perjantai 19. kesäkuuta 2009

Mikrosiru hukassa ja Heinolaa kuvin

Tesla sai toisen rokotuksensa Heinolassa samalla, kun Nada kävi hakemassa rokotuksia. Eläinlääkäri sai laitteellaan väärän sirunumeron. Tästähän sitten ensin alettiin panikoimaan, että onko nyt sirutuksessa tai kennelliitossa sotkettu koirat keskenään. Ei kuulostanut kovin vakuuttavalta tunnistusmerkitsemiseltä.

Seuraavana päivänä Tesla tutkittiin hännänpäästä kuonoon seuran lukijalla ja koko sirua ei löytynyt. Epäiltiin, että eläinlääkärin koneessa oli edellisen koiran siru muistissa.

Eilen Tesla kävi uudestaan eläinlääkärissa tarkistamassa siruaan. Tällä kertaa eläinlääkäri tutki sirun kolmella eri lukijalla, joista yksi sen löysi niskasta ja numero täsmäsi papereihin. Kerrassaan hämärää. Ei se paraskaan tunnistusmerkintä ole varmin. Kyllähän näitä juttuja on sattunut, että siru lähtee liikkeelle tai hajoaa kahteen osaan. Pitikin sattua omalle kohdalle. Tosin erittäin hämärää, että yksi kone sen tunnusnumeron kuitenkin nappasi.

Pohdiskelen tätä siru ongelmaa vielä rabiesrokotukseen asti, jonka haen parin viikon kulutta Porissa. Alkaa kyllä hieman jännittää, että mitä, jos tämäkään siru ei toimi tai koko koira on kohta täynnä mikrosirun palasia. No siinä tapauksessa hankitaan, vaikka molemmat se hemmetin tatuointi yhtäaikaa :D

Siru hukassa tai hajalla niin pihalle on taas opittu pissimään:



Korvat ei sitten millään pysy oikein perin:



Tässä oli äidin kukkapenkki ennen kuin Tesla tuli pidennetylle juhannuslomalle:



Teslan kesäloma projekti:











Muutenkin Teslan lomailut on sujunut loistavasti ulkona telmiessä. Tesla on ollut koirakentällä mukana ja käynyt Vääksyn kanavalla. Ensimmäistä kertaa turistina koiranäyttelyssä Tesla kävi Mikkelissä.



Minäkin selvisin viikosta ilman koiraa, vaikka tiukkaa teki. Onneksi olin jokapäivä töissä ja siivoaminenkin jäi vähän puolitiehen. Torstai iltana oli koko viiden koiran lauman vastassa iloisena ja Tesla nukkui kokoyön minun vieressä. Salli tietysti valloitti jalkopään. Se tuntui hyväksyneen Teslan valtakuntaansa eikä murissut lainkaan.

Äsken otettiin kahta pujottelu keppiä takapihalla ja hienosti malttoi Tesla olla minun kanssa ulkona, vaikka muu lauma oli sisällä. Tesla on aivan ihana, koska se oikeasti tykkää tehdä minun kanssa hommia ja tosiaan tekee ja yrittää. Häntä heiluen se tarjoaa maahanmenoa, joka kerta kun kaivan nakkia taskusta liian kauan. Naksulla ollaan noita keppejä otettu, eli aina kun menee oikeassa kohtaa välistä niin naksautus. Pikkuhiljaa tässä edetään ja sitten pentukurssilla otetaan vauhdikkaita läpijuoksuja vinokepeillä. Toivotaan, että tämä kompo tuottaa tuloksia joku päivä. Täytyy vain toivoa, että ei itse pilaa potentiaalista harrastuskaveria. Pieniä pätkiä, pieniä pätkiä...

PS. Unohtui mainita, että eilen eläinlääkärin vaaka heilahti semmoiset 7,8 kg. Kyllä se vaan kasvaa hurjaa vauhtia. Tesla on jo melkein Alman kokoinen. Pelottaa mikä jätti siitä vielä tulee :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti