tiistai 18. joulukuuta 2018

RTK1 ja pari muuta titteliä...

Tesla on tässä viikon sisään rohmunnut itselleen muutaman uuden tittelin. Meiän rallytoko-ura on ollut kisaamisen suhteen vähän laiskaa, mutta sain juuri ja juuri ilmoitettua meidät schapejen rotumestiksiin. Ja se kyllä kannatti! Alokasluokka oli onneksi heti aamusta, joten päästiin kehään suhteellisen nopeasti. Hinkkasin kyllä ennen kehää vähän istumista ja maahanmenoa niin että virheitä alkoi tulla. Avustinkin sitten melko voimakkaalla kroppa-avulla itse suorituksen aikana, koska se on vielä alokkaassa sallittua. Tuntui, että meidän suoritus oli todella hidas, mutta tapani mukaan hiihdin radan todellisuudessa läpi sellaista kyytiä, että saatiin voitto kotiin. Schapeja osallistui alokasluokkaan neljä kappaletta ja kaikki tekivät hienot hyväksytyt suoritukset, joten rotumestaruus ratkesi meidän eduksi nopeammalla radalla. Sen lisäksi sijoituttiin vielä kolmansiksi 98 pisteellä ja saatiin koulutustunnus RTK1. Se onkin Teslan ensimmäinen koulari, koska tokossa ollaan loikittu suoraan ykkösillä ylemmäs.

Tässä vielä video suorituksesta, jonka Mari oli kiltisti "salakuvannut":

Alokasluokan rotumestari 2018 Kuva: Tuire Kangasniemi

Nyt voisi vähän tiivistää kisatahtia ja ottaa tavoitteeksi RTK2, kun veteraanilla vielä tuntuu potkua riittävän. Ja samalla ottaa toisen pian veteraani-ikään tulevan eläkelajin korkkauksen työnalle. Zeldalla on alokasluokan liikkeet ihan ok mallilla, kun ollaan hieman viilattu seläntakaa perusasentoon tuloa ja saksalaista. Koesuorituksissa se varmaan napsii kontrollivirheitä painamisesta, mutta jos ei vedä ihan ränttäliksi niin koularitavoite ensi vuodelle ei välttämättä mahdoton.

Koiramessuille suunnattiin sitten heti seuraavana viikonloppuna metsästämään lisää titteleitä. Lauantaina schapendoesit arvosteli Elina Haapaniemi, joka oli hyvin tarkka, mutta todella miellyttävä tuomari. Arvostelu oli pitkä ja purukalusto sai kehuja yhdestä katkenneesta etuhampaasta huolimatta. Ei ole koskaan aiemmin kukaan tästä edes maininnut. Kokeili Teslan etuosan myös monta kertaa niin laatuarvostelussa kuin PN-kehässä ja maininta ahtaasta etuosasta olikin ainoa kritiikki hienossa arvostelussa. Se riittikin PN4-sijoitukseen ja vetskukehän ROP-voittoon siitä huolimatta, että astuin koiran varpaille ja kävelin kilpakumppani päin. Oli meillä hienot Helsinki Veteraani Voittajat lauantaina:

High Volts I am A Hooligan ja Flying Duster's Time Bomb


Flying Duster's Time Bomb ja Exåress What a Feeling

Äidin Rilla oli lauantaina myös hienosti Helsingin voittaja.

Sunnuntaina oli tuomarina Markku Kipinä, joka myös varsin tarkka eikä mikään ERI-automaatti kuten ei kyllä suomalaiset noin yleensäkään. Tesla oli sunnuntaina yhtä erinomainen kuin lauantaina olleen jälleen PN4 ja ROP-veteraani, joten pitkä päivä tuli, kun taas päästiin isoon kehään heittämään kuuluisa kunniakierros. Onneksi ihana Risu oli ROP, joten meillä oli seuraa ja sain kyydin Harjavaltaan saakka niin ei tarvinnut ensimmäisen kyydin jäädä odottelemaan moneksi tuntia.

Briardeja ehdin nopeasti vilkaisemaan, mutta menivät harmittavan päällekkäin schapejen kanssa. Lauantaina piti taas valita joko pentukehä tai aikuiset ja valitsin pentukehän. Zelda oli hoidossa veljen tykönä ja Ohmi työkaverilla, joten päästiin Teslan kanssa viettämään ihan kahden keskistä laatuaikaa ja vierailemaan Sannan ja Markon luona. Oli kyllä niin helppoa, kun Tesla vaan sujahti heidän schape ja bortsulaumaan huomaamatta. Briarditkin pärjäsi erinomaisest hoidossa, joten ei ollut huolta. Ensi kevät onkin sitten hiljaisempaa näyttelyiden suhteen. Tesla täyttää tosin helmikuussa jo kymmenen, joten ehkä jotain ilmaisia rientoja tarvitsee katsella. Ohmi kasvaa yhä aikuiseksi ja helpointa on kuitenkin, jos saa molemmat koirat matkaan ja vielä Ohmille handlerin, joten siinä meidän rajoittavat tekijät.

Tässä vielä muutama kuvamuisto Tuija Laurilan kamerasta ylläolevien lisäksi:



Ohmin kanssa ollaan yritetty treenata ahkerasti läksyjä ja tässä pieni kooste viikontakaisista treeneistä:


Täytyy koettaa ottaa tuo videointi rutiiniksi niin näkee omat palkauksensa ja muut häröilyt paremmin ja osaa niihin vaikuttaa. Eiköhän tuo tuosta pikkuhiljaa valmistu.

torstai 6. joulukuuta 2018

Tavoitteena tottelevaisuus 1/7

Ohmin kanssa on hieman tökkinyt tottelevaisuus opinnot, joten kun meidän hakuryhmässä Emma huuteli kiinnostusta koota ryhmä Mia Skogsterin tottisvalmennukseen lämpenin ensin varovasti ja sitten vähän enemmän. Onneksi sitten loppupeleissä saatiin juuri sopiva neljän hengen porukka kasaan ja treeniajatkin kävi kaikille just eikä melkein.

Suurin motivaatiopula on ehkä ollut se säännöllisen treeniryhmän puute ja epämääräinen treenailu. Koiran motivaatiossa ei ole mitään vikaa. On se toki erilainen nuori mies. Omalla tavallaan helppo ja toisaalta myös vaativa eikä asiaa auta oma ahdistus ettei halua pilata loistavaa aihiota. Olemme tehneet siis varsin paljon pohjia ja treenattu ihan vaan aktiivisuutta, keskittymistä ja rauhoittumista. Kieltämättä nyt koiran ollessa kaksi vuotias saan olla kiitollinen, että näitä ollaan oikeasti tehty huolella ja rakennettu suhdetta. Tähän päälle on paljon mukavampi alkaa rakentaa tottista. Zeldan kanssa mentiin nuorempana aikalailla takki auki useisiin koulutuksiin ja itselle jäi varsin ikävät mielikuvat kaikesta mikä liittyi millään tavalla tottelevaisuuteen.

Olen ollut Mian luennolla Porissa joskus 2012 muistaakseni ja siitä jäi positiivinen kuva ja uskoin, että saadaan varmasti jotain irti 7kk valmennusjaksosta. Oma tavoite oli, että jos se nyt oppisi edes seuraamaan kesäkuuhun mennessä. Olikin ihan älyttömän positiivinen yllätys, että heti alkuhaastattelussa kävi ilmi, että kouluttajalla oli rodusta ja siitä miten Ohmia kannattaisi viedä eteenpäin aikalailla täysin sama käsitys kuin itsellä. Ja kyllähän ne treenitkin antoivat sitten ihan erilailla vaikka oma jännitys ehkä söi hieman terää omasta toiminnasta.

Alkuun vähän näytettiin millä mallilla se meidän seuraaminen on. Ohmin perusasentoon hakeutuminen oli jo hyvin aktiivista ja saatiinkin palautetta epäselvistä kriteereistä. Jätetään nyt kuitenkin se perusasento omaksi harjoitteeksi liikkeelle lähtöineen ja seuruuseen suoraan. En ala tähän blogiin sen yksityiskohtaisemmin purkamaan tai analysoimaan treenejä vaan keskityn nyt kirjoittamaan ylös muistiin mitä tehtiin ja mitä saatiin läksyksi seuraavaa kertaa varten. Eli ensimmäinen kotitehtävä on seuraaminen ja siihen liittyen toinen opettaa Ohmi ottamaan suusta koppi. Lihapullat olisi hyviä, mutta en ehkä siihen kykene, joten Lidlin orlandot ehkä vastaa kooltaan pieniä lihapullia. Jostain syystä koiran ruokaa voi suuhunsa pistää, mutta nakit ja lihapullat ei mene.

Näytettiin vähän meidän leikkiä ja sen vahvistaminen tuli myös läksyksi, että koira tavoittelisi lelua vielä halukkaammin. Ohmihan on suurella saaliilla varustettu diesel kone tuon leikin suhteen, joten vaikka se on aika vahva leikkijä niin se saisi olla alkuunsa intensiivisemmin kiinnostunut leluista, mutta tätä tarvii nyt vaan treenata.

Sitten otettiin ohjelmaan eteentulo, johon saatiin hyvä treeni ja eritoten erinomainen olkkaritreeni eli tämän treenaamattomuutta ei voi ainakaan syyttää säästä tai hallin puutteesta.

Toisella kierroksella ehdittiin vielä vilkaista noutoa ja hyvä treeni tuli tähänkin. Ensi kerralla täytyy ottaa parempi panta ja oma kapula. Siihen asti jatkamme pitotreeniä niinkuin tähän asti ollaan tehty.

Valmennukset jatkuvat aina kesäkuulle kerran kuussa, joten tällä hetkellä mieli on erittäin luottavainen ja inspiroitunut. Ohmin tekninen osaaminen kaksivuotiaana ei vastaa sitä mitä tytöt on osanneet, mutta toisaalta se on sen verran hitaasti kypsyvä ollut, että ei ehkä huono ettei olla kiireellä edetty ja nyt saadaan aloittaa tottisliikkeiden todellinen opiskelu loistavassa opissa.

Erityisen ylpeä olen kyllä siitä miten hienosti Ohmi jaksoi tehdä koko pitkän treenin häntä heiluen. Asenne sillä on kyllä kohdillaan, vaikka keskittymiskyvyssä hiukan olisikin parannettavaa, mutta hyvin se pysyy tekemässä eikä lähde haahuilemaan tai haistelemaan omiaan.