Lajivalikoimassa dobo

Kaikkea voi kokeilla ainakin kerran tuumasi hän, kun briardin dobotunnille ilmoitti.  Kokeilun perusteella voisi toki kokeilla toistekin. Dobo on siis sekä koiran että omistajan kuntoa kohottavaa treeniä jumppapallon avulla, liikkeitä tehdään sekä yhdessä, että erikseen toki koiraa joutuu kokoajan ohjaamaan.

Ensimmäisenä tunnilla tehtiin agilitystä tuttuja veryttely- ja venyttelyliikkeitä ennen kuin päästiin kokeilemaan pallon päälle kiipeämistä. Meille oli  varattu se valtavin pallo. Zelda luottavaisena tietysti teki mitä pyydettiin vaikka alkuun pallon päällä oleminen selkeästi jännitti hiukan, mutta siitä huolimatta se tuli aina uudestaan ja lopulta pystyi ottamaan rennosti ja vaihtamaan asentoa makuusta seisomiseen. Zelda jopa innostui hyppäämään itse pallon päälle. Ensi reaktio palloa kohtaan toki oli kovin innostunut. Palloa tönittiin ja oltaisiin mieluusti purtu, jos oltaisiin annettu. Jännitys tuli esille vasta, kun olin huijannut koiran valtavan lelun päälle.

Sitten testailtiin tasapainoalustaa. Etujaloilla seisominen ei ollut temppu eikä mikään, mutta takapään asettelu alustalle aiheutti enemmän harmaita hiuksia.

Koiran tutustuttua dobotarvikkeisiin oli oma vuoro jumppailla ja siinä huomasi miten yksinkertaisen asiat ovat oikeasti aika raskaita. Omia pohkeita alkoi melkein heti jomottaa niin ei ihme, että laji tekee hyvää myös koiran syville lihaksille. Zelda olisi mielellään osallistunut myös mun jumppailuun ja saikin sitten osallistua kiertämällä ympäri sekä ylittämällä ja alittamalla jalkoja. Zeldan ehdoton suosikki oli, kun makasin selällään jalat pallon päällä ja aina keskivartaloa nostaessa koiran tuli mennä alta.  Siinä se pääsi heti juonesta kiinni vaikka joutui isompana koirana ryömimään.

Loppuun sitten vielä verkkailut tietysti päälle. Oli oikein antoisa kokemus ja tuollaisen tasapainoalustan voisi hommata kotia. Teslalle koitan ehdottomasti saada kurssipaikan jahka nyt selviää mitä kevät tuo tullessaan. Viimeistään sitten kesällä.

Tutustumistunnilla Zelda saa kyllä kympin käytöksestään. Se oli kokoajan mun kanssa eikä sitä kiinnostanut muut koirat samassa  huoneessa. Pystyin huoletta pitämään koiraa vapaana ja luottamaan siihen, että se ei lähde varastamaan naapurin palloa itselleen. Tämä on semmoinen ominaisuus mitä arvostan koirassa valtavasti.

Dobopäivää seurasi hakupäivä ja tehtiin varman päälle onnistunut treeni, kun oli luvattu talvea, joka sitten viimein tänään tuli ja varmaan huomenna sulaa pois. Eilen tosiaan tehtiin maastossa ensin puhtaaseen metsään valmis 50m pisto niin että maalimies kiersi piilolle eikä jäänyt hajuvanaa. Sitten edettiin ns. risteillen etenevillä haamuilla, joita oli kolme kappaletta molemmin puolin. Kolmannelle piilolle mennessä neiti herkkähipiä jäi karvoistaan kiinni johonkin risuun ja parkaisi matkalla maalimiehelle, mutta ei hidastanut vauhtiaan. Ennen viimeistä pistoa jouduin sitten kaivelemaan kuusen oksaa karvoista saaden osakseni muutaman valituksen toimenpidettä koskien, mutta pieni operaatio ei häirinnyt viimeistä pistoa lainkaan. Kosteat ja nihkeät havupuiden risut on turkkikoiralle kyllä kaikkein ilkeintä, kun takertuvat kiinni kuin takiaiset. Jotenkin tämä venytetty syksy on varmaan saanut oksatkin käyttäytymään normaalia kiukkuisemmin.

Tässä ehkä sitten tämän talven ainoa lumikuva: