lauantai 6. helmikuuta 2010

Köhähdys

Niin se vaan kuului pienoinen ”köh” viikko sitten lauantaina Teslan kurkusta. Sunnuntaina kuului vähän isompi ”köh”, joka toistui jokusen kerran maanantaina. Tiistaina oli sitten uusi ylienerginen ja ruokahaluinen koira, joka sanoi vaan muutaman kerran ”röh”. Kennelyskää ollut taas liikkeellä ja kuulemma köhähtelyä kuulunut muualtakin samoissa piireissä liikkuneilta, joten ei siinä muuta, kun kaikki treenit jouduttiin perumaan ja jonkin aikaa pidetään vielä varmuuden vuoksi karanteenia päällä.

Eihän tuolle mitään mahda ja täytyy olla iloinen, että selvittiin aika vähällä. Teslan olo ei missään vaiheessa vaikuttanut tukalalta eikä mitään limaa tai vaahtoa erittynyt lainkaan. Harmitus oli kuitenkin suuri, koska tiistaina olisi ollut agilitytuomari Marjo Heinon koulutusta. Kävin ilman koiraa silti paikan päällä kurkkimassa ja olisi ollut varmasti hyvät treenit Teslalle. Meillä on ollut alkuvuodesta aika teknisiä ratoja, mikä ei tietysti ole huono juttu, mutta nyt olisi päässyt vähän irtoamisia harjoittelemaan ja juoksemaan lujaa.

Keväällä on tiedossa kuitenkin lisää koulutuksia ja ei nuo treenitauot maata kaada, kun ei meillä vielä mikään kiire ole. Pääsiäismaanantaina schapendoeksilla on oma agilitypäivä, jossa kouluttajana Elina Jänesniemi. Sinne ilmoitin Teslan. Harkitsen myös WeCAn maaliskuun Jenni Leinon koulutusta, jos siellä on vielä vapaita paikkoja, kun saan päätöksiä aikaan. Huippukoulutuksia on siis tarjolla, eikä meidän omassakaan treeniryhmässä ole mitään moittimista! Agilityrintamalla menee siis vallan mukavasti.

Tänään oli tarkoitus myös mennä schapeporukan kanssa tokoilemaan Turkuun Leena Välimäen oppiin, mutta senkin jouduin tietysti perumaan. Pitää koettaa ottaa itseään niskasta kiinni ja kotitokoilla taas jotain, mutta jossain hukassa on sekin inspiraatio taas vaihteeksi itsellä.

Eilen olin Spekon hälytysryhmä 1 –koulutuksessa, joka oli todella hyvä ja mielenkiintoinen. Oppi uusia asioita ja konkretisoitui, mitä vapaaehtoisessa hälytysryhmässä toimiminen tarkoittaa. Huhtikuussa olisi näillä näkymin tiedossa myös etsintäkurssi, joka täytyy olla käytynä ennen hälytysryhmään kuulumista. Koiralla on edessään paljon enemmän koitoksia ja kokeita, jos sen mielii joskus saada hälyryhmään. Teslan ensimmäinen vaihe on itsetunnon kasvatus ja turhan varautuneisuuden poiskitkentä. Sen jälkeen voi alkaa haaveilla seuraavasta vaiheesta.

Hakuilemaan emme ole päässeet vielä kertaakaan tänä vuonna. Aina on ollut joku muu tärkeä meno tai sitten ihan hirveät pakkaset. Sitten, kun pakkaset rauhoittuu niin koira köhähtää. Toivon tosiaan, että tämä tauko tekisi hyvää ja rohkeus olisi kasvanut. Ja kyllä sitä alkaa jo kaipaamaan piilossa kyykkimistä. Ensi viikonloppuna on Tampereen ryhmänäyttely, joten silloinkaan ei päästä hakuilemaan, mutta agilityyn toivottavasti ehdimme =)

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. HEIIIII. nyt vasta huomasin. En oo ees ehtinyt lukemaan tätä. Törkeetä!

    VastaaPoista
  3. öh kirjotin ton uusimman tekstin kommentin vahingos tähän. siks poistin. ihan sama ku miä siin lukee. et missannu mitään! :)

    VastaaPoista
  4. aarght. nyt täällä on joku marko kirjautuneena bloggeriin. t. sanna siis toi äskenen..

    VastaaPoista