sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kisatuntumaa

Käytiin Zeldan kanssa korkkaamassa meidän agilityura vieraskisoissa. Tähän asti ollaan vähän niinku velvollisuuden tunnosta osallistuttu kotikisoihin, mutta nyt päätettiin uskaltaa oikein suuren maailman kisoihin. Zelda on kyllä ihan parhasta kisaseuraa. Se osaa käyttäytyä kisapaikalla melko täydellisesti, odottaa kiltisti kevyt häkissä, ei räyhää eikä häiriinny hulinasta, muista koirista saati ihmisistä.

Ehkä hieman vauhdissa näkyi, että oltiin vierailla esteillä sekä vieraalla pohjalla, mutta periaatteessa koira varmeni ja parani rata radalta. Ohjaaja oli kyllä melkoisen hukassa eikä parannusta tapahtunut ihan toivottuun tahtiin. Kahdella radalla olisi ollut hyvä mahdollisuus nollaan, mutta piti sitten mennä sössimään ensin kepit ja sitten hypärillä käänsin koiralle takaraivon sen tullessa pussista, joten tuli kielto. Oma lyllertäminen ei ole kyllä kovin kaunista katseltavaa, mutta Zeldaa on ilo katsella.

TSAUn uudesta pohjasta ja hengailukarsinoista kymmenen pistettä! Jäätiin vielä katselemaan kakkoset ja Tesla sai vähän tokoilla ja hengailla. Oli kertakaikkisen hyvänmielen kisapäivä, vaikka menestystä ei tullut. Sillä kämäisellä vitosella tosin sijoittauduttiin kolmansiksi ja päästiin treenaamaan palkintokorokkeelle kiipeämistä. Zelda sai ruokaa, herkkuja ja lelun, jonka hain vielä loppupäivästä pistekortilla, kun olisin moisen kuitenkin hukannut jossain kohtaa. Kuvasta uupuu siis makkarapötkö :)

Ja tässä vielä videot. B-rataa ei ehtinyt Sanna vielä videoimaan, joten se uupuu, mutta loput kolme rataa olkaa hyvä...


Muuten ollaan treenailtu aikalailla kaukoja. Hitaasti niissä edetään, mutta oikealla tiellä tunnumme olevan, joten sillä pysytään ja aina välillä vähän hiotaan. Ilmaisua on myös päästy muutaman kerran tekemään, joten ehkä se tätä tahtia olisi kevääksi kunnossa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti