torstai 29. maaliskuuta 2018

Erittäin hyvä ellei täydellinen

Innostuin lähtemään Lahti KV:seen Annin seurana yrittämään sertejä. Vieno ehti saada sertinsä jo viikko sitten, mutta sille toki olisi ollut cacibia tarjolla. Ohmin suhteen nyt odotukset eivät sen sertin suhteen olleet kovin korkealla, mutta ei sitä toki yrittämättä saa mitään. Sen sijaan saatiin sitä mitä odotettiin eli taas lisää kehäkokemusta ja erittäin hyvä arvostelu. Oli taas kiva reissu, kun ei tarvinnut yksin ajella ja mukavaa seuraa sai niin briardi kuin schapendoes kehän laidalta. Ei tarvinnut isojakaan kehiä odotella yksikseen.

Tesla oli tietysti pakko ilmoittaa myös ihan vaan, koska se aidosti nauttii kehään pääsystä ja siitä, että pääsee tekemään jotain. Ohmin kanssa ne viihtyvät myös samassa häkissä ja osaavat ottaa rennosti odottelut. Toki sitä energiaa riittää, kun häkin ovea raottaa. Arttu myös otti kiltisti Zeldan seurakseen koko päiväksi katselemaan formuloita sohvalle, joten ei valittamista senkään osuudessa. Teslahan sitten repäisi koko veteraanin energiallaan ja ROP-veteraanin lisäksi oli myös ROP, joten päästiin juoksemaan kunniakierros kahdesti.

Toinen syy Lahteen tulemiselle oli, että sain Ohmin handlaukset sekä ketyilyt täysin ulkoistettua. Kannustusjoukkoja riitti, kun paikalla oli näiden lisäksi toki Ohmin veljen omistaja.

Arvostelu ja muutaman räpsyt:



Ylläolevat kuvat äitin kamerasta ja tässä vielä Tanskan Tuulan galleriasta kuva Ohmista ja nuorten luokan komeasta kilpakumppani Ryynistä (Ohmin pentuystävä, asustelee Porissa), joka olikin sitten lopulta VSP:


Tesla oli ihan liekeissä ja intoa täynnä. Oli mukava yllätys, että tuomarikin sen huomasi vaikka nartuissa oli taas kova taso. Se veti isot kehätkin kuin höyryveturi. Ei tarvinnu paljon kävellä ja ravikin säilyi aika kivasti kovassa vauhdissa. On se hienoa käydä vetämässä kunniakierros, vaikka harvoin sieltä noustaan, mutta koira onneksi nauttii koko rahan edestä. Ja ei sitä ainokaista RYP-sijoistusta nuoruusvuosilta koskaan unohda.

Teslan arvostelu ja räpsyt:





Odotteluun jäi hyvin aikaa ja käytiin palkintoständillä ottamassa kuvat:

Tesla ja Ohmi on kyllä vallan mukava reissu pari ja noiden kanssa on kiva kulkea ahtaissa paikoissa sekä hälinässä, kun ei kumpikaan pahemmin välitä muista koirista ja kulkevat melko huoletta paikassa kuin paikassa. Ohmilla toki sitä nuoren miehen energiaa ja voimaa välillä vähän liikaa. Tilattiin tuommoinen palkintokin, kun osattiin ennakoida ettei jäädä ilman. Ohmi olisi kyllä halunnut nallen.

Nyt ei olekaan (vielä) yhtään näyttelyilmoa sisässä, mutta kyllä nuo lähinäyttelyt varmaan tulee käytyä, jos budjetti antaa periksi. Vaasa oli harkinnassa, mutta se skipattiin, koska Ohmi pääsee Esa Tapion leikkikouluun. Muutenkin kesällä menevät kyllä muut jutut kehien edelle eli kehissä käydään, kun on hyvää seuraa ja aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti