Reissun päällä

Maaliskuisen Ahvenanmaan retken uusinta koitti nyt syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tällä kertaa lähdettiin matkaan Mariannen ja Netta-turbon kera ja Zelda joutui jäämään hoitoon, kun lainakoira Tellervo pääsi mukaan. Viimeiseen asti Zeldan kotia jättäminen kaiveli, mutta onneksi se sai ihan parhaan mahdollisen hoitopaikan viikonlopuksi ja oli varmasti erittäin onnellinen kohtaloonsa. Omat aikataulut olivat huomattavasti rennommat, kun sai aamulla nukkua pidempään, kun mukana oli vain kolmosen koiria, joten tällä kertaa näin.

Matkattiin taas perjantain päivälautalla ilman hyttiä ja koirat joutuivat vuoron perään viihdyttämään lapsia, jotka eivät kyllästyneet temppuihin. Perille päästyä käytiin hotelliin asettumisen jälkeen koirien kanssa kävelyllä merenrantaa pitkin. Olo oli kuin ulkomailla auringon paistaessa.

Käytiin syömässä hyväksi havaitussa Dino'ssa, jossa oli tarjolla myös vegaanista mättöä omaan makuun. Säät oli niin suotuisat, että laivamatkaseuran sekä naapurihuoneen kelpie&kääpiöpinseri -porukan kanssa käytiin vielä terassiolusilla. Kolmen nartun lauma meni vaivatta samassa huoneessa. Tellervo tosin sai huoneessa viettää aikaa Zeldan mökissä ja viihtyi siellä hyvin, vaikka ulkoillessa sen kupla oli vähän hajalla, kun sieti noita meidän sosiaalisessejä ihan iholle asti. Ilo oli reissata noin helpon ja stressittömän lauman kanssa.

Lauantaiaamusta saatiin nukkua pitkään ennekuin tarvitsi lähteä kisapaikalle. Teslan rata oli ekana ja se kulki todella huonosti ja puserrettiin tahmea yliaikavitonen, mutta päästiin kuitenkin palkintopallille hienosti kolme nollavoittoa agiradoilta vetäneen matkakumppanin seuraksi, joten ihan tyhjin käsin ei tarvinnut jäädä.

Tellervon kanssa jännitin ekaa rataa ihan hurjasti, mutta jostain löydettiin nyt se yhteinen sävel ja tehtiin kyllä todella hieno rata, mutta harmillisesti heti alkuun tuli keinulle niin vauhdilla, että ylösmenokontaktista nousi tuomarin käsi. Toisella radalla Tesla sitten karkasi moikkaamaan ratatyöntekijää ja siitä hyvästä hylly, mutta reippaasti vedettiin rata loppuun. Tellervon kanssa taottiin nolla, vaikka keinulla hieman keskusteltiin ja hidasteltiin. Voittonolla menikin naapuriseuraan, mutta tulihan se nollatili avattua ja tästä oli hyvä jatkaa.

Hyppyrata ei menny putkeen laisinkaan kummankaan kanssa. Hyppäri oli ruoholla ja Tesla veti nenän maahan heti ekan esteen päälle ja se jäi siihen. Kaikenkaikkiaan rohmuttiin kuitenkin kivasti palkintoja matkaan ja päivästä jäi hyvä fiilis. Tavoitteet oli jo saavutettu, kun tehtiin Tellervon kanssa yhteistä rataa ja se serti oli niin lähellä, mutta samalla kaukana. Kisapäivän jälkeen haluttiin lähteä etsimään nähtävyyksiä ja se oli sitten aikamoista sateessa rämpimistä, mutta tulipahan Kunsjö Battery nähtyä eikä tarvi kiivetä toiste. Olisihan tuon kalliokiipeilyn voinut suorittaa vähemmällä sateella, mutta maistui pizza ja olut todella paljon paremmalle seikkailun päälle samoin nollaskumpat.

 Sunnuntaiaamuna paljastui sitten todennäköisin syy puudelin normaalia nihkeämmälle agilitylle, kun huomastin, että sehän sitten kivasti juoksee. Viime maaliskuussa päätin etten Teslan kanssa enää juoksuissa kisaa, mutta olen kovasti odottanut Zeldan juoksevan niin en ole edes osannut ajatella, että Tesla aloittaisi omansa näin ajoissa. On se niitä siis varmaan jo tehnyt jonkin aikaa, kun yhteensä vuotaa sen 3-4 päivää ja eipä ole eka kerta, kun saan sen juoksemisesta kiinni vasta näinä vuotopäivinä. Sunnuntaina radat ei siis kulkeneet sen paremmin ja hypärillä taas lopetettiin alkuunsa. Tellervon kanssa tehtiin sen sijaan kyllä vähän liian läheltä piti nolla, kun radan nopein aika ja viimeinen rima tuli alas. Tellervo oli ilmeisesti sitä mieltä, että haluaa vielä kisata mun kanssa, että ehtiihän sitä vielä varttuneemmalla iällä valioitua monta kertaa... Noh nyt se tuntui oikeasti siltä, että ei ole tavoitteena ollenkaan mahdoton. Ei me nyt nopeimmille tykeillä vauhdissa pärjätä, mutta joskus se sujuva nolla riittää, kun ihanneaika ei kuitenkaan ole ongelma. Seuraavan kerran yritetään Seinäjoella ja toivottavasti yhteinen sävel jatkuu mantereen kisoissa.

Kotimatka sujui leppoisasti kreissillä ja tuli tuliaiset ostettua ja syötyä hyvässä seurassa. Seuraava retki suuntaakin sitten aina Tanskaan saakka ja tällä kertaa puudeli pääsee tekemään sitä mitä osaa.

Maanantaina sitten huomasin, että Zeldakin on aloittanut juoksunsa. Oltiin menossa Bitten ja Rossin kanssa lampaille, joten siellä oli mukana viikonlopun hoidon ja juoksujen päälle erittäin vauhdikas, mutta samalla kohtalaiset herkkä kaahari. Hieman meinasi itseä huimata, mutta sain sen verran meditoitua, että toisella kierroksella saatiin muutama onnistunut pätkä aikaiseksi. Nyt näyttää pahasti siltä, että agilityn rotumestikset jää meidän osalta väliin, mutta toivotaan, että muilla riittää intoa osallistua, kun itse ei nyt pääse sitten kisaamaan briardien mestaruuksista...

Tokon ja haun opissa

Taas ollaan rikastuttu erilaisten koulutusten parissa. Muutama viikko sitten Riitta Kivimäki kävi Sastamalassa kouluttamassa meidän tokoryhmää. Zeldan kanssa jatkettiin Kantoluodolle jatkumona noutoja. Tehtiin edelleen iskunoutoja tarjoamisen kautta. Riitan mielestä siinä kohtaa, kun koiran ajatus alkaa harhailla ja se palaa aktiiviseksi niin koiraa voi auttaa tai vahvistaa aktiivisuudesta. Kapulaa heittäessä täytyisi muistaa palkata kontaktista suoraan leikkiin eikä aina päästää kapulalle. Tunnarin palautusta täytyy treenata ja oman piilotuksessa voi kehulla kuitata nostosta, jotta koira tietää toimineensa oikein. Katsottiin myös irrotuksia, että niiden jälkeistä mielentilaa ja saatiin aika hyviä ilmeitä aikaan. Olin varautunut tekemään noutoja kaikki kolme treeniä, mutta saatiin niihin jo niin hyvä eväitä, että katseltiin peruutusta viimeisellä kiepillä. Tähän saatiin vihjeeksi opettaa uusi palkansuunta korjaamaan liiallista taaksepäin valumista. Zelda on ehdollistunut todella vahvasti sivulta nappaamaan "jes" sanalla palkan seläntakaa, joten tähän täytyy myös sisään ajaa uusi palkkasana. Tykkää kyllä Riitan tavasta tehdä tokoa hurjasti ja se sopii meille erinomaisesti. Päivi oli kameran kanssa heilumassa ja Zelda oli taas onnistuneesti tallentunut "filmille":

Ollaan kyllä melkoiset tukkasamikset noissa kuvissa, mutta puolustaudun sillä, että tultiin treeneihin suoraan yövuorosta. Keväällä näin jo Riitan tavan opettaa tunnaria ja nyt sitä käytiin uudelleen läpi nuoren Lila-labukan kanssa ja vahvistui entisestään ajatus, että oman piilottelut ohessa seuraavalla koiralla aletaan rakentaa tornitunnaria. Tykkään ajatuksena myös siitä, mitä ollaan jo ajat sitten Lentsulta opittu, että koiran täytyy osata tunnari myös korkeassa mielentilassa eikä sitä tarvitse laskea ennen tunnaria vaan myös tunnari kapuloille saa juosta täysillä.

Yksi kesän odotetuimmista sempoista oli sitten viime viikonloppuna eli päästiin kolmatta kertaa hakuilemaan Niemen Elinan opissa. Tällä kertaa erona aiempiin oli se, että nyt ollaan oikeasti viime kausi saatu toteuttaa puhtaasti ilman kritiikkiä hänen tapaansa kouluttaa. Mulle nämä ajatukset miten hakukoiraa rakennetaan ovat jotenkin istuneet tosi hyvin, vaikka monen muun mielestä se, mikä itselle tuntuu maailman loogisimmalta ja yksinkertaisimmalta on usealle liian monimutkaista ja epäloogista. Tällä kertaa mukana oli nuoria koiria aina kokeissa käyneisiin, joten tuli treenattua useammassa vaiheessa olevia koiria. Hommahan lähtee liikkeelle tuulitreeneistä ja niistä siirrytään hajuhakuihin, jotka molemmat tehdään puhtaaseen metsään eli ei tallotulle alueelle. Näihin tulikin hyviä nyansseja myös seuraavaa koiraa ajatellen.

Osan porukan kanssa treenattiin jo perjantaina. Oltiin saatu käyttöömme uudet maastot, joissa oli todella runsaasti korkeuseroja siihen nähden mitä normaalisti treenataan. Tehtiin semmonen meidän perussetti eli kolme valmista ukkoa ilman apuja suoran päässä. Tässä tuli huomattua, että Zelda on herkkä maastonmuodoille ja lähtee herkästi juoksemaan maaston mukaan ja kiertelee sitä rataa ja tässä kohtaa herkästi suorat meinaa hajota eikä aina osannut palata oikealle linjalle. Haastavissa maastoissa täytyy siis huomioida nämä asiat ja tehdä treeneistä riittävän helppoja, vaikka toki välillä on ihan hyvä tarjota haasteita. Jouduttiin viikonlopun aikana uusimaan aika monta lähetystä, kun milloin mikäkin nyppylä käänsi liian ajoissa tai muuta vastaavaa. Ollaan kuitenkin tehty aikalailla oikein, koska koiran motivaatio riittä joka kerta yrittämään uudelleen. Ilmaisuissa ei ollut myöskään mitään ongelmaa. Aika paljon vahvisteltiin haukkua pelkästä aloituksesta, kun en viitsinyt suotta haukuttaa pitkää pätkää joka piilolla, kun etsintää ja treeniä tuli melkoisen paljon yhteen viikonloppuun, kun treenattiin perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.

Meillä on edelleen työnalla perustreenit ja suorat pistot, koska ne vaatii vahvistelua ja toistoja varmaan hamaan loppuun asti. Jos ikinä päästään kolmosiin kisaamaan niin siinä kohtaa täytyy sitten tehdä viimeistään säännöllisesti ratatreeniä. Tällä hetkellä tavoitteena on kuitenkin se HK1, joten vahvistellaan näitä suoria. Zelda kyllä kääntyä osaa oikeaan suuntaan aika luonnostaan. Ehkä tähän vaikuttaa se systemaattisuus mitä ollaan toteutettu treeni toisensa perään. Hienosti jaksoi tyttö vetää koko viikonlopun, vaikka viimeisen treenin toiseksi viimeinen pisto oli jo aikamoista tahkomista, mutta viimeiselle pistolle tsemppasi todella hienosti ja siihen oli hyvä päättää viikonloppu.

Mä sain huutia liiasta sättäämisestä keskilinjalla. Eli nyt lakkaa se turha käskyttäminen ja soittelu vaan rauhassa edelliseltä pistolta, kun tullaan niin lähetetään seuraavalle. Tätä fokusoimista seuraavalle pistolle vahvisteltiin sitten vielä koiralle niin, että kun tultiin edelliseltä pistolta niin seuraavalla oli haamu heikumassa ja haamu meni piiloon ennenkuin tultiin keskilinjalle, josta lähetys. Muutamia pistoja tehtiin myös ääniavuilla, koska maastossa näkyvyys oli osittain täysin nolla. Ääniavuissa on vaan se riski, että ääni kulkeutuu varsinkin epätasaisessa maastossa ja tuulen mukana vähän minne sattuu ja vie sitten koiraa mukanaan vähän minne sattuu, joten tässä suhteessa haamut on huomattavasti parempi apu varsinkin suoriin pistoihin. Äänet auttaa sitten enemmän motivaatioon tehdä töitä vaikeuksista huolimatta.

Briardien hakupäivässä nousi taas esiin, miksi ei treenata etukulmia, kun ne kerta on aina kokeessakin tarkastettava. Itselle se on tullut Elinan oppien myötä jokseenkin niin itsestään selväksi asiaksi, että sen kyseenalaistamisen joutui taas ottamaan oikein työalle. Kyse ei ole kuitenkaan etukulmista vaan kokonaisvaltaisesta tavasta treenata. Meidän porukassa ollaan melko tarkkoja myös siitä, että koiraa ei auteta suorissa pistoissa hajuvanoilla eikä ohjaajien tarvitse miettiä meneekö koira hajuvanaa pitkin vai itsenäisesti. Merkatuilla piiloilla, selkeällä systeemillä ja yhteistyöllä tämä ei aiheuta minkäännäköistä kikkailua tai suurempaa päänvaivaa. Kun ajatuksena on opettaa se koira etenemään suoraan ilman mahdollista hajutunnelia niin loogista on mielestäni jättää myös ne etukulmat treenaamatta, koska niihinhän on tallottu se hajuvana. Jos se koira osaa edetä suoraan niin osaahan se kokeessa sitten edetä suoraan myös etukulmaan hajuvanasta riippumatta. Eihän niiden treenamisesta haittaa ole, mutta itse en näe myöskään kauhean suurta hyötyä ainakaan tällä meidän tavalla treenaamalla. Kyllähän tästä sitten saadaan aina väännettyä ties mitä mahdollisia ongelmia, mutta näillä mennään ja nautitaan matkasta niinkuin kaikissa muissakin lajeissa.

Hakua kritisoidaan nykyisin monelta tasolta turhan tekniseksi. Sitähän se siellä huipputasolla taitaa olla ja me taas ollaan niin itsepäisiä, että ei osata treenata mitään lajia muutenkuin juuri sen lajin vaatimalla tavalla huipputasolle tähdätessä. Vähän niinkuin tokossakin, että kaukoissa saat varmasti koirastasi vielä tänäpäivänä valioksi sekatekniikalla, mutta SM-tasolla se ei kympin suoritukseen enää edes sääntöjen puitteissa riitä, joten mehän sitten opetellaan ne kaukot takapäätekniikalla ilman teputtelua. Enkä nyt tarkoita, että tämä meidän tapa haussa olisi ainoa tie sinne huipulle, mutta se on yksi tie ja me halutaan oppia juuri tällä tiellä, vaikka ei ikinä ykkösluokkaa ylempänä kilpailtaisi.

Minusta se on lopulta rikkaus, että on erilaisia tapoja treenata asioita ja niitä on myös avartavaa pohtia ja analysoida. Se vaan on niin, että kun itsellä ei ole meriittejä niin joutuu aina perustelemaan, miksi toimii tietyllä tavalla ja omat metodit tulevat kyseenalaistetuiksi, mutta ei se haittaa, kun sitten niitä joutuu oikeasti pohtimaan itsekin.

Tähän loppukaneetiksi varmaan sopisi hyvin, että koirankoulutus on mustavalkoista, mutta ei se ole. Se on hemmetin värikästä puuhaa. Koiraa kohtaan voi kuitenkin olla reilu ja luotettava ohjaaja monella tapaa. Täytyy vaan löytää se tapa, mikä sopii itselle lajissa kuin lajissa, paitti agityssä. Siellä pärjää ohjaamalla ja jossain tapauksissa pikajuoksutaidoista voi olla hyötyä, mutta yllättävän pitkälle pääsee jo sillä, että valssit pyörii päkiöillä eikä kantapäillä ;)

Ilon kautta

Kesäloma loppui aivan liian lyhyeen ja kesäloman jälkeinen viikko oli jokseen raskas, mutta sitäkin antoisampi. Ohjelmassa oli Jari Kantoluodon seminaaria, tokon rotumestiksiä ja erikoisnäyttelyä. Kahteen viimeiseen osallistuminen meni lähinnä rotuyhdistyksen kannauksen piikkiin, vaikka näyttelymenestys oli jopa odotettua suurempi.

Kantoluoto

Oltiin viimeksi marraskuussa Kantoluodon opissa ensimmäistä kertaa ja siitä jäi jo todella loistava fiilis. Katselin, että en ole aiheesta saanut edes postausta aikaiseksi. Jotenkin muutenkin tuntuu, että tietyt asiat pitäisi itse kokea, kun selittämällä ja kirjoittamalla ei saa kaikkea avattua niin kuin haluaisi. Meille Kantoluodon opit ovat olleet aikalailla paluuta juurille kera mukaan tulleiden lisämausteiden. Jossain välissä aloin jo itsekin epäillä voiko Zeldan tyyppistä koiraa kouluttaa positiivisesti jättäen kurin ja hallinnan toissijaisiksi asioiksi, kun sitä joka tuutista meille on aina toitotettu. Teslalle on opetettu asiat pitkälti tarjoamisen kautta ja suhteen rakentaminen on jäänyt hieman puolitiehen. Zeldan kanssa taas suhde on huomattavasti parempi, mutta tarjoamista en ole osannut hyödyntää enkä panostaa tarpeeksi luopumiseen. Ja tällä hetkellä ollaan tilanteessa, että hyvästä suhteesta huolimatta yhteistyö ei kestä epäonnistumisia. Eikä siihen auta kyllä kuri ja hallinta vaan koiran itseluottamusta tarvitsee vahvistaa onnistumisten kautta käyttäen sopivassa suhteessa auttamista ja tarjoamista sekä vahvistamalla aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan. Unohtamatta luopumisharjoituksia.

Marraskuun seminaarin jälkeen on ilmeisesti jokseenkin menty oikeaan suuntaan, vaikka hetkittäin ollut epätoivoista, mutta eipä roomaakaan rakennettu päivässä. Saatiin kehuja meidän suhteesta ja Zeldassa näkyi paljon enemmän energiaa ja voimaa kuin marraskuussa. Oikeassa mielentilassa ei saatu myöskään esiin mitään haahuilua tai lintujen jaakaamista. Tällä hetkellä mielentila ei ihan kanna koetilanteissa vielä ja vaikeat liikkeet kaipaavat selkeästi enemmän onnistumisia ja varmuutta treeneissä.

Päästiin tällä kertaa treenaamaan jo oikeita asioita ja otettiin aiheeksi noudon palautukset. Näitä tehtiin sekä keskiviikko ja torstain molemmat kierrokset. Treenin alkuun vapautin Zeldan autosta ja vahvistin heti, kun aktivoitui mua kohtaan. Eli koiraa ei mitenkään houkutella tai käskytetä kuulolle vaan sen täytyy itse valita treenin alussa aktiivisuus ohjaajaa kohtaan ja tätä sitten vahvistetaan. Ja vahvisteena ensin aina sosiaalinen palkka. Koiran ollessa kuulolla sille annetaan helppoja tehtäviä, kuten asennon vaihtoja ja vahvistellaan näistä sekä tehdään luopumisharjoituksia eli palkkaa ei tule ennen kuin siitä luopuu. Nämä ovat Zeldalle edelleen todella vaikeita ja tehtiin mm. hitaita palkkauksia asentoon eli ruoka menee hitaasti koiraa kohden ja pysähtyy, jos koira tulee vastaan ja palkan saa heti, kun sitä itse luopuu. Aloiteltiin ruualla harjoitukset ja sitten hyvästä mielentilasta leikki ja noutoharjoituksissa käytettiin patukkaa palkkana. Käytännössä siis leikin jälkeen, kun koira keskittyi ja luopui palkasta  kouluttaja heitti kapulan likelle ja vapautus käskyllä koira sai tarjota oikeaa toimintaa ja palkkaus leluun, kun otti kontaktia kapula suussa oikeassa mielentilassa. Aika nopeasti alkoi tarjota Zelda jo eteenistumista. Tuli kyllä sekin ongelma esiin ettei vaihtanut kapulaa leluun. Vapautuksen sijaan vaihdettiin harjoitusten edetessä noutokäsky vihjeeksi eikä sekään aiheuttanut epävarmuutta vaan saatiin todella hienoja onnistumisia.

Palkkaukseen saatiin myös hyviä vihjeitä. Koiran voi jättää myös asentoon ja mennä itse palkan kanssa kauemmas ja luoda hieman jännitettä ja antaa koiran hypätä itse kauampaa patukkaan. Toimi Zeldalla aika kivasti ja otti heti paremman otteen, kun läheltä palkattaessa herkästi puree patukkaan vähän huonommin ja joutuu korjaamaan otettaan. Zeldan kohdalla lelun palautus on aika selkeä merkki siitä onko harjoitus ollut sille miten vaativa tai kuormittava. Mitä vaikeampaa niin sitä isompi kaari juostaan lelun kanssa, kun sitten taas, jos harjoitus on ollut onnistunut niin heti voitettuaan haluaa jatkaa taistelua ilman tuuletuskierrosta.

Sunnuntaina ajateltiin katsella vähän sitä, mitä tapahtuu heiton jälkeen, mutta eihän me päästy sinne asti, kun pelkkä A-este sai koiran koomaamaan. Treenattiin sitten sitä. Esteet täytyisi nyt rakentaa rennoiksi eikä tehdä perusasennosta mitään numeroa vaan koira voi jättää mihintahansa asentoon ja hyvässä mielentilassa se päästetään esteelle. Jätettiin kapula pois ja tehtiin patukalla. Sitten noutoihin sellainen idea, että jos yrittää varastaa niin peitetään kapula esim. ämpärillä. Zeldahan ei varsinaisesti koskaan varasta vaan valahtaa sellaisen kyttäystilaan.

Tuohon noudon opettamiseen tarjoamisen kautta suhtautuvat toiset tokoihmiset hiukan kriittisesti, kun siinä on sitten vaarana, että koira hakee jatkuvasti kapuloita, kun kapulalle ei koskaan pitäisi päästä ilman lupaa. PK-puolella tämä ei tietenkään ole ongelma, kun siellä ei tarvitse kapuloista pahemmin luopua, kun on vaan ne kolme identtistä noutoa keskenään. Jatketaan onneksi näitä nouto-ongelmia heti maanantaina, kun päästään taas Kivimäen Riitan oppiin niin tulee sitä tokonäkökulmaakin.

Oli kyllä taas antoisat kolme koulutuspäivää. Lauantain jouduin jättämään välistä erkkarin ja tokon rotumestisten takia, mutta tuli tuossa kolmessa päivässä jo ihan riittämiin ja maanantaina otin Zeldan mukaan Päiville, jotta maltettiin tehdä helppo treeni ilman ahnehtimista rankan viikon päälle. Onneksi päästään treenaamaan tässä väliaikoina Päivin valvovan silmän alla niin pysytään edelleen ruodussa ja meidän tokotreeniporukkakin osallistui suurin osa Kantoluodon seminaariin niin ollaan samalla aaltopituudella. Onni on treenikaverit, joiden kanssa ollaan koirankoulutuksen suhteen samalla aaltopituudella.

Ja tosiaan suuressa osassa kaikkea näyttelee myös tuo sosiaalinen palkka ja laumavietin hyödyntäminen. Itsellä on tapana aina antaa räjäyttäviä kehuja, joten haastetta on käyttää omaa ääntään myös hillitymmin ja sitten ylläpitävät kehut tietysti oma haasteensa. Sitten täytyy vielä osata lukea tilannetta ja harjoitukset vaativuutta. Ei mitenkään helppoa, mutta sitäkin antoisampaa ja mikään ei voita sitä tunnetta, kun yhteistyö toimii ilman ulkoisia vahvikkeita ja ollaan koiran kanssa samassa kuplassa.

Toko RM

Harri Puranen / Tuula Tanska / Mika Vähä

Olin lupautunut liikkuroimaan tokon rotumestiksissä oman suoritusvuoroni päälle. Koetta ennen elettiin hieman jännittäviä hetkiä eikä asiat menneet ihan täysin putkeen ihan jo kehän rakentamisesta alkaen, mutta kaikesta huolimatta itse koe oli oikein onnistunut ja alkujännityksestä (tai paniikista) huolimatta selvisin liikkuroinnista kunnialla. Jokunen pieni moka sattui, mutta niistä selvittiin. Omaan kisaamiseen oli kuitenkin aivan liikaa liikkuvia tekijöitä. Kaikki alkuvalmistelut jäivät tekemättä ja Zelda oli koko kokeen melkoisen räjähtävä ohjus ja kaiken lisäksi jouduttiin uusimaan kaukot ja tästähän seurasi se meidän ydin ongelma, että koira ei kestä virheitä ja vaikka virhe ei ollut koiran niin kerropa se sille, koska toistot ovat yleensä virheiden korjailua olleet meille tähän asti, vaikka kokoajan opetellaan siitä pois.

Heti kokeen alussa Zelda päätti palkata itsensä metallikapulaan. Paikallaolot se kyllä oli suorittanut kympin varmuudella oman osaamistasonsa mukaan. Seuraamisessa painoi enemmän kuin laki sallii ja tästä vähän osasin olettaa ettei hyvää seuraa ja ennen ohjattua sitten keskeytettiin leikki jokusen nollan päälle. Seuraaminen olisi ollut kutosen tasoa ja L-liikkeestä oltaisiin saatu vitonen väärällä asennolla.

Harri Puranen / Tuula Tanska / Mika Vähä

Henna Lindell

Se mihin toki olen tyytyväinen on, että sitä energiaa riitti. Tosin se lähti vähän kohdentumaan vääriin asioihin ja keskittyminen oli luokatonta. Ei auta muu kuin jatkaa treenejä.

Briardit eivät ykköstuloksilla juhlineen, mutta saatiin kuitenkin rotumestari ja paljon onnistuneita suorituksia. Ei nuo uudet säännöt ole ihan läpihuutojuttu ja liikkeiden nollaaminen on niin kamalan helppoa tokossa. Kaikilla koirilla oli tosi kivan näköistä tekemistä ja toivottavasti kukin jatkavat tokouraansa ainakin jonkin matkaa.

Erikoisnäyttely

Tuomarina oli Jan de Gids Alankomaista ja tuttu tuomari schapendoeseilla, kun rodun erikoistuomari. Briardien kohdalla en ole hirveästi tuomareihin orientoinut ja erikoisnäyttelyynkin osallistuttiin lähinnä kannatuksen vuoksi. Tuomarilla oli koko arvostelu skaalakäytössä jo uroksien kehissä, joten odotin Zeldalle myös H:ta. Kaisa suostui sen ystävällisesti esittämään ja tokokiireissä en ollut ehtinyt etsiä sen ketjukaulainta, joten lainattiin Ramoksen vermeitä. Ketju oli sen verran iso, että Zeldahan ravisteli sen näyttelyväen kauhuksi tai riemuksi heti alkuunsa päästään. Kuristavalle sille on mitään turha laittaa, koska ei ole tottunut ja liiasta pakosta alkaa vaan rimpuilla vastaan. Vieraan kanssa se kulkee nätisti ilman suurempia kurillisia toimenpiteitä. Kaisa sai onneksi tästä huolimatta paketin erinomaisesti kasaan ja loppu rundit Zelda kulki oikein nöyrästi Kaisan matkassa. Zelda ilmeisesti keräsi sympaattia pisteitä ja handlerikin oli sen verran taitava, että lopullinen laatuarvostelu oli erittäin hyvä!

Tätä kelpasi sitten tuulettaa eikä se arvostelukaan ollut yhtään hullumpi.

Henna Lindell

Kuvat: Harri Puranen / Tuula Tanska

Tähän päätyi sitten kesäloma, mutta onneksi on vielä kaikkea kivaa luvassa mm. hakuviikonloppu Elina Niemen opissa, reissua ahvenanmaalle agilityn merkeissä ja SBRY:n syysleiri viihdyttävässä briardseurassa. Marraskuulle on suunnitteilla puudelin kanssa vallan ulkomaanreissua näytelmien merkeissä.

Zeldasta ei saanut kyllä yhtään kovin onnistunuttu seisomiskuvaa näyttelystä... Mutta tässä pari otosta tokon SM-kisoista, että kyllä se osaa ihan nätisti ja ryhdikkäästi seisoa, kun laji on oikea ;)

Kuvat: Minttu Ruohomäki

PS. Puudeli ollut tietysti turistina mukana kaikissa tapahtumissa ja päässyt tekemään aina vähän pientä treeniä. Erkkarissa se erikoistui temputtamaan itselleen herkkuja ja muuten on jatkettu rallya kerran viikossa ja Päivin kanssa yhteistyötä ja mielentilaa korjattu hyvin tuloksin. Kahluutreeneihin ollaan päästy peräti kahdesti ja takapihalle saatiin kunnon aita vihdoin ja viimein. Voltti hoiti työnjohdollisia tehtäviä.

Agipitsit :)

Taisi olla eka kerta, kun pääsin agipitseille. Hieman pitsivieraiden ylipuhumana päätin ilmoittautua lainakoiran kanssa ja sitten vielä puudelin päätin ilmoittaa yhdelle hypärille mielenvirkistykseksi ja vähän katsoakseni miten se kulkee. Kulkihan, mutta aikaa tuhraantui kepeillä sekä karmeissa hypyissä, kun koira hyppäsi ainakin metrin verran... no melkein.

Edellispäivän Laukaan retki painoi aikalailla ja katsellessani unkarilaisen MM-tuomarin ekaa rataa niin meinasi epätoivo itkeä, että en ikinä opi moista edes ulkoa. Oppihan tuon ja videokin lopulta näyttää siltä, että sitä kehtaa katsoa.

Muita ratoja ei tullut videoitua, kun meni sen verran päällekkäin kaikkien kanssa ja helteessä ei jaksanut säätää mitään ylimääräistä. Kaikilla radoilla kuitenkin kontaktit otettiin ja saatiin onnistumisia ja selvittiin alusta loppuu haasteista huolimatta. Alkoi tuntua paikoitellen melko agiliidolta Tellervon kanssa juokseminen. Haastavia oli kyllä meille kaikki radat, mutta erittäin opettavaista ja parasta kaikessa, että ei jäänyt sellaista epätoivoista fiilistä vaan lähinnä kasvoi innostus päästä kisaamaan pian uudelleen :)

Teslalla oli Markon kanssa ainakin kivaa, jos ei muuta ja minusta se kulki hyppyjä lukuunottamatta hyvin. En sitten teidä kannattaako 7-vuotiaan koiran kanssa enää lähteä tahkoamaan tuota tekniikkaa vai keskittyä rallytokoon. Ei se kyllä ennen ole noi karsea ollut tai sitten olen vaan ollut tyhmä enkä ole tajunnut. Kieltämättä ollut tässä viime aikoina sellainen paskakoirankouluttaja ja paskakoiranomistaja fiilis kerran, jos toisenkin... lajissa kuin lajissa.

Pentukuume alkaa olla melko valtava ja odottavan aika on senkin suhteen pitkä. Toki Zeldan kanssa riittää vielä vuosiksi tavoitteita ja treenattavaa, joten ei siinä huolta, mutta kyllähän tuohon mahtuisi pikkuhiljaa pentu kasvamaan ja oppimaan. Ei se nyt vielä huomisen hätä ole, mutta sanotaan, että vähintään tässä vuoden sisään olisi kiva.

Teslan kanssa mennään nyt ainakin ahvenanmaalle parin kuukauden päästä ja jos sieltä ei irtoa muuta kuin yliaika nollia niin treenaillaan rallya ja käydään vähän reissussa. Ulkomaan matkaa on loppuvuodeksi jo kiikarissa ja ehkä noita balttian maitakin voisi sitten lähteä valloittamaan matkailun ilosta, jos ei muuta.

Tokotilistystä...

Vuoden ehkä odotetuin tapahtuma koirarintamalla oli tietysty tokon SM-kilpailut, joihin oli ilo saada osallistua briardijoukkueessa. Täytyy olla ylpeä kaikista joukkueen jäsenistä, sillä jokainen onnistui erinomaisesti ja joukkueen sijoitus oli hienosti 27/43 :)

Zeldan suoritus oli sitten kyllä melkolailla alta riman ja varmasti muiden mielestä vielä enemmän kuin allekirjoittaneen. Ulkopuoliset toki näkee vaan epäonnistuneen suorituksen, mutta heidän mielipiteensä täytyy vaan osata sulkea oman päänupin ulkopuolelle. Ja itse täytyy osata etsiä ne asiat, missä onnistuttiin ja voi olla tyytyväinen. Meillä on onneksi ihan parhaat treenikaverit, jotka tietää mikä työ ollaan tehty monen liikkeen eteen ja missä meillä on ne suurimmat ongelmat. Ja niinkuin meidän tokokoutsi totesi niin sitten, kun me onnistutaan niin suurin harmi tulee olemaan se, että kukaan ei tiedä mikä työ ollaan tehty.

Koejärjestylyt eivät olleet ihan niin sujuvat mitä nyt on ollut Porissa ja Ylöjärvellä, hämärästi muistutti Pieksämäkeä, jossa sielläkin silti taisi olla edes jonkinsortin kuulutukset ja tiedotukset taukojen kestosta yms. Nyt ei ollut yhtään mitään infoa mistään. Kaikenlisäksi avoimen luokan paikkikset alkoi sen luokan härdellillä, että ehti kasata itselleen melkoisen paniikin ja jännitys ei sitten asettunut aloilleen ennen omaa vuoroa ja suusta kuului vaan epämääräistä kimitystä ja koira reagoi oletetulla tavalla eikä ymmärtänyt mennä maahan ennen kolmatta käskyä. Se olikin sitten siinä se liike, vaikka muuten sujui erinomaisesti ja kokonaisvaikutuksesta irtosi Jaana Talalta yhdeksän.

Seuraavaa kehään mennessä sain hieman päänuppia kasaan ja mielestäni hyvin vihjasin koiralle missä ruutu ja väitän, että Zelda sen bongasi. Kehäänmennessä jalat kuitekin veivät L-liikkeen merkille, josta liikkuri ohjasi oikealle paikalle ja se riitti hajottamaan meidän valmistelut ja Zelda lähti ruutuun ihan vinoon ja korjauskäskystä paineistui ja bongasi perhosen ja katse siirtyi taivaalle. Otin koiran siitä sitten vaan tyynesti haltuun ja vuorossa oli se L-liike, jossa Zelda esitti hemmetin hienon kummarruksen ja siinä kohtaa ei voinut kuin nauraa. Tunnariin sitten mentiin edelleen hyvillä mielin, mutta koirahan päätti suorittaa vieressä olevan hypyn niinkuin agilitykoiran toki kuuluukin enkä alkanut prässäillä kapuloille, kun ne olivat jossain ihan muualla kuin linjassa. Metallinouto alkoi hyvin, mutta sen verran siinä on vielä epävarmuutta, että viereisen kehän voimakas "tänne" kutsu sai koiran hämmentymään juuri, kun oli nappaamassa kapulan suuhunsa. Tuomari Pirkko Bellaou tykkäsi kuitenkin sen verran meidän asenteesta ja tekemisen meiningistä, vaikka tällä kertaa se oli jotain muuta kuin yhteistyötä, että antoi meille kokonaisvaikutukseksi kahdeksan nollista huolimatta.

Viimeinen kehä olisi ehkä pitänyt jättää väliin. Eniten jäi harmittamaan, että koetin saada koiran kehässä kuulolle korottamalla ääntäni. Harmittaa sitten niin pirusti ettei mikään muu. Kaukoissa ensin jumitti ja sitten teki väärän asennon vaihdoin. Luoksetulossa ei meinannut lähteä ollenkaan paskan ohjaajansa luokse. En olisi minäkään. Seuraamisesta räpiköi kutosen. Juoksemisessa painoi ja jätti perusasentoja ottamatta, mutta muuten se oli mielestäni ihan kohtuullista. Ohjatussa jätti stoppaamatta ekalla käskyllä ja toinen käsky olikin sitten jo niin ruma, että sitä mokaa saadaan varmaan korjailla seuraavat puolivuotta. Tästä hyvästä sitten täydellisen noudon päälle päätti viitisen metriä ennen ohjaajaa, että ei tuolle voi tätä aarretta palauttaa ja päätti heittää iloisen kunniakierrosen kapula suussaan yleisön riemuksi. Kaikesta huolimatta se itse nouto oli kyllä upea ja nopea. Heinon Tiina ei enää tätä kurittomuutta arvostanut ja saatiin vitonen ja huomautus äänenkäytöstä.

