Meidän torstain lähtö viivästyi renkaidenvaihdon ja muun sähläyksen ohessa. Päästiin kuitenkin liikkeellä ja Tesla huuti häkissään melkeen Lahteen asti kovaa ja korkealta. Lähinnä se oli kapinointia siitä, että joutui yksi häkkiin, ei niinkään itkemistä. Kun aikansa huudettuaan huomasi, että nyt ei auta kiukuttelu yhtään kävi nukkumaan ja nukkui sikeästi Tampereelle saakka. Nappasin Jonnan kyytiin Nekalasta ja tätä ennen onnistuin eksymään Hervantaan.
Tampereella Tesla teki kiltisti pisut ja oli vielä vähän unenpöpperössä. Neiti alkoi siitä kuitenkin nopeesti virota ja häntä heilui ja kaikkialle olisi ollut kiva mennä tutkimaan, mutta kuinka ollakaan häkkiin taas jouduttiin. Tällä kertaa Tesla tyytyi kohtaloonsa huomattavasti nopeammin. Tampere-Pori väli olikin sitten suhteellisen tuskainen, kun juuri oli kesärenkaat vaihdettu ja taivaalta tuli lunta ja räntää näkyvyyden ollessa lähes nolla. Onneksi Jonna tarkasti aina välillä pennun tilan minun puolesta ja minä sain keskittyä ajamiseen.
Turvallisesti päästiin kotiin ja Tesla tutki uutta asuntoaan innokkaasti ja oli samantein kuin kotonaan. Kaikki lelut käytiin läpi ja riepoteltiin ja nukkumisesta ei tullut mitään. Oltiin kotona vasta yhdentoista maissa illalla ja minä olin suhteellisen väsynyt ajamisesta. Tesla sen sijaan oli täynnä energiaa eikä oikein osannut asettua nukkumaan uudessa paikassa.
Aamulla samainen levottomuus jatkui ja eihän se auttanut muu kuin huonosti nukutun yön jälkeen aamukuudelta lähteä puistoilemaan. Yön piiskaava sade oli tehnyt tuhonsa ja kaikkialla oli märkää ja mutaista. Puiston minua lähin nurmialue oli kerrassaan iljettävä, kiitos koiranomistajat! En ihmettele yhtään jokakeväistä koirankakkakeskustelua. Tuossa meidän puistossa on vielä koirankakkaroskiksia joka ikisessä kulmassa niin ei luulisi olevan iso ongelma siivota jätöksiään. Toinen käsittämätön juttu on tupakantumpit. Mikä pakkomielle ihmisillä on heittää ne keskellä nurmikenttää? Talloisivat edes jalkoihinsa kävelytielle, koska roskiin heittäminenhän on sula mahdottomuus tupakoitsijoille. No koetetaan nyt jättää tulevaisuudessa nuo valitukset pois tästä blogista, mutta valitan meidän molempien puolesta.
Elämä alkoi viimein tasaantua joskus iltapäivällä, kun Tesla malttoi nukkua. Aurinko alkoi paistaa ja puistoon pissiminen alkoi sujua huomattavasti paremmin. Toinen yö sujui kerrassaan loistavasti, mitä nyt pennulta voi vaatia. Illalla käytiin kiltisti nukkumaan ja ekan kerran tultiin neljän aikaan tassut sängyn reunalla kysymään, joko herätään. Minä päätin itsekkäästi nukkua kuuteen asti ja Tesla meni nakertamaan luutaan. Kuudelta mentiin jälleen puistoon aamiaisen jälkeen. Tesla sai juoksennella vapaana, kun oli niin hiljaista. Sen jälkeen sain nukkua vielä muutaman tunnin.
Ensimmäinen yksinolo harjoitus sujui loistavasti. Jättäessäni Teslan se päästi muutaman korkean protestiäänen, mutta tullessani takaisin oli se juuri noussut nukkuma nurkastaan. Pisut oli tullut oven taakse, mutta se on pientä se. Pääasia, että oli osannut mennä nukkumaan. Olin poissa alle puolituntia, kun kävin hakemassa kaupasta mahapullia ja lampaanjauhelihaa. Piti ottaa ihan pieni maistianen, mutta en ole koskaan asioinut lihatiskillä niin eihän nuo grammat olleet ihan hallussa, enkä sitten kehdannut enää muuttaa mieltäni. Onneksi on pakastin.
Ajeltiin juuri kirjuriin tervehtimään nelikuista kääpiöpinseri tyttö Nemiä. Kyllä oli ihanaa, kun kaksi suunnilleen samanikäistä ja samankokoista pentua saivat telmiä keskenään. Kuvia koetin kännykkäkameralla napsia, mutta en saa niitä koneelle, kun vasta koululla. Nyt neiti vetelee tyytyväisenä sikeitä tuossa omalla alustallaan sopivassa nurkassa. Tänään on ollut varmasti ihan tarpeeksi ohjelmaa noin pienelle, joten loppupäivä koetetaan ottaa rennosti puistopisuja lukuun ottamatta. Katsotaan nyt kun tuo taas herää, että kuinka koville oikeastaan ottikaan. Tesla tosiaan matkustaa autossa häkissä todella nätisti ja parkkipaikalta kannoin neidin nurmelle ja takasin, jotta kaikki turha rasitus jäisi minimiin. Pehmeällä nurmella juoksentelua vapaana pentu voi minun puolesta harrastaa ihan turvallisin mielin niin paljon kun jaksaa.
On tuo pentu maailman suloisin otus, mutta kyllä sitä silti tavallaan odottaa, että se kasvaa hieman, niin ei tarvitse niin kovasti varoa. Toisaalta saatan jo parin viikon päästä olla toista mieltä, kun se ylettyy hyppimään joka paikkaan eikä pysy enää vapaana ollessaan hollilla. Vaikka on elänyt kokoikänsä koirien kanssa, niin kyllä sitä silti miettii tuon pennun kanssa, että ei vaan onnistu pilaamaan sitä ja kuinka paljon se jaksaa ja kuinka paljon sen kanssa pitää puuhailla. Pitäisi totuttaa kaikkeen ja käyttää kaikkialla, mutta ei sitten kuitenkaan liikaa. Ehkä se pääsääntö on vaan, että koulutushommissa todella minimaalisia pätkiä ja sitten tuolla maailmalla minä olen se turva ja tuki ja sylissä pidetään tarpeen tullen ja tutustutaan ympäröivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti