sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Ahdistelua ALO-kehässä

Ei mennyt Satakunnan piirimestaruuskokeissa tokoilut ihan putkeen meidän osalta. Harmi.

Luoksepäästävyys 7,5
Paikalla makaaminen 0
Seuraaminen kytkettynä 8
Seuraaminen taluttimetta 6,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 7,5
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 8

120,5 p, ALO3, tuomarina Tiina Heino

Eniten mua harmittaa tuo luoksepäästävyys, joka on ollu aikaisemmissa kokeissa 10. Kehäänmeno oli ihan kamala. Tuomari jutteli ja se oli Teslasta ihan hirveää. Juoksutarkastus oli todella ahdistavaa. Sitten se sama täti tulee vielä uudestaan kumartelemaan ja sitä piti vähän peruutta ja se oli niin kamalan ahistavaa. Ja, kun Tesla jostain paineistuu/ahdistuu niin sehän jää sitten päälle.

Paikkamakuussa 40s kohdalla nousi, hiipi n.1,5 m, heitti takas maate, vähän meinas kelliä ja sitten asettui loppuajaksi taas aloilleen. Kuulemma oli jättäessä ehtinyt nostaa perseensä perusasennosta. En huomannut, mutta eipä sen väliä. Lähdin varmaan liian äkäiseen liikkeelle ennen käskyn antamista tai jotain.

Sain Teslaa temputtamalla ennen kehäänmenoa hieman palautumaan ja siitä varmaan johtuu tuo loistava hihnaseuruu. Luoksetulo oli myös priimaa. Liikkeestä maahan meinas alun seuruussa vähän nuuskuttaa, mutta muuten priimaa. Seisomisesta sähläsin itse pisteitä, kun epäilin Teslan olevan sen verran tättärää, että heittää persettään, jo menen liian liki ja jäin sitten ihan liian kauas. Tesla periaatteessa olisi päässyt takasin perusasentoon, mutta sen hypähdyksestä tuli vino, joten pisteitä lähti. Taisi lähteä myös seuraamisesta. Itse pysähdys oli luonnollisesti loistava. Jäävien käskyissä ei ollut mitään epäselvää.

Ja en, en ole unohtanut seuraamista taluttimetta. Kokeessa oli sekoitettu liikejärjestys. Koiravire ei kestänyt selkeästi loppuun asti vaan seuraaminen oli hirveää. Ja mä jotenkin vaan jäädyin loppua kohti ja koira paineistu paineistumistaa ja alkoi jumittamaan perusasentoja. Tästä johtuen kustiin hyppykin, kun ei meinannu alkuun tulla perusasentoon... No hyppäs hienosti, mutta todella vinoon. Mun näkökulmasta tuli etutassut esteen yli ja luulin liikkeen nollaantuneen. Joten annoin esteen toisella puolella pari lisäkäskyä, kun koira oli ihan ulalla. Eli herätin huomion käyttämällä nimeä ennenkuin otin perusasentoon. Koira myös tuli vastaan, kun tulin esteen puolelle. Tuomari totesi, että mitä menit höpöttämään, kun ei ollut edes nollilla, mutta eipä niillä viidellä kuudella pisteellä oltaisi juhlittu enää.

Kokonaisvaikutus pisteitä antaessa tuomarikin totesi, että ei ihan säilynyt vire loppuun asti... Tuomari oli mielestäni oikein oikeudenmukainen pisteiden jaossa. Ei ollut liian lepsu, mutta ei myöskään turhan nipo alokkaaseen. Miinuksena kysymysten esittäminen, joihin sitten vahingossa meinasi vastailla... Tosin Teslalle kymppi liikkeiden väleistä. Oli oikein nätisti. Tosin ehkä vähän ahdistus laski sitä tättäröintiä. Ei komentanut eikä sählännyt...

Eniten kyllä ahistaa toi kehäänmeno ja luoksepäästävyys. Teslahan jopa haukahti paristi, kun tuomari oli jo antanut pisteet ja lähdössä pois. Kokonaisuudessaan paketti ei vaan kantanut. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, että teknisesti osasuorituksen on aika kohdillaan. Silloin, kun tekee hyvin niin tekee hienosti ja säpäkästi. Ja kasi hihnaseuruusta on aika loistavasti. Viretilan kestoa ja paineensieto kykyä ja ohjaajan jännityksen sietämistä, niitä me tarvittaisiin... kokonaisuus kasaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Ja se paikallamakuu... nyt mentiin kyllä takapakkia ja lujaa. Toivoin, että ois tehnyt niinkuin viime treeneissä eli noussut vain istumaan. Noh tulipahan käytyä... tästähän on taas suunta vain ylöspäin!

Zelda oli myös turistelemassa ja seurasi vähän aikaa VOI/EVL kehiä. Kokeen jälkeen pääsi leikkimään Katin espanjanvesikoira pennun kanssa ja alku hämmästelyn jälkeen olivat oikein oiva ja sopusuhtainen kaksikko. Täytyy ottaa uusiksi :)

6 kommenttia:

  1. Ei Tesla mun silmään näyttänyt mitenkään paineistuneelta (paitsi no joo kun tuomari lähenteli), vaan siltä loppui suorituksen edetessä yksinkertaisesti paukut kesken. Vireen hallinta on hankala asia. :) Tietty itsehän sen parhaiten tietää miltä koira tuntuu, tää kehän laidalta katseltuna.

    VastaaPoista
  2. Joo loppu siltä se virekin, mutta sen paineistumisen mielestäni havaitsin siinä, kun se ei enää perusasentoja suostunut tekemään... kai sekin tosin paukkujen loppumisesta johtuu ja mun jännityksestä. Se viimenen seuraaminen oli aika ahistava tilanne eikä sitten siihen hyppyyn, joka virettä nostaa enää lähteny... varsinkin, kun meinas jo hypätä sen ja jouduin vähän voimakkaammin pyytämään kuulolle. Ei ole kyllä vireen hallinta helppoa ei, mutta kyllä mä luulen, että sieltä kentän laidalta paremmin näkee kun siellä kehässä kun on ihan puupökkelö... videointi ois aika kova juttu.

    VastaaPoista
  3. Niin tai siitä jännityksestähän se juuri paineistuu :D

    VastaaPoista
  4. Videointi on todellakin kova juttu! Toisaalta on se vähän surullista katsella itseään ihan pa*kat housussa hiihtämässä, säälittää koira. :D Nimim. ALO-kisassa pystyyn jäätyneeltä porkkanalta näyttänyt..

    Nostaisko kaukopalkka Teslan virettä?

    VastaaPoista
  5. Veikkaan, että kun sitä alkas kyrsiä mun jännitys ja törppöily niin sillä ois syy karata kehästä kaukopalkalle. Liian korkeessa vireessä myös maltti katoaa ja alkaa komennus. Näinkin on käynyt. Tosin se oli mein tähän astisista suorituksista paras, vaikkei tyyli puhtain.

    Mä jokseenkin luottaisin, että tehtäis vaan töitä sen eteen, että kehässä on kivaa saisi sen vireen säilymään... alossa tietty vois käyttää (kai??) vielä vireen nostatus temppui... nythän mä sain sen nostatettua kieppumisella ennen kehään menoa, mutta se ei kantanut loppuun asti.

    Miettimisen arvoisia asioita.

    VastaaPoista
  6. Mä voisin papattaa tästä aiheesta ikuisuuden, mut ehkä jätän nyt väliin kuitenkin. :D Saas nähdä mitä meidän liikkeille ja vireelle kuuluu sairasloman jälkeen, pelkään että jotain on munattu lopullisesti koiran ollessa kipeä. :/

    VastaaPoista