keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Talvea ja tuliaisia

Tesla on ollut muutaman viikon Heinolassa pienen Pietarin loman päälle ja ollaan oltu Zeldan kanssa ihan kahdestaan. Toki sekin sai viettää miniloman melkein maalla, kun minä seikkailin Marin kanssa itänaapurissa. Loma oli kerrassaan piristävä ja Pietari vei palan sydäntä omalla kiehtovalla tavallaan. Ehkä sinne voisi joskus suunnata koiranäytelmä reissulle?

Zeldan kanssa ollaan agiliidetty epätoivoisesti ja tokoiltu vähän enemmän toivoa täynnä. Ja harjoiteltu hermoja raastavaa remmilenkkeilyä oikein olan takaa melkolailla tuloksetta. Ja siinä välissä pidetty hauskaa lumesta nauttien, väliin kaksin, toisinaan kolmin, kun Jartsa vietti messariviikonloppua meidän kanssa.

 

Tesla kävi itsenäisyyspäivänä agiliitämässä pari kymppi Markon ohjastamana. Videoissa näkyi selkeää tauon ja vieraan tilanteen epävarmuutta eli koira rallatti menemään kakkosvaihe päällä, mutta hauskaa sillä selkeästi silti oli. Kisoja vaan täytyisi saada enemmän alle niin pysyisi se rutiini päällä eikä tarvisi himmaila ja pälyillä. Kiitos Markolle, kun viitsit vähän puudelia juoksuttaa, pian uudestaan :)

Agilitykisoissa oli paikalla kuvaaja, joka ahkeraan kuvaili koirakoita ja Teslakin käväsi pallilla istumassa ja siitä tuloksena seuraavat:











Noista ajattelin tilata itselleni joululahjaksi pari printtiä tauluiksi uuden kodin seinille :)

No, jos ei agibaanoilla tällä kertaa tärpännyt vielä se viimeinen nolla niin messarin näytelmistä jäi sitäkin makeampi mieli. Aivan mahtava viikonloppu Teslalle. Lauantaina se sai itselleen HeW-12 nimenjatkeen ja molempina päivinä se sai erinomaisen laatuarvosanan SA:lla kuorrutettuna ja nappasi vielä CACIB:it. Lauantaina se ylsi PN1 ja VSP sijoille saaden tittelin ja sunnuntainakin oli ihan hiuskarvan varassa ja sijoitus oli PN2. Eikä se sunnuntaikaan ihan titteleittä jäänyt, sillä Nada-mamma nappasi ROP-veteraanin arvon voittajasta ja siten vuoden 2012 veteraani voittajaksi ollen vielä paras narttu -kehässä sijalla 4. Kiitos vaan Markolle handlaamisesta Teslan osalta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti