sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Juhlan aihetta huolen keskellä

Tämä viikko ei alkanut kovin hyvin. Teslan sisaren kyynärät olivat pompsahtaneet kennelliitosta kolmosina. Taisivat olla Suomen ensimmäiset virallisesti kuvatut kolmosen kyynärät schapendoeseilla. Samana päivänä Teslan toinen sisko kävi kuvauksissa ja eläinlääkäri arvioi Selman kyynärät kolmosiksi. Järkytys oli alkuunsa suuri, varmasti valtava Selman omistajilla, mutta kova pala myös kasvattajalle sekä minulle niin sisarenomistajana kuin omistajien ystävänä sekä kasvattajan tyttärenä.

Kyynärasioita on pohdittu tämä viikko enemmän ja vähemmän. Selman tuloksista ja niiden pohdinnoista voi lukea enemmän omasta blogistaan, en niitä ala tähän purkamaan. Ikävät tulokset saivat myös minut tarttumaan puhelimeen ja varaamaan ajan kuvauksiin. Tarkoitus on ollut toki kuvata Tesla tässä keväällä, mutta en ole pitänyt asian suhteen kiirettä. Olen myös saanut vahvistusta sille, että koira on hyvä kuvata kahden ikävuoden jälkeen eikä keskenkasvuisena. Välikuvat ovat asia erikseen.

Moni koira harrastaa ja puuhastelee ikänsä ilman mitään terveystuloksia ja Tesla on tähän asti ollut täysin oireeton, joten meidän elämä jatkuu normaalisti ja mietitään asioita uudestaan, kun ollaan käyty kuvauksissa ja saatu asiantuntevan eläinlääkärin mielipide. Asioita on turha murehtia etukäteen. Teslalle on varattu aika 6.4 Ventelän Karille Kankaanpäähän, joten palailemme sitten asiaan meidän osalta.

Ajatukset muualle ja metsään

Niinpä keskiviikkona lähdin harrastamaan koiran kanssa lajia, jossa se saa liikkua vapaasti ja omaehtoisesti eikä rakennevirheet estä puuhastelua, vaikka tositoimissa koiran terveys on oleellinen. Onnistuneen Tampereen hakuilun päälle päätettiin aktivoida taas pelastuskoiratouhut ja mörköilystä huolimatta saatiin aikaan hyvät treenit. Kiitos vaan ihanille ja aktiivisille maalimielille, jotka jaksavat meitä auttaa ja katsella! Tässä on yksi syy, miksi rakastan hakuharrastusta. Siinä kaikki treenaajat keskittyvät yhteen koiraan eikä jokainen omaansa.

Otettiin helppoi pistoi, näkymättömiä piiloja ja maalimiestyöskentelyä. Ja seuraavan kerran treenisuunnitelmana on makaava makkararinki :)

Ykkösen radat taakse

Tänään oli Liedossa ATT:n agikisat, jonne oltiin ilmoittauduttu. Kaikessa kiireessä on koira jäänyt ihan kakkoseksi ja treenaaminen ollut aika olematonta. Yövuorosta sitten lähdettiin silmät ristissä Turkuun ja ehdittiin juuri ja juuri perille. Ensimmäinen rata meni jonkinmoisessa unessa ja sumussa. Huidoin koiraa putkille ja se otti kieltoja. Sitten tuli keinu ja se olikin lentokeinu, multa pääsi positiivisen hämmentynyt "perjantai" ja ehdin siinä ääneen kummastella, kuinka tässä näin kävikään... Otettiin keinu uudestaan siistimmin eli hyllytettiin eka rata sitten siinä.

Ennen tokaa rataa sain juotua kupin kahvia ja koottua ajatuksia. Rata ei ollut liian helppo vaan siinä oli mielestäni muutama hyvinkin vaikea kohta. Ohjaamalla niistä kuitenkin selvisi, eli ei mitään mahdotonta. Kepit aiheuttivat monille vitosia ja meillä oli lähellä, kun vauhtia oli taitoa enemmän, mutta ilmeisesti Teslalla on kuitenkin sitä taitoa sen verran kertynyt, että osasi korjata itse oman vauhtinsa ja suoritti kepit virheettömästi. Tässä kohtaan olin kiitollinen, että en ole koskaan sotkenut sitä omaa kättä sinne keppien väliin vaan antanut koiran suorittaa pujottelun itsenäisesti. Ei olisi tullut nollaa ilman itsenäisiä keppejä. Ohjaus ei ollut täydellistä eikä jouhevinta, mutta ykkösluokan radalla riittävää ja ihanneaika alittui ihan mukavasti. Mulla on loistava agikoiran alku jälleen kerran käsissäni ja kovalla treenillä meistä voi tullakin jotain, joten kyllä nuo tulevat kuvaukset tavallaan hirvittää, mutta niiden kanssa on sitten vaan elettävä. Agility ei ole elämä. Ja eihän sen seinään tarvitse loppua.

Menolippu kakkosiin on jokatapauksessa plakkarissa ja vielä hienosti nollavoitolla, kiitos Tesla.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Tampereen hakuilut ja muut

Mulla oli pitkästä aikaa vapaata oikein ruhtilaaniset neljä päivää. Messulehti saatiin Marin kanssa purkkiin viikolla ja perjantain vielä kruuna ominkäsintehty schapendoeslehti. Siitä on tullut ihan mukavaa palautetta, toki jotain kritiikkiäkin ja virheitä oli päässyt jokunen, mutta ne korjataan seuraavaan mennessä ja kritiikkiä pohditaan :)

Perjantain tappelin yhdistyksen kotisivujen kanssa ja tulin siihen tulokseen, että jotain niille on tehtävä. Näillä resursseilla päivitys tökkii ja pahanlaatuisesti. Kellään hyviä ideoita, miten olisi viisainta toteuttaa yhdistyksen kotisivut? Harkinnassa jopa tilata työ ainakin osittain joltain, joka saisi ne toimiviksi ja helposti ONLINE -päivitettäväksi niin, että päivittäjiä voisi olla useampi kuin yksi.

Mutta asiaan. Perjantai ilta päästiin kuin päästiin Terhille. Lauantaiaamuksi oltiin sovitti hakutreeni Pulesjärven leirintäalueelle. Järkytys oli pienoinen, kun koko kaupunki oli valkea ja lunta pyrytti jatkuvasti lisää. Meitä oli treenaamassa vain Minä, Piia ja Anita, sekä Piian pojat Pyry ja Jojo. Ja taas tuli ikäviä uutisia, että Tiltun (elämäni eka schape, Teslan mummo) Helsingissä asuva sisar oli kuollut. Haikeaa ajatella, mutta onneksi Tiltu ja tietysti myös Jojo molemmat vielä puksuttavat innolla menemään eivätkä ole vielä edes harrasteistaan täysin eläkkeellä.

Tesla treenasi viimeisenä. Leirintäalue oli meille aika ihanteellinen treenipaikka. Polku toimi keskilinjana ja eka piilo oli mökin takana. Puin Teslalle valjaat autolla ja se veti kohti hakualuetta intopiukkana. Keskilinjalla sen nenä oikein nousi, kun sai hajun ja lähetin piilolle, jonne se lähti hienosti ilman jäljestystä jäljistä huolimatta ja pysähtyi mökin reunalla ja mietti pitkään ennenkuin meni taakse hakemaan palkkansa. Palasipa kerran takaisin keskilinjalle, jolloin otettiin uusi lähetys suurinpiirtein siitä, missä koira lähti haahuilemaan. Toinen piilo oli entistä haastavampi rappusten alla, mutta sen eteen Tesla teki jo tosissaan töitä eikä sille tullut mielenkään palata takaisin. Ja mä maltoin antaa sen tehdä töitä. Lopulta se ajautui niin lähelle rappusia oikeasta suunnasta, että sai näköhavainnon ja häntä alkoi valtavasti vispata, mutta ei rynninyt suinpäin piiloon. Piia sitten vähän auttoi ojentamalla namirasiaa ja tuli onnistunut ukko. Otettiin sitten vielä kolmas uudestaan mökin taakse ja nyt meni jo koira innolla maalimiehen luokse empimättä. Olin tyytyväinen. Oli oikeastaan lumesta huolimatta kiva mesta treenata, koska tarjolla oli hyvät piilot eikä maasto ollut liianhaastava ja itse pystyi kokoajan tarkkailemaan koiransa työskentelyä. Pyryltä jäi aikamoinen kasa ruokaa ja Piia päätti mennä vielä kuusen alle, jotta Tesla saisi pistellä Pyryn jämät parempiin suihin. Ja taas pääsi tyttö tekemään töitä, kun joutui miettimään, mistä reiästä menee tuuhean kuusen alle. Lopuksi päästettiin vielä koiran peuhaamaan loput höyryt toisistaan. Kyllä oli onnistunut reissu ja jäi hyvä mieli. Mä jotenkin tykkään hakuilusta, koska siinä tehdään oikeasti koirien kanssa töitä, eikä pelkästään omansa vaan kaikki keskittyy toistensa koiriin ja treenaaminen on paljon intensiivisempää kuin muissa lajeissa. Toki se parhaillaan menisi näin tokoillessa ja agiliidellessä, mutta harvoinpa se niin on. Agilityssä se ei aiheuta ongelmia, koska motivaatio on kunnossa, mutta tottelevaisuudessa on pahoja puutteita, sanoo idiootti, joka ilmoitti koiransa keskeneräisenä kokeeseen eikä ole ehtinyt treenata valmiiksi...  AHDISTUS.

Terhin luona Tesla sai ylenmäärin herkkuja, hevostenleivänkannikat menivät parempiin suihin, joten se kostautui sunnuntaiaamusti, mutta muuten meni reissu hyvin ja Tesla käyttäytyi mallikelpoisesti, mitä nyt vieraammat ihmiset haukkui alkuun perinpohjaisesti. Eilen palattiin jo Poriin ja tänään agikokousta, jota ennen vähän treeniä ja sitten pidetään varmaan viikko taukoa ja tokoillaan ja sunnuntaina sitten jahtaamaan sitä viimoista nollaa taas =)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kahden minuutin kirous

Agilityssä peli ollaan menetetty siinä vaiheessa, kun radalla viihdytään yli minuutin verran. Se sopii meille. Tesla ei ehdi kyllästyä eikä kehittää omiaan, kun aina edellisen tehtävän (esteen) suoritettua on jo oltava selvillä seuraava. Tämä ei tosin toimi, jos suoritusvarmuudessa on moittimista. Ja meillähän on. Lempäälän kisoissa pussit koituivat kohtaloksi ja viimeinen LUVA jäi kiinni mustasta pussista. Ensimmäinen rata oli muuten vain sähläystä. Tulipahan hankittua ne palkintohyllyt nyt sitten ainakin ;) Seuraava yritys näillä näkymin 27.3 Liedossa.

Miten mä saan tolle koiralle muutamassa viikossa kestävyyttä sen verran, että malttaa maata paikalla makuussa sen järjettömän pitkän ja ikuisuudelta tuntuvan kaksiminuuttisen? Miten mä reagoin, kun se nousee ylös? Entä, jos se lähtee hiippailee mun luokse? Entä, jos se tulee luokse asti ja alkaa hyppiä vasten?

Jätettiin paikallamakuu ongelma jäähylle, kun lähdettiin sunnuntaina Keravalle Tammisen Katjan toko-oppiin. Aamu kuudelta otin naapurista Michellen ja Lunan kyytiin. Hienosti Luna malttoi ensimmäisen pitkän matkansa. Viimeisten kilometrien kohdalla alkoi piippaaminen, johon auttoi Teslan siirto peräkonttiin ja Luna häkkiin takapenkille.

Mä olin valinnut meille seuraamisen ja noudon. Aloitettiin oma koulutustuokiomme kisanomaisella hihnatta seuraamisella liikkurin kera. Katja katsoi tiukalla silmällä ja antoi tuomionsa. Täyskäännös vasempaan on hirveä. Se saadaan unohtaa kokeesen asti. Oikea on ihan siisti, joten sillä mennään toistaiseksi. Muuten oli ihan alokaskelpoisaa seuraamista. Vähän jätätti välillä käännöksistä ja semmoista, mutta kontakti säilyi. PA-treeniä peilin avulla, että ei tulisi niitä ei niin täydellisiä palkattua!

Oi nouto, oi nouto! Kapulan viskominen on rumaa. Olen samaa mieltä, enkä siitä tykkää sitten yhtään. Tesla ei osaa istua rauhassa paikallaan, joten ensin treenataan sitä ja siedätetään koira siihen, että kuonoa saa silitellä. Sitten laipoista kiinni ja koira pitää kapulaa. Pitäminen ja noutaminen on yksi asia, joten yksi käskysana, näin meillä onkin "Tuo" ja sitten irrottaminen "Kiitos". Periaatteessa koko noudon voi ottaa siinä tuolilla istuen, kun koira siis tulee noudossa eteen. Katja näytti omalla koirallaan mallia, mikä on tavoite ja harjoituksen tarkoitus. Hyvältä näytti. Sitten joskus, kun koira osaa istua rauhassa ja sietää sen, että kuonoa kosketellaan ja kapula on suussa ilman, että sitä järsitään, niin edetään pikkuhiljaa siihen, että koira ottaa itse kapulan maasta jne. Tästä voi myös huomauttaa koskemalla kuonoa. Ja sitten tosiaan, että se kapula on oikeassa kohdassa, koska liian perällä oleva pitoasento auttaa järsimistä. Tämän sekavan selityksen tärkein tarkoitus on, että mä suurinpiirtein muistan homman, kun aletaan huhtikuussa taas treenaamaan noutoa selkeämmällä systeemillä. Tähän kuuhun kuuluu paikallamakuuta paikalla makuun päälle...

Paljon tuli sitten kaikenmoisia pointteja muiden ongelmia seuratessa. Kun treenataan paikalla makuussa kestoa niin lyhyt matka ja päinvastoin. Piiloakin voi treenata lyhyellä matkalla ja piiloon ei "kadota" vaan kokeessakin voi tehdä selkeän käännökset eikä mitään luikahduksia. Mun oli pakko kokeilla paikallamakuuta lyhyellä ajalla niin, että menin toiseen huoneeseen ja tuntui, että Teslalle se ei ole ongelma. Perjantaina treenailin haasteellisissa olosuhteissa tallin käytävällä hevosten kolistellessa ympärillä kakkakikkareiden seassa niin paikallamakuu oli paljon parempaa kuin treenihalleissa. Mitä enemmän häiriötä ympärillä, sitä paremmin koira malttaa maata ja keskittyä tehtävään. Tai ehkä se keskittyy ympärillä olevaan sähläykseen eikä ehdi keksiä muuta kivaa... HUOH.

Sulais jo noi loskapaskat niin pääsisi treenaa ulos! Olohuone ei meitä enää pahemmin palvele, vaikka ainahan voi hinkata perusasentoa, käännöksiä, kaukoja, seisomista jne, mutta suurimmat ongelmat on muissa liikkeissä. Ohjattuihin tokoihin päästään ehkä sitten, kun lumet sulaa... Jatketaan lukiossa TVA:lla, mutta mahduttiin vain sunnuntain ryhmään ja sunnuntait ovat täynnä tärkeämpiä menoja ;) mm. kaikki turun ykkösten kisat ovat järjestään sunnuntaisin... Harkitsen jotain yksityistä, mutta aika heikko on niiden suhteen tilanne tässä kaupungissa, joten taidetaan keskittyä omatoimitreeniin ja muihin koulutuksiin. Ja pitää kouluttaa kaikki kaverit liikkureiksi ;)

Kiitokset suuret Sannalle, kun viitsit järjestää noita koulutuspäiviä. Me luvataan Teslan kanssa olla aina mukana kun vaan saadaan aikatauluihin sopimaan ja budjetti antaa myöten!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Pakkovalssista paikallamakuuseen

Viime sunnuntaina oli taas Stenbergin Heinin agilitykoulutus. Rata vaikutti taas alkuun hyvin haastavalta ja toiset kohdat aiheuttivat päänvaivaa, mutta hyvin se aukesi, kun sitä käytiin läpi. Mä en osaa valssata ja rata tarjosi paljon pakkovalsseja, joten päätin, että niitä tehdään. Ja päätös kannatti. Melkein sai kädestä pitäen Heini ohjata missä kohtaan käänny ja millä kädellä ohjaan, mutta lopputuloksena oli onnistunut pätkä! Ehkä mä sisäistin vihdoin ja viimein pakkovalssien ihmeellisen maailman? Pystyin liikkumaan yhdessä koiran kanssa ja koira meni kuin unelma.Tesla on opettavainen koira. Se toimii, kuin unelma ohjatessa oikein, mutta osoittaa kyllä heti, jos ohjaaja on hukassa. Ja palkkaa, palkkaa, palkkaa!

Keskiviikkona meillä oli viimeinen tanssikurssi. Käytiin läpi vähän ohjaajan liikkumista ja nytkymistä musiikin tahtiin. Sitten treenattiin ohjaajan kiertämistä niin, että myös ohjaaja liikkui. Ja loppuun otettiin rallytoko tyylisesti koreografiaa musiikin tahtiin. Nyt jäädään luovalle tauolle treenaamaan itsenäisesti kaikkea opittua, jota onkin paljon ja treenaaminen ei ainakaan lopu kesken. Jatketaan, kun pääse pihalle treenaamaan :)

Täksi päiväksi oltiin vuokrattu pienellä porukalla agilumoa halli tokoiluun. Meidän murheen kryyni on paikalla makuu. Mä alan nyt tehdä järjestelmällistä alkuopetusta. Otan uuden käskysanan "paikka", jonka sanon koiran jättäessä. Sitten vaan sekunttikellon kanssa treenaamaan kestoa ees taas sahaten. Lyhyellä matkalla ajattelin ensin ja sitten metri kerrallaan pidentää. Pitäs varmaan tehä joku taulukko tästä tai ei tule mitään! Kuukausi aikaa, katsotaan ehditäänkö, kiirettä ei pidetä ja jos ei ehditä perutaan kisat. Otettiin myös seuraamista. Mun pitää opetella olemaan höpöttämättä turhaan. Yksi kiitos sana riittää... eikä mitään "jes, tesla, hyvä, hieno, menitpä sä nätisti, voi voi"... Ja sitten ei saa höpöttää samalla muille, kun tekee koiransa kanssa. Seuruutin pätkän niin, että kaveri naksutteli ja mä vaan kävelin jäykkänä katse eteen ja palkkasin naksautuksen päälle. Seuraaminen on kyllä parantunut siitä, mitä on ollut. Nyt vaan jäitä hattuun ja palkkaus tiheenä ja pätkät lyhyinä ja treeniä edelleen ihan pikkupätkissä... Hyppy on ihan kiva, kun laittaa kosketus alustan niin koira osaa hypätä oikeaan kohtaan.

Ja huomenna agikisoihin... hui jui :)