Tesla & Zelda: marraskuuta 2020

Ja niin se jäi tämä blogi horrokseen vaikka korona kevät meni, kesä hurahti ja syksy toi taas korona-aallon tullessaan. Ihan, kun tämä sateinen ja pimeä syksy ei itsessään olisi masentava. Olen kyllä aina tykännyt syksystä ettei siinä, mutta jotenkin tämä syksy tuntuu entistä pimeämmältä. Ehkä tässä elämä tällä hetkellä pyörii vähän liikaa töiden ja koiraharrastusten parissa. Ja taustalla vielä pelko, että koiraharrastukset jää tauolle. Ja kun muuta ei ole niin kaikki pettymykset ja epäonnistumiset tuntuu paljon isommilta.

Tämän vuoden haaveista ja suunnitelmista jäi paljon toteuttamatta eikä ne kaikki edes johdu koronasta vaan ihan omasta epäonnistumisesta koiran kouluttajana. Ja on tässä silti jotain onnistutta saamaan aikaan ja vietetty ihan huippuhetkiä huipputyyppien kanssa.

Tesla nauttii täysillä eläkkeellä olosta ja on myös muuttunut vanhaksi koiraksi. Muutoksen ehkä huomaa selkeämmin, kun se ei asu täällä ja sitä ei näe päivittäin. Ja turkinalas ajo sitä vielä korostaa.

Kuvassa Ohmi, Tesla ja Rilla Heinolassa marraskuussa

Zeldan hyvin alkanu rallytokoura päättyi koronaan ja kun vihdoin päästiin jatkamaan niin paineet ja jännitys valtasivat oman mielen kokeessa. Zeldalla alokasluokan liikkeet on onneksi pala kakkua, joten hirveälläkin suorituksella räävittiin kasaan riittävät pisteen koulariin ja näin saatiin ainakin tämä tavoite plakkariin ja hän on nyt BH TK1 TK2 RTK1 Boreabrie Selene. Tämä paine kostautui sitten ekassa avoimen startissa, jonne mentiin kyllä vailla tulostavoitteita. Zelda teki sen mitä olen koko alokasluokan odottanut ja kesken suorituksen kaivoi remmin mun liivin takatasusta ja hylätyksihän se meni. Tosin pisteitä karisi jo siinä, kun yritti saada remmiä kahdesti ennen tätä ja toisesta kiepistä tuli jo kymppi ylimääräisestä pyörähdyksestä. Rallytokossa on se haaste, että suorituksen tulee olla kauttaaltaa ehkä, kun välissä ei ole mitään hengenveto taukoja. Uusi koe ilmo on jo sisässä, mutta tällä hetkellä näyttää aika heikolta sen suhteen, että päästään kokeeseen. Ehkä ensi vuonna. Zeldan kanssa kuitenkin osaan nauttia siitä, että ollaan saatu rallytokosta kiva harrastusveteraani vuosille ja liikkeissä riittää uuden oppimista ja onnistumisen tunteita.

Zelda sai kesällä uuden kampauksen

Tyttöjen kuulumiset mahtui muutaman kappaleeseen, mutta tapaus Ohmi vaatisi romaanin. Sen kanssa tekeminen on välillä vuoristorataa ja se tarjoaa aivan uudenlaisia haasteita, mutta kyllä se sitten antaakin itsestään moninverroin. Aivan alkuunsa meidän haaveet PK-uran korkkauksesta kaatuivat sen reagointiin laukauksissa. Tämä asia on turhauttanut tässä keväästä lähtien enemmän ja vähemmän. Ollaan haettu ongelmaan apua ja saatukin sitä sekä päästy paljon eteenpäin. Kiitos tästä Päiville. Ollaan saatu neuvoja niin hyvä kuin huonoja. Onneksi enimmäkseen hyviä. Turhauttavinta tässä on ehkä ollut, että treenimahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Ja myös se, että itsepä olen tämäkin ongelman aiheuttanut, kun en ole koiran omainaisuuksia ymmärtänyt. Ja edelleen yksi iso ongelma on, että en saa pidettyä kiinni siitä punaisesta langasta harjoitusten suhteen. Tämä ampuminen on vähän, kun korona. Koskaan ei tiedä miten pääsee treenaamaan ja mihin treenit vie. Luonnetestistä käytiin hakemassa kolme plussaa, mikä onneksi vähän helpottaa ongelman avaamista ulkopuolisille. Olen toki kiitollinen kaikista neuvoista, että menkää ampumaradan viereen kuuntelemaan laukauksia, mutta kun ei ne laukaukset tässä ole varsinaisesti se ongelman ydin. Noh tähän ampumiseen kosahti kuitenkin meidän haaveet hakukokeesta ja rotumestiksistä, jonne olin jo ehtinyt paikankin varata.

BH-koe kuitenkin käytiin rääpimässä läpi ja onpahan sekin suoritettu. Paljon ei tuosta kokeesta jäänyt positiivista käteen muuta kuin plakaatti ja erinomainen kaupunkiosuus. Ohmi oli koko seuruukaavion aivan liian haahuilevassa mielentilassa ja koetti varmaan parhaansa mukaan tsempata lähes paniikissa olevaa ohjaajaansa. Eihän BH-kokeessa täydellisyyttä läpipääsyyn vaadita ja se kyllä suoritti annetut tehtävät, vaikka ei ihan niin skarpisti. Ja luoksetulossa vielä meidän pari päätti lähteä paikallamakuusta Ohmin luokse. Koiratappelu oli lähellä, mutta onnistuttiin onneksi välttämään ja saatiin kokeen jälkeen korjata tilanne. Harmittava tilanne, mutta näitä voi sattu kenelle tahansa ja hyvin hoidettu loppuun asti parina olleen koiran ohjaajan puolesta. Olen mä tästä toki todella iloinen, mutta kun tiedän koiran pystyvän parempaan niin tokihan se hiukan harmittaa ettei meidän suoritus ollut lähelläkään sitä tasoa, mitä haluaisin koesuoritusten olevan.

Pakollinen BH poseeraus

Rotumestikset jätettiin sitten viisaasti väliin. Oli vähän liikaa tottiksen kohdalla epävarmuus tekijöitä. Luonnetesti paikkaa oltiin metsästetty siitä lähtien, kun korona niitä salli järjestää. Porissa sattui olemaan testi ja päästiin varasijalle, kun pystyttiin lähtemään mukaan viime hetkellä. Ja niinhän siinä kävi, että aamulla tuli soitto, että päästäänkö tulemaan. Ohmi teki oman näköisensä suorituksen. Kelkka ehkä osoittautui oletettua haastavammaksi. Taistelutahto, puolustus ja luoksepäästävyys toivat maksimipisteet ja kaikki muutkin jäivät plussan puolelle niin kokonaispisteet oli hienosti 152 ja laukausvarma! Aika samaa rataa vetänyt molemmat veljet, joiden kanssa saatiin pari vuotta sitten MH-kuvaukseen paikka yhdessä, mutta nyt ei luonnetesti paikkaa irronnut kaikille kolmelle kovasti yrittämisestä huolimatta. Kaikki saivat kuitenkin paikat erikokeista, jonne yhdessä yritettiin. Ohmi oli huomattavasti vilkkaampi kuin veljensä ja se näkyy pisteissä. Kallista olla erittäin vilkas, mutta se ei meitä haittaa. Onneksi tämä vilkkain tapaus onnistui valikoitumaan minulle, kun semmosenhan mä tilasin. Ehkä sitä joskus miettii, että vähempikin riittäisi, mutta olisko se sitten vähän tylsää, jos olisi liian helppoa?

Näyttelyrintamalla se viimeisen ruusukkeet metsästys ei ole lähtenyt käyntiin. Lähinnä tässä on ikävä upeita reissuja ja sen harrastamisen sosiaalista puolta. Minä tykkään reissata ja Ohmi on ihan paras reissukaveri niin mikäs siinä. Meillä on nyt Latviaan ilmot sisässä ja reissu se vaan siirtyy ja siirtyy. Muualle nyt on toistaiseksi turha edes ilmoittaa, mutta onhan noita maita vielä jäljellä, jos joskus matkustaminen on mahdollista.

Onneksi harrastusten parissa on päässyt mukaan leireille. Viime kesänä oltiin viikon mittaisella Haamuja Tuulessa -leirillä, jossa ohjelmassa hakua, esineruutua ja tottista. Haku ja esineruutu ovat kyllä saaneet aivan uutta potkua ja ainakin treenit tuntuu kertatoisensa jälkeen entistä paremmilta. Tottis nyt ei vaan taida olla meidän juttu ja toisaalta vaakakuppi aina varovasti kallistuu enemmän pelastuskoirapuolelle niin siellä ei tarvi niin niistä koukeroista murehtia.

Pelastuskoirainnostus toi jäljen meidän elämään ja se on ollut varsin aaltoilevaa ja epämukavuusasteelta poistumista. Uuden lajin parissa, kun hakkaa päätään seinään ja treenaa enimmäkseen itsekseen niin välillä on hieman hukassa. Kaikissa muissa lajeissa olen osannut hakeutua koulutuksiin ja löytänyt ne meille sopivat kouluttajat, mutta jäljen suhteen tuntui, että oli aika umpikujassa itsekseen. Keväällä saatiin motivoiva jälkipäivä järjestettyä meidän spekon alkeiskurssiporukan pienelle ryhmälle Mian opissa ja silloin sitten heräsin vähän paremmin siihen, että ei me nyt ihan hakoteillä oltukaan ja Ohmi sai ansaitun palkankorotuksen. Tästä se oma jälkimotivaatio lopulta syttyi ja syksyn pelastuskoiraleirillä uskalsin mennä jälkiryhmään. Toki sen verran olin asiaa pohjustanut, kun oli mahdollisuus vaikuttaa kouluttajiin niin sain Päiviltä suosituksia ja niinpä saatiin meidän leirille tikkujutun Katja Kontu kouluttamaan. Tästä avautui aivan uudenlaisia näkökulmia jälkeen ja oli kyllä jälleen kerran aivan huikea viikonloppu. Näitä oppeja, kun on nyt soveltanut aiempaan tekemiseen sekä työstänyt rinnalla niin kyllä vaan tuntuu olevan valoa tunnelin päässä.

Ohmin kanssa maastolajit on vaan niin parhautta ja tuntuu, että sillä on kaikki palikat mitä vaan toivoa saattaa. Se ei hajoa koulutusvirheistä ja vaikka eihän se nyt mikään kone ole, mutta mulle ihan täydellinen. Ehkä tämä epätasapaino maastojen ja tottiksen suhteen on myös yksi, mikä aiheuttaa valtavaa turhautumista. Haaveilen kovasti, että keväällä päästään treenaamaan kisaamista rally- ja tokokokeisiin...

...eikä se tottiskaan nyt ihan niin huonossa mallissa ole. Kyllä ne tulokset mitä tehtiin vuoden aikana skogsterin säännöllisessä valmennuksessa näkyy, mutta ohjaajalla on vaan liikaa aikaa pohtia asioita ja turhautua.

Koska tämä vuosi nyt oli blogin osalta hiljaiseloa ja ensi vuosi on taas toivoa täynnä niin kirjoitankin tähän rohkeasti meidän "tavoitteet" ensivuodelle. Tällä kertaa koetan taktiikka, että jos asettaa riman riittävän korkealle ja paljon tavoitteita niin ehkä me yksi niistä saadaan toteutettua?

Haaveet ja unelmat 2021:

Tesla

-Pysyä terveenä
Zelda

-RTK2
-Oikean puolen seuruu ja perusasento! RTK3
Voltti

-Olla lihomatta enempää

Ohmi

-RTK1, RTK2

-TK1, TK2

-HK1, JK1 PEKO-T

-Agilitystartti ja Ahvenanmaan reissu, puomi!

-CACIB ja pari serttiä jostain uusista maista

-Ainakin kerran moikkaa lampaita

Riina
-Olla ottamatta uusia vastuutehtäviä koirayhdistyksissä