maanantai 24. elokuuta 2015

Kokemusta kartoittamassa

Jossain kohtaa tuli sellainen hullu päähänpisto, että pakkohan sitä on tänä vuonna korkata se PK-ura viimeistään 5rotumestiksissä oli koira valmis tai ei. Ehkä se oli myös sellainen matalakynnys mennä kokeilemaan vähän niin kuin kannatuksen vuoksi. Ja sitten taas itse tarvitsin sitä, koska en ole aikuisvuosina edes käynyt katsomassa yhtään PK-koetta saati, että olisin ollut maalimiehenä tai vastaavaa. Oma treenaaminen on kuitenkin kisatavoitteellista ja kyllä siitä aina joku pohja puuttuu, jos kisakokemus on täysin nolla.

Toisaalta paniikin omainen treenaaminen tuottaa välillä tulosta, mutta osittain se tuottaa myös valtavia takapakkeja, kun väkisin on tiettyjä asioita saatava kuosiin. Tämä kesä on ollut yhtä panikointia, kun ensin oli Toko-SM, sitten Toko-RM ja nyt vielä kirsikkana kakun päällä PK-RM, mutta nyt saa loppu syksyn vetää henkeä ja treenata olemassa olevia ongelmia kuntoon ja viedä koulutusta eteenpäin, jotta se tulos haulta olisi realistinen. En tiedä olisiko se nyt voinut hyvällä tuurilla olla, mutta kokeessa kaikki meni niin päin mäntyä kuin olla ja voi, mutta käydään nyt osa-alueet läpi alkuunsa.

TOTTIS

Olin jo alkujaan sitä mieltä, että oltaisiin ennemmin aloitettu maastoista. Meillä oli tottis todella heikoissa kantamissa ja se kyllä näkyi kokonaisuudessaan. Koira ei ollut yhtään keskittynyt ja tuomarin sekä yleisen silmiin lähinnä kuriton. Väsyneenä se ei olisi ehkä jaksanut niin pahasti keskittyä kaikkeen muuhun kuin oleelliseen. Oma jännitys oli myös jotain käsittämätöntä luokkaa enkä saanut Zeldaan mitään kontaktia edes aloituksessa. Me oltiin ekassa parissa siskon kanssa ja aloitettiin paikkamakuulla. Ensimmäisenä koira ryntäsi paikkamerkille. Siinä kohtaa jo tiesin, että tämän päivän suoritus tulisi olemaan todella surkeaa, jos en saa tehtyä jotain taikatemppuja, mutta eihän se tuollaisessa jännityksessä ja kokemattomuudessa onnistunut. Paikkamakuussa oli ilmeisesti hieman levoton (rapsutteli, liekö joku RM ongelma, kun ei muuten esiinny?)

Sinällään Zelda kyllä suoritti liikkeet jotenkuten. Seuraaminen oli ihan luokatonta. Ainoastaan ampumisen jälkeen hieman heräsi. Meillehän ei ollut tätä ennen koskaan ammuttu seuraamisesta. Sinänsä tuo pamaus siis hetkellisesti paransi seuraamista, mutta muuten ei ollut yhtään Zeldaa vaan jäi käännöksissä jälkeen ja reakoi pysähdykseen huonosti. Henkilöryhmässä paketti hajosi täysin ja kaikki tyypit oli parempia kuin ahdistunut ohjaaja.

Jäävissä otti makuussa väärän asennon ja jäi istumaan. Tässä ehkä syynä liiallinen istumisen hinkkaaminen. Ainakin osaa istua. Seuraavaksi tarvitsee saada kuulolle ja varmuutta erotteluun. Luoksetulossa ei muistaakseni ongelmaa ja tuli melko kivasti eteen tai sitten muistelen jotain ihan omiani.

Sitten olikin edessä se suurin katastrofiosuus, vaikka sinänsä koira toimi niin kuin oletin sen voivan toimia. Meillä on kauttaaltaan ollut noutojen kanssa romahduksia matkanvarrella. Olen onnistunut tekemään palautuksiin ei niin hyvää painetta. Zelda on innokas noutamaan, mutta niin tunnarissa kuin metallissa on ollut omat haasteensa sekoittamaan pakkaa niin saati sitten epäonnistumiset esteillä, jotka nyt ovat olleet ehkä se viimeinen niitti. Sinänsä hyvänä päivänä se olisi voinut palauttaa edes tasamaan asiallisesti, mutta selkeästi koetilanne ja oma jännitys nostivat epävarmuuden esiin. Ja este esteeltä tilanne paheni ja lopulta ei suostunut palauttamaan ollenkaan vai jäi pelleilemään A-esteen taakse kapula suussa. Hetken jo näytti, että tulee hienosti esteen yli vinosta heitosta huolimassa, mutta eipä sitten tuonut. Heitin kaikki heiton todella vinoina, mutta siitä huolimatta suoritti metrisen, että A-esteen menosuuntaan, joten siitä saan olla tyytyväinen. Ei siis tarvitse opetella heittämään, kun opettaa vaan koiran palauttamaan niin sehän on siinä ;)

Eteenmeno on liikkeistä ainoa johon olin tyytyväinen, koska sen varmuudesta en ollut lainkaan varma ja Zeldalla on ollut yleensä hankaluuksia irrota ja kaikki mun kanssa tekminen kuten seuraaminen on ollut tosi vahvaa, mutta nyt on näemmä kääntynyt homma ihan päälaelleen. Väärän asennon se käskyllä otti, mutta sillä oli nyt jokin ihmeellinen maahanmenoangsti muutenkin päällänsä, ei iso ongelma.

Suoritukset taisivat olla paikalla makaamista lukuunottamatta puutteellisia ja pisteitä 59 vaikka omasta mielestäni ei oltaisi ansaittu kyllä sitäkään ja taidettiin me hieman saada armoa, kun ei tuomari keskeyttänyt sen A-pelleilyn kohdalla.

Tässä kuitenkin parit napatut kuvat, joista voisi kuvitella, että se seurasi edes muutaman askeleen ja A:sta mentiin yli.



(C) Henna Lindell


ESINERUUTU

Esineruudulle mennessä heitin paineet roskikseen ja päätin, että annan koiran tehdä hommia enkä sano mitään ylimääräistä kävi miten kävi. Olen äärimmäisen tyytyväinen, että pysyin päätöksessä, vaikka esineitä ei noussut. Molemmille jäi hommasta kuitenkin hyvä fiilis. Zelda teki koko viisi minuutti töitä ruudun sisällä, vaikka parin ensimmäisen piston jälkeen irtoaminen oli vähän laiskanpuoleista. Jotenkin jäi sellainen olo, että sai keskeltä esineestä hajun, kun pyöri siinä pitkään ja pysähtyi jossain kohtaa tuijottamaan kysyvän näköisenä. Olisi saattanu kehulla tai muulla nostaa, mutta olisi voinut myös paineistua, joten parempi oli pitää suu kiinni. Myöhemmin kuulin, että siinä keskellä oli ollut sellainen kovaa muovia sisältävä lastenkenkä, joten sinänsä en ihmettele ettei noussut. Muut koirat olivat nostaneet oikean takakulman nahkaesineen, mutta me aloitimme vasemmalta eikä tainnut oikeaan takakulmaan saakka Zelda edes irrota enkä edes yrittänyt lähettää. Tuomari sanoikin, että olisi voinut selkeämmin pistottaa, mutta valinta olla pistottamatta selkeämmin oli ihan tietoinen. Treenin alle nyt sitten tosissaan vaikeat esineet.

HAKU

Päivän odotetuin ja mielenkiintoisin sekä opettavaisin osuus oli viimeisenä. Vähän jännitti saanko pitkän ja kuuman päivän jälkeen koiraa irtoamaan minnekään ja pystyykö se haukkumaan lainkaan. Alueelle mennessä, kun huudeltiin seuraavaa niin Zelda oli heti kartalla, että nyt päästiin asiaan, mutta ihan ei vielä taito riittänyt pisteisiin.

Lähetin ensin vasempaan etukulmaan ja eteni ehkä neljään kymmenen ja kaarsi keskemmälle. Sai mahdollisesti jo hajun ukosta, joka oli noin 60m kohdalla (Outin bloginsta päätellen), mutta kutsuin pois ja lähetin oikeaan etukulmaan. Siellä olisi ollut ukko meidän odottamassa umpparissa, mutta syystä tai toisesta Zelda ei irronnut oikealle lainkaan. En tiedä oli syynä haju vasemmalla olleesta ukosta vai jokin muu.  Tahkoin tähän jo tässä vaiheessa liikaa aikaa ja olin melkoisen turhautunut, mutta sitten onneksi pistotin vasemmalle ja annoin koiralle hetkeksi työrauhan ja sieltähän se tosiaan nosti hieman kuopassa olevan pressun alle olleen ukon. Ja tosiaan aloitti ilmaisun sellaisella haukulla, jota ei varmaan ole koskaan treeneissä kuultu. Tässä kohtaa taas ohjaaja mokasi suorituksen, kun lähdin piilolle vasta tuomarin kehoituksesta ja vielä juosten. Tajusin, että en ole ikinä juossut piilolle ja Zelda kääntyi katsomaan pysyen kuitenkin piilolla. Siinä kohtaa tietty pysähdyin ja jäin odottamaan haukun jatkua, mutta tuomari totesi, että mene vaan piilolle, kun näet koiran. Sain Zeldan hienosti hallintaan muttei sitten malttanut olla menemättä maalimiehelle, mutta sinänsä positiivinen ongelma.

Osasin mukamas hienosti palata lähetyspaikalle ja jatkoin oikealle tahimista, mutta koira kaarsi joka kerta voimakkaaseti keskilinjan suuntaan ja pahimmillaan alkoi jäljestää pitkin keskilinjaa. En ollut edes 50m kohdalla kun tuomari totesi, että kolme minuuttia  aikaa. Eipä siinä sitten oikeen edes oma motivaatio riittänyt pistottamaan kunnolla. Koitettiin edetä reippaasti ja toivoa ihmettä. Todennäköisesti siellä peremmällä olisi ollut ukko, joka olisi voinut vahingossa löytyä, jos oltaisiin unohdettu se oikeapuoli.

Maastosta saatiin kuitenkin selkeä kuva missä mennään. Tuomarin palaute oli oikein asiallinen ja kannustava. Ratamestari harmitteli, kun ei mennyt paremmin, kun koira oli niin sympaattinen. Tuomarikin näki osaamista ja potentiaalia, mutta totesi koulutuksen olevan vielä kesken ja kehoitti panostamaan erityisesti risteilyyn ja suurin heikkoushan maastossa oli radalle liikkuminen niin ohjaajalla kuin koiralla. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen siihen ilmaisuun, koska aina silloin tällöin takaraivossa on se pieni mörkö, että oliko nyt järkeä laittaa haukulle ja riittääko se ilmaisu ja onko pokkaa haukkua vieraita väsyneenä yms, mutta tuomarin sanat voimakkaasta ilmaisun aloituksesta jopa hämmensivät, kun olen aina pitänyt Zeldaa vähän räkyttäjänä.

JÄLKIPUINNIT

Kokonaisuudessaan ei voi maastoihin olla kovin pettynyt tämän kesän treenimäärällä. Ei sitä hakukoiraa ikävä kyllä rakenneta kerran viikossa treenillä. Vähintään ilmaisua pitäisi päästä treenaamaan runsaasti erikseen, jotta voisi keskittyä sitten itse etsintään silloin, kun saadaan kunnon treenit aikaiseksi. Tänä kesänä meidän hakuporukka on kutistunut 3-5 henkeen, kun aina ei kaikki vaan yksinkertaisesti pääse paikalle. Jonkin verran on saanut ylimääräisiä treenejä kasaan, mutta sekin hyöty tuntuu karisevan  siinä, kun sitten jää vakiotreenit taas jonkun kerran pitämättä. Treenattavaa siis on enemmän kuin maalimiehiä saatavilla. Ja nyt viime maastotreenit ollaan panostettua siihen ilmaisuun. Sinänsä tylsää ”tuhlata” treenejä ilmaisuun, kun siinä olevia ongelmia pystyisi helposti vahvistamaan yhden kaverin avulla.

Kokeessa käynti ei harmita yhtään, vaikka tulosta ei tullut. Muita briardeja oli kiva kannustaa ja elää mukana. Zeldan sisko Sinko nappasi komeasti HK1:sen ja muitakin hienoja tuloksia tuli niin että briardit voittivat 5rotuottelun. Nyt ollaan kokemusta rikkaampia, tiedetään mitä treenataan ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan.


Moni aina sanoo PK-kokeissa olevan rennompaa kuin tokossa. Se piti kyllä paikkansa maastojen osalta, mutta tottiksesta rohkenen olla erimieltä. Vaikka säännöt ehkä on anteeksiantavaisemmat kuin tokossa ja hyväksyttävä tulos on mahdollista saada liikevirheillä, mutta kokonaisuus on paljon jäyhempi. Tokokokeessa kuitenkin saa palkata koiran liikeiden välissä ja tämä oli selkeästi Zeldalle vaikeaa, kun se ei tiennyt missään kohtaa tekevänsä oikein, kun ei tullut minkäänlaista palautetta. Siirtymät ja odottelut tottiksessa oli paljon pahempia ja koiraa ei saanut viriteltyä niin kuin tokossa saa tehdä. Tokossa tuomari harmittelee epäonnistumisia, kun tottiksessa vaan jytisee karu arvostelu kaikenkansan kuullen. Suoritukset ovat puuttellisia tai epäonnistuvat täysin. Tokossa lähinnä harmitellaan liikevirheitä eikä tuomaria tarvitse edes kuunnella. Ehkä noista tulevista tottiksista selviää Zeldan avulla, kun saan vaan liikkeet suoritusvarmoiksi niin koirallakin riittää luottoa, mutta tuskin tulen ikinä koskaan olemaan jännittämättä saati nauttimaan siitä yhteisestä kuplasta ja tekemisestä. Maastossa oli kuitenkin kivaa ja opettavaista. Tottis oli ihan hirveetä :D

Ja jostain se ura täytyy aloittaa!


Kiitos briardisteilla majoitusseurasta! Ei tää reissu kyllä olisi ollut mitään, jos olisi vaan ajellut kokeeseen ja kotiin. Majoituspuitteissa Lapuan raunioradalla ei siis moittimista ja tuli se talviturkkikin heitettyä lauantain saunan yhteydessä.




Nyt jatketaan entistä viisaampina treenejä ja toivotaan, että päästään vielä tän vuoden puolella yrittämään :)