Että sellaista tälle kertaa... kait tästä sitten suunta on taas vain ylöspäin, kun pudottiin pohjalle kerralla ja kunnolla. Zelda selkästi paineistui virheistään ja tilanteesta ja meni vähän kuutamolle syystä ja toisesta enkä saanut kaivettua esiin siitä oikeaa mielentilaa. Toisten mielestä kurittomutta ja hallinnan puutetta eikä ohjaaja ole osannut olla koiralleen riittävän mustavalkea. Toko on kuitenkin herkkälaji ja pienet asiat saavat liikkeet nollautumaan. Siinä kohtaa, jos koira ei ole kuulolla vaan enemmän kuutamolla niin peli nyt vaan on menetetty. Mistä se sitten johtuu ettei koira ole kuulolla? Eihän se mistään muusta johdu kuin huonosta ohjaajasta ja ohjauksesta. Kurinpalautuksella tuskin saadaan aikaiseksi mitään muuta kuin lisää paineistumista, mutta jollain tapaa se keskittyminen ja luottavainen mielentila pitäisi saada kokeisiin, jotta koira voisi suorittaa liikkeet osaamallaan tasolla. Eipä tässä auta kuin laittaa nokka kohti uusia pettymyksiä ja onneksi keskiviikkona päästään Kantoluodon koulutukseen ja ehkä me sieltä saadaan jotain kannusteita taas yrittämään kaikesta huolimatta. Lauantaina on sitten rotumestikset ja en ihan tiedä millä asenteella sinne ollaan menossa, jos touhu on samanlaista kuin SM-kokeissa niin ehkä parempi lopettaa alkuunsa ja sitten taas sunnuntaina Kantoluodolle toivonmukaan edelleen briardin eikä schapen kanssa :D

Ei vaan ei meillä ole tapana luovuttaa eikä murehtia muiden ajatuksista. Saatiin muutamia positiivisia kommentteija kehän laidalta ja niiden avulla taas jaksaa, joten kiitos niistä <3

Agirotu

Muutamien vuosien tauon jälkeen päästiin pitkästä aikaa agirotuun, kun saatiin melko viime hetken paniikilla lopulta briardeista oiva joukko koolle. Samalla viime hetken päähänpistolla osallistuttiin pukuparaatiin. Pukuparaatissa pidettiin lähinnä hauskaa. Onhan se kiva näytös luontainen tapahtuma ja koirille erinomaista häiriötä, kun kuljetaan rivistössä muiden koirien seassa. Meidän koirat käyttäyty kyllä kaikki ensiluokkaisesti. Siitä huolimatta ei tällä kertaa voittoa irronnut.

Joukkueviestissä sijoituttiin 28/51 mikä ei ole ollenkaan hullumpi sijoitus. Zelda onnistui keräämään eniten pisteitä. Heti alkuun tultiin puomin ylösmenolta alas ja meni siitä vähän pasmat sekaisin koko loppuradan suhteen. Jos lähdöt on hätäisiä niin on koko ratakin. Olin suunnitellut, että appari pitää koiraa ja itse asetun hyvälle sijainnille edellisen koiran suorittaessa. Tänä vuonna tämä ei sitten ollut sallittua eikä radalle saanut ohjaaja tulla edes sivusta vaan piti tulla ns. lähtöviivan takaa. Järkevä ohjaaja olisi siirtynyt oikeaan sijaintiin edellisen tultua maaliin ja ottanut ylimääräiset sekunnit, mutta huonon kisapään omaava ja hätäinen ohjaaja otti koiran vauhdista mukaan ja jäi jälkeen. Radalla oli myös melko kinkkinen muurille vienti ja toinen haastava kohta oli suoran putken jälkeinen takaakierto. Ei siis ihan ykkösluokan taidoilla pärjännyt. Itse kaipaisin agirodun radoille enemmän ohjaajan teknistä osaamista kuin koiran taitoja mittaavia kompastuskiviä. Eniten kuitenkin toivoisi, että tuohon viestisysteemiin tehtäisiin selkeät säännöt, joita kaikki tuomarit noudattaisivat joka vuosi samalla tavalla. Jos halutaan ettei radalle pääse seuraava ohjaaja valmiiksi kutsumaan koiraa niin sitten pitäisi tuomareiden suunnitella radat niin, että lentävä lähtö olisi järkevä ohjausvaihtoehto.

Tulipahan taas osallistuttua. Järjestelyt saivat kyllä muutenkin aika paljon kritiikkiä. Lauantaina olivat aikataulut olleet kokoajan toivottoman myöhässä ja informaatio oli olematonta. Infossa eivät osanneet vastata oikein mihinkään ja moni olisi kaivannut lähtölistoja jonnekin näkyviin. Open SM-finaalista puuttui kuulemma fiilis. Omat muistot agirodusta on aina olleet kauhean positiivisia ja some muistutteli sopivasti omasta openSM-radasta ja silloin oli ainakin fiilis kohdillaan:

Noh katsoo, jos ensi kesänä eksyy Mikkeliin fiilistelemään mikä tunnelta siellä on. Ehkä Zeