maanantai 15. helmikuuta 2010

Erittäin hyvä haahuilija

Tesla alkoi olla parin viikon eristyksen jälkeen aika räjähdyspisteessä. Kotitokoilua on tullut harjoiteltua ja otettiin nyt viimein joululahjakassista kapula esille ja alettiin tehdä pitämisharjoituksia naksun avulla. Aika päämäärättömältä meidän noutotreenit aluksi tuntuivat, mutta päätin sitten Sannan ohjeiden mukaan alkaa vain naksuttelemaan, kun koira istuu rauhassa ja ottaa kapulan suuhunsa. Teslalle ei tunnu olevan kapulan kuljetus ja suussa pitäminen mikään ylitse pääsemätön ongelma ja noutaminen sujuu, joten nyt sitten treenataan rauhassa vain sitä pitämistä ja katsellaan sitten mitä siitä keksitään seuraavaksi.

Meidän tokoilu tahti on lähinnä sitä, että välillä otetaan muutama päivä oikein ahkerasti ja otetaan pari-kolme lyhyttä treeniä, mutta sitten taas ollaan helposti monta päivää vain laiskotellen. Hitaasti hyvää tulee? Toivotaan näin ja toivotaan, että saadaan joku ratkaisu meidän treenimotivaation puutteeseen, joka yleensä iskee, kun oma fiilis alkaa olla jäässä ja tuntuu, että tehdään kaikki väärin.

Agiharkat schapeporukalla Tampereella

Agilityn suhteen on asiat paremmin. Lauantaina lähdettiin intoa täynnä ja valtavasti flunssasta huolimatta kohti Tamperetta, jossa meillä oli pienellä schapeporukalla agilitytreenit. Hessu oli suunnitellut meille todella kivan harjoituksen, joka sisälsi eri tekniikoita (niistoa, pakkovalssia, saksalaista, backlappia, twistiä). Tesla otti ihanasta Selma-siskostaa todella paljon häiriötä. Minulla on se tapa, että sitten, kun Tesla alkaa haahuilemaan muuta niin en enää pysty muuhun keskittymään. Näissä tilanteissa on parasta ottaa koira haltuun ja tehdä joku helppo juttu ja lopettaa siihen. Onhan se nyt nuorelle koiralle kamalan vaativaa, kun ollaan uudessa paikassa ja ei olla nähty muita koiria pariin viikkoon ja sitten sinne radan reunalle ilmestyy jostain tuttuja ihmisiä sekä sisko. Kyllä siinä jää omistaja ja agilityesteet hetkellisesti kakkossijalle =)

Pentujen (lue vuoden ikäiset Selma, Tesla ja Pyry) kanssa emme ihan koko harjoitusta suorittaneet, mutta katselemalla opimme, kun jo kisaavat koirakot näyttivät mallia. Teslan kanssa sain rohkaisua lelun käyttöön ja nyt sitä koetan käyttää omissakin treeneissämme ahkerammin. Oli kyllä luksusta treenata kumipohjaisella ja lämmitetyllä hallilla. Kiitos hyvistä treeneistä vielä tätäkin kautta =)

Tampereen Ryhmis

Seuraavan päivän ryhmänäyttelystä oli kaikki luksus poissa. Tukkoisesta nenästä huolimatta maneesin ovelta lemahti tuttu hevosenpaskan tuoksu vastaan ja aika pian kolea ja kylmä ilma puri varpaisiin. Ei siinä auttanut muu kuin vetää lapaset kenkiin. Pentujen ja urosten arvostelu tuntui kestävän ikuisuuden, kun alussa oli vielä mukana kolme harjoittelijaa.

Lopulta päästiin kehään. Tesla oli tavanomaisen helppo esittää, vaikka tarjosikin istumista jostain kumman syystä odottamisen tilalle. Normaalisti istuminen on juuri se vaikein liike seisomiseen ja makaamiseen verrattuna. Kai sitä on sitten vahingossa tultu treenattua. Kyllä se kuitenkin hienosti suostui seisomaan. Ihmeellistä on se, että minua ei jännittänyt sitten pätkääkään. Alkaako tuo kehässä juokseminen olla jo rutiinia vai oliko pää vain niin täynnä räkää? Ehkä syy on se, että Tesla nyt on vaan todella helppo esittää ja omat odotukset ei ole mitkään suuret. Niistä huolimatta pärjättiin hyvin. Laatuarvosanana EH (erittäin hyvä) ja kilpailuluokassa sijoittauduttiin toiseksi kahdeksan junnutytön joukosta. Ainoastaan ensimmäiseksi sijoittunut sai ERIn ja pärjäsi kyllä hienosti myös PN-kehässä. Meidän laumasta (lue Alma, Sara, Selma ja Tesla) ei tällä kertaa kukaan päässyt edes kääntymään PN-kehässä.

Tässä on sitten vielä arvostelu:

Light boned bitch of good breed type. Good head, but a little narrow in muzzles. Good eyes, ears & teeth. Nice body, thin bone. Well angulated in rear, little less in front. Coat & movement according to age. Nice typical character.
Jan De Gids, Alankomaat

Mietin tuota “thin bone”, että voisiko se jollain tapaa viitata Teslan laihuuteen. Sitähän meillä riittää ja syöminen on ongelma, koska Teslalle ei kelpaa raksut. Erityisesti jahti&vahti on osoittautunut todella inhokkiruuaksi. Tesla haluaisi vaan barffailla, sillä broilerin siivet ja raaka liha kyllä kelpaa. Kaurapuuro myös menee hyvin sekä kurkku ja leivän kannikat. Myös melkein kaikki mitä itse syön. Kokeillaan nyt jonkin aikaa Sallin ruokaa, jota Tuula toi näyttelyyn, kun Sallin piti tulla Poriin, mutta oli aamusta ollut sen verran jäykkänä ja ontunut hieman niin jäi sitten kotiin. Katsellaan hiihtolomalla uudestaan, jos on paremmassa kunnossa niin otan kyytiin Heinolassa käydessä.

Sunnuntain agitreenit

Viimein päästiin näyttelystä lähtemään ja ajettiin suoraan Noormarkkuun agilitytreeneihin. Meidän oma vetäjämme ei ollut tänään paikalla ja edeltävän ryhmänvetäjä Sari piti meille treenit. Ratana meillä oli tällä viikolla itse asiassa minun lähettämäni rata, joka osoittautui ihan mukavaksi treeniksi. Sari sanoi, että Teslan haahuilu ja nuuskuttelu ongelma ei ollut enää läheskään niin paha, kuin viimeksi hänen meille treenit vetäessä, joten edistystä on tapahtunut. Olen kokonaisuudessaan tyytyväinen Teslan treeneihin. Tosin Tesla on keksinyt, että putkessa voi kääntyä ympäri. En tiedä mistämoisen on keksinyt, mutta minun mokailusta nuo takaisin kääntymisen lähinnä johtui. Pitäisi opetella olemaan hiljaa ja lakata se turha höpöttäminen. Ensin annetaan käsky ”läpi” ja heti perään ”hyvä”, jotka tarkoittaa tietysti, että voisi olla namia luvassa ja jos ääni kuuluu putken siitä päästä, josta mentiin sisään niin totta kai siitä tullaan sitten ulos. Putkeen irtoamisia pitää myös alkaa ottamaan enemmän ja käyttää lelua palkkana namin sijaan.

Illalla oli sitten kotona niin väsynyt koira kuin omistaja. Tänään annoin itselleni luvan olla poissa ruotsintunneilta ja sairastaa rauhassa ilman lääketankkausta. Toivotaan nyt, että pysyttäisiin molemmat terveinä lopputalvi =)

Laitetaan loppuun vielä pari Jennan ottamaa kuvaa Teslasta Tampereella:





(kuvat Jenna Kallinen)

2 kommenttia:

  1. riina! etsä voi sanoa että sannan ohjeiden mukaan ku luin suoraan kirjasta!

    VastaaPoista
  2. no mutta ohjeet tuli sulta :D Ei se oo niin justiinsa. Ja voin sitten syyttää sua, jos meidän nouto menee pilalle.

    VastaaPoista