maanantai 5. heinäkuuta 2010

Agilityn huumaa

Viime viikko kului enemmän ja vähemmän agilityn merkeissä ja päättyi sunnuntaina agirodun merkeissä. Viikko meni agirotua jännittäessä. Juhannuksena tuli jo "koeajettua" vähän Tiltu-mummoa ja se toimi varmasti. Tiltu oli tänä vuonna mukana medi-kisaavissa ja Tesla medi-alokkaissa. Tiltu on ollut aiemmin mukana joukkueessa vuosina 2002 ja 2003. Omalta kohdalta viimeisin agility taitaa olla vuodelta 2004, kun olin Sallin kanssa briard-joukkueessa. Tänä vuonna ei briardeja agirodussa näkynyt :(

Viikko sitten panikoitiin Teslan kanssa ja mietin, miksi ilmoitin niin keskeneräisen koiran joukkueeseen. Tiistai aamusti käytiin Reetan ja äksy-russelin kanssa vähän treenaamassa ja Tesla otti hirveästi häiriötä "leikkituomarista", kuten oletin. Keskiviikona ei ollut varsinaisesti treenejä, mutta käytiin ilmoittautumassa näyttökokeen merkeissä uudelle agikurssille niin pääsi vähän kokeilee miten koira reagoi täysin vieraaseen ympäristöön niin se oli ihan positiivista. Torstaina päästiin sitten testaamaan FAOn openrataa hallilla oman koulutusvuoron yhteydessä ja perjantaina oli vielä omat treenit. Perjantain treenit eivät oikein sujuneet ja koira oli tahmea ja keskittyminen jossain vallan muualla kuin agilityssä. Lauantain koira sai ansaittua agitaukoa ja minä syynäsin Pori KV:ssä rokotuksia. Tesla pääsi turistina katsomaan ryhmäkehiä, kun unohdinsen ilmoittaa näyttelyyn, jonne matkaa oli vain muutama hassu kilometri...

Sunnuntaiksi oli luvattu hellettä 30 astetta ja säätiedotukset pitivät paikkansa. Teivon raviradalla aurinkoa riitti. Onneksi olin edellisenä päivänä ostanut näyttelystä viilennyspyyhkeen niin selvittiin päivästä. Aamulla oli aikainen herätys, kun kilpailevien medien rataantutustuminen oli jo 7.30. Sinänsä onni, sillä ei 10-vuotiasta koiraa olisi voinut pahemmin helteessä rääkätä puolenpäivän aikaan. Tiltu kävi jo nyt ylikierroksilla ja niin innoissaan ja onnessaan, kun pääsi tekemään rataa. Ei voi kyllä täydellisempää koiraa olla ohajattavanaan, jos se pieni kontaktivittuilu vaan jäisi pois...

Rata oli varsin mukava ja sujuva. Ohjaaja ei kylläkään. No koira toimi juuri niinkuin ohjasin ja antoi kaikki virheet anteeksi. Katselin, että radalla oli kaikki kontaktit, joten lupasin, että tehdään 15 ja kyllähän se toisena ollut A-este hypättiin alas ja komiasti. Tämän jälkeen rata jatkui loistavasti ohjaajan töksäyttelyistä huolimatta, kunnes toiseksi viimeisellä esteellä ohjaaja unohti, mitä oli tekemässä ja pakotti koiran pudottamaan riman. Puomilla ja keinulla ei siis otettu kontaktivirhettä! Tuo viimeinen vitonen hieman harmittaa, mutta pääasia, että koira oli onnessaan ja tehtiin vain kymppi! Aikaa meillä kului jotain 43 ja risat, tarkempaa en muista ja tuloksia ei löydy vielä netistä tätä kirjoitellessa. Konkareiden joukkue sijoittui 38. Tai no menossa oli mukana kolme kolmosen koiraa ja yksi kisauransa aloitteleva koira, jonka ohjaajalla on kuitenkin kolmosista kisakokemusta.

Siinä sitten odoteltiin puoleen päivään ja oli alo-medien kerrassaan viihdyttävän suorituksen aika. Teslan kanssa lähdettiin ensimmäisenä ja koiran nenään kävi jostain jokin makkaran tuoksu ja niitähän piti lähteä etsimään. Ensimmäinen hyppy muutaman kerran eestaas ja sitten haahuillaan nenä pystyssä, kunnes jossain syttyy, että hei munhan piti suorittaa noita esteitä... Siinä taidettiin mennä A-esteelle asti suhteellisen puhdasta rataa tahmealla vauhdilla. A-esteellä koira teki täydellisen kontaktin ja palasi itsenäisesti korjaamaan täydellisen kontaktin :D "Kato nyt mamma kyllä mä osaan, näinhän tää meni, missä mun palkka". Nyt muuten loppuu meillä kontaktin korjailut, jos koira vahingossa luisuu maahanasti... Ihanan A-esteen alla oli myös putki, joten toki sinne putkeen lähettäessä piti vielä kerran yrittää sitä ihanaa A-estettä. Ai miten niin kontakteilla tulee palkattua koiraa? Miten saisi Tiltun draivin ja vauhdin sekä ohjattavuuden yhdistettyä täydellisiin kontakteihin? Olenko Tiltun kontakteista oppineena unohtanut Teslan kanssa kaiken muun?

Ensimmäisenä lähtiessä ehti katsella muiden suoritukset ja kyllä voi sanoo, että tällä joukkueella on ensi vuonna hyvät mahdollisuudet pärjätä ;) Sera meni alkuun hienosti, mutta onnistui sitten luikahtamaan yhden esteen alitse, Selma on todella nätisti ohjattavissa Markolla, mutta siskokin keksi, että A-este on ihana ja pussi oli jotain täysin vierasta, lopuksi vielä Una, joka ei tainnut ottaa yhtään hylkyä? Tämä medityttöjen joukkue sijoittui kokonaiskisassa 11. toista.

Seuraavaksi oli sitten kilpailevat maxit, jotka tekivät kaikki hienot radat pitkästä kuumasta päivästä huolimatta. Tämän jälkeen oli pukukarnevaali, johon schapet osallistuivat ensimmäistä kertaa sankoin joukoin yhtenä suurena tulppanimerenä ;) No meitä oli yhteensä 14 tulppaania ja pukukilpailussa ei tuomareita miellytetti tarpeeksi, mutta saatiinpahan ainakin johtaa letkaa! Iltapäivällä oli vielä maksimöllien vuoro ja täytyy sanoa, että hienot suorituksen kaikilta, kun jaksoivat iloisesti radan alusta loppuun!

Nyt istutaan sitten käden punaisina ja auringosta kihelmöiden töissä. Ensi vuonna sankoin joukoin Lappeenrantaan ja nyt odotellaan innolla valokuvia sekä yritän kirjoittaa lehteen jonkinmoista koontia sunnuntain karnevaalitunnelmista =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti