maanantai 13. joulukuuta 2010

Salonkikelpoista

Tesla pääsi taas osallistumaan tanssitunnille ja todisti olevansa salonkikelpoinen yksilö juoksutauosta huolimatta. Koira käyttäytyi kuin unelma. Hieman se alun teorian aikana meinasi kiukutella, mutta istui lopulta kiltisti sylissä ja otti Heiskusta, joka otti lungisti sohvalla, mallia. Teoriaosuudessa käytiin musiikin valintaa ja kosketuskepin käyttöä. Ostin Anittalta säädettävän kepin, jossa on vielä magneettipäässä, joten siitä saa tarvittaessa pallon irti. Ja vaikka vaihdettua, kun se on saanut liiaksi hampaan jälkiä. Varteen vielä teippaan naksuttimen kiinni niin, ei kun palauttelemaan mieleen apuvälineen käyttöä.

Sitten treenattiin puolenvaihtoa poispäin käännöksen avulla. Tesla hokasi homman aika kivasti muutamalla toistolla ja nyt vielä liike toispuoleiseksi ja sitten yhdistämään vihjettä sekä käsimerkkiä pienentämään. Tarkoituksena olisi, että vihjeenä toimisi ”vaihto” ja käsimerkillä sitten avustetaan puolien kanssa. Sitten kuivaharjoiteltiin ilman koiria käännöstä, jolla saadaan oma suunta muuttumaan sulavasti. Tesla oli koko tunnin ajan todella hienosti kontaktissa eikä sitä kiinnostanut muut koirat (edes Heisku) eikä se nuuskuttanut menemään vieraissa hajuissa vaan otti innoissaan vastaan saamansa tehtävät. Loistavaa!

Meillä jäi viimeiset ohjatut tokotreenit perjantaina väliin minun töiden takia eikä kyllä muutenkaan päästy treeneihin kuin kahdesti. Toisaalta en ole niin harmissani, koska tällä kurssilla hinkattiin vain alokasluokkaa. Niin sehän se meidänkin ensimmäinen tavoite on, mutta kun meillä kiikastaa homma paikalla makuussa ja seuraamisesta sekä yleisesti kontaktissa, niin koen mieluisampana kurssisisällön, jossa myös valmistellaan jo ylempien luokkien liikkeitä… Hiomistahan toki vaatii koko alo, mutta tärkein hiominen tapahtuu kotioloissa. Treeneissä sitten testataan opittua ja saadaan hyviä neuvoja, jotka joko otetaan vastaan tai ollaan ottamatta ;) Minä kipeästi kaipaan ohjattuja treenejä, koska vaivun herkästi kurittomuuteen ja aikaansaamattomuuteen. Kummasti tsemppaa, että välillä joutuu esittelemään taitojaan muillekin.

Pakkaset taitaa taas kiristyä, joten voi olla, että jää omatoiminen agilitytreeni väliin ja paikalla makuussa treenataan vain aikaa, kun ei viitsi mennä ulos treenaamaan etäisyyttä. Seuraamisessa hiotaan käännöksiä edelleen olohuoneessa silloin, kun muistetaan. Tesla saa huomenna täydellisen vapaapäivän, sillä aamupäivä menee mulla EA1-kurssilla ja sieltä sitten sukkelaan töitä tekemään. Tesla kyläilee iltapäivän. Ei ole kyllä epäsäännöllinen ravintola-ala pitkine päivineen koiraharrastajan unelmatyötä. Sitä varten sitä opiskellaankin vallan toista alaa. Onneksi on ystäviä, joiden kanssa Tesla viihtyy vallan mainiosti niin raaskii ottaa noita vuoroja enemmän tässä joulun alla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti