torstai 13. toukokuuta 2010

Ukkoi ja lelui

Keskiviikon hakutreeni päivitystä jaossa. Uskallettiin lähteä treenaamaan, kun Teslan hämärä oksuilu/ripulointi oli ohi yhtä yllätteän kun alkoikin. Kyseessä siis tuskin oli mikään pöpö vaan koira on yksinollessaan kenties syönyt jotain sopimatonta. Ruokakin maistui maanantaina mainiosti.

Aamuvuoro viikolla ehdin taas rauniotreeneihin. Tosin jakauduttiin taas kahteen ryhmään ja mentiin Teslan kanssa metsäryhmään. Tesla oli vuorossaan kolmantena ja maalimies työskentelyä jatkettiin. Otettiin nyt kolme "ukkoa" niin, että Tesla näki, kun lähtivät keskilinjalta, mutta sitten otin koiran syliin välittömästi ja en antanut nähdä, kun maalimies juoksi piilolle.

Viime kerran ohjeiden mukaan koetin rauhoittaa lähetystilannetta enkä vain "heittänyt koiraa piilolle vaan rauhassa hieman jopa pidättelin ennenkuin annoin "ukko" käskyn ja vapautin koira. Hienosti Tesla lähti joka kerta vauhdilla kohti piiloa. Ensimmäinen oli oikeastaan paras, mutta kolmannen kohdalla tuli vähän stoppia. Koira ei kuitenkaan tullut piilolta takaisin vaan selkeesti sen aivot raksutti ja se lopulta päätyi maalimiehen luokse.

Sen jälkeen, kun koira on piilolla ei ole enää ongelmia ja koira pysyy maalimiehen luona ja maalimies saa sen tuotua helpolla takaisin keskilinjalla. Minä olen melkolailla ilmaa. Maalimiehillä on siis tärkeä osuus meidän treeneissä ja koiranlukutaito tarvittavaa. Nyt on ollut ohjeina, että katsekontaktia vältetään, mutta koiraa voi alkaa äänellä kehua heti kun se näkee maalimiehen. Piilot pyritään pitämään sellaisina, että koira tosiaan ei näe keskilinjalta maalimiestä piilolla vaan joutuu käyttämään nenäänsä etsimiseen.

Lopuksi, kun kaikki koirat oli treenattu, päätin ottaa vielä vähän esineruutua, kun oli metsä täynnä hajuja tarjolla. Laitoin Teslan puuhun ja vein kaksi esinettä noin 50 metrin päähän. Palasin keksilinjalle ja lähetin "lelu" käskyllä hakemaan esinettä ja musta nahkahanska löytyi vauhdilla ja tuli perille asti. Toinen esine sitten tuottikin vaikeuksia. Kenties oli muualla liikaa hajuja tai sitten oli vaan ilmassa pientä vapaana juoksun ilottelua. Otin sitten koiran haltuun ja helpotin hieman hommaan, kun käytiin ensin yhdessä katsomassa esinettä mikä jäi vielä metsään. Tesla sitten hakikin sen hienosti, mutta puolessa välissä matkaa pudotti esineen ja lähti rientämään omille teilleen. Lopulta homma meni sitten noudoksi, mutta sain koiran tuomaan kangasrahapussinkin lopulta itselleni niin lopetettiin siihen.

Minulla on nyt hirvee treeni-into =) Ei ole vielä kukaan tuominnut Teslan hakuiluakaa epätoivoiseksi ja kiitettävästi jaksavat kaikki kokeneemmat meitäkin neuvoa ja kannustaa. Ehkä siitä pelastuskoira voisi tulla. PK-puolellekin olisi hirveesti kiinnostusta, mutta jälleen on schapejen oikeudet kortilla ja meistä niitä ei ole pelastamaan ainakaan tarpeeksi ajoissa... Toivottavasti joku muukin schape jossain treenaa enemmän tosissaan =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti