lauantai 17. marraskuuta 2012

Touhuilua ja terveyttä


Olen koettanut priorisoida hallilla asumiseni muutamalle illalle viikossa. Ei sinänsä mikään huono ajatus. Kaikenmaailman vuorotyöt ja niiden vaihtuvuus kuitenkin sekoittaa pakkaa ja nyt, kun siirryttiin jatkuvasta kaksivuorosta (kaks iltaa, kaks aamua, kaks vapaata) jatkuvaan viiteen (kaks aamua, kaks iltaa, kaks yöt, neljä vapaata) niin olo on ihan orpo! Tosta voi jokainen laskeskella, että vapaita iltoja on nykyisessä paljon enemmän ja ainostaan kaks iltaa kymmenessä päivässä menee töissä, kun aiemmin meni kaks iltaa kuudessa päivässä..

Tästä on seurannut heti alkuunsa se, että yhtenä maanantaina Zeldalla oli kolmet treenit. Aamulla käytiin hakuilemassa. Tehtiin hajuhakuja (neljä pistoa, istumisen vaatimus, ruokaa ja lelu). Viideltä mulla oli agitreenien veto ja sen perään Zeldan tokokurssi. Zelda oli käsittämättömän taitava. Mun täytyy vaan opettaa käsilleni joku paikka juoksuseuruussa. Zelda loisti liikkeessä seisomisessa ja hypyssä. Molemmat käytännössä jo valmiita pientä hiomista ja säätöä vaille, mutta toisaalta ei sitä seisomisesta perusasentoon tarvi opettaa, kun kuukausi ennen koetta. Tai testata osaako se sen vai täytyykö opettaa. Välissä oli Teslan tokot ja Tesla joutui juoksuinensa murjottamaan autossa. Mä käytin ajan hyödyksi ja sovittelin Inovin 8 popoi ja päädyin ostamaan, vaikka väri oli sininen. Kyllä taas kasvo agiuskottavuus roppakaupalla, joten eiköhän Tesla anna viimeistään kisakentillä anteeksi laiminlyönnit. Päivän päätteeksi vielä Zeldan agikurssi ja  olin melko varma, että ei tule enää mitään kaksien onnistuneiden treenien päälle, mutta mä oon treeneihin erittäin tyytyväinen, vaikka se semmoista tavanomaista säätämistä ja sähläämistä olikin. Meininki oli kuitenkin jotain, vaikka alun istuminen meinas hajota käsiin. Sille pitäs tehä jotain. Koettelee meidän molempien hermoja, ehkä enemmän mun ja siinä kohtaa peli on menetetty. Menin vielä ilmoittamaan Zeldan uuden tuttavuuden agikoulutukseen. Aluksi olin menossa vain Teslan kanssa, mutta kun sain viestin, että olisi vielä paikka Zeldallekin niin sorruin.

Meidän aksailut on jatkunut aikalailla vuoristorataa… Zelda on tuuraillut Teslaa nyt enempikin ja välillä näkyy valoa tunnelin päässä ja välillä touhu on yhtä kaahotusta. Sille syttyy semmonen virne naamalle aksapuolella ja se tekee mitä lystää. Huomista koulutusta odotamme siis kauhulla…

Onneksi toko kuitenkin luistaa ja koira kehittyy kivan oloisesti. Perusasenno on parantunut, siis nopeutuneet. Ne oli vähän hitaahkot, mutta parantu jo viikossa huomattasti. Liikkeestä seisominen on kivalla mallilla eikä se maahanmenokaan ole enää niin hidas.

Ja terveysrintamalla on Teslan suhteen taas hurraamista. Käytiin peilaamassa silmät ja terveethän ne olivat. Samoin polvet 0/0 ja sydän löi niin kuin kuuluukin. Viralliset tulee varmaan koiranettiin, kun käyn antamassa nimmarini muutamaan paperiin, joista se  jäi uupumaan. Ja tässä kohtaa kaikki kysyy heti, että onko tulossa pentuja. Ei sitä voi kieltää, että asia ei olisi harkinnassa. Teslassa on paljon potentiaalia, mutta on sillä ne varjonsa. Täydellistä koiraa nyt tietenkään ole ja schapendoesien terveystutkimustilastot ovat aika surkeita. Oikeastaan vain jalostus- ja tosissaan harrastuskoiria tutkitaan eikä niitä ole kuin murto-osakannasta. Seuraavaksi olisi tarkoitus suunnata monimuotoisuustutkimuksiin niin niiden vastauksen avartaisivat entisestään.

Tää blogin kirjoittamin tökkii, koska kaikki aika netissä tai se keskittynyt aika menee melkein asunnon metsästykseen. Me tahdotaan rivari ja oma piha. Ja mahdollisimman pian kiitos! Ja muutenkin energia menee koko touhuun, mutta pistetään ylös ni ehkä en kehtaa olla treenaamatta ennen kuin seuraavan kerran purkaudun:

Zeldan treenilistalla:
Luoksetulo
Vasemmalla käännökset
Täyskäännökset
Kapulan pito (tätä ei olla aikoihin edes yritetty)
Vati!!!

Teslan kanssa on kyllä treenit jääny hävettävälle tasolle sitten epäonnistuneen kokeen ja juoksujen vuoksi hukkaan menneen uuden yrityksen johdosta. Mä arvasin, että tässä käy näin, jos ei päästä heti uudestaan yrittämään edes sen tasoista suoritusta, jossa oikeasti ollaan. Tesla keskittynee lähi viikot agiliitämään ja olemaan kaunis. Se lähtee messarilomalle, koska me joudumme Zeldan kanssa onneksemme ne karkelot kippaamaan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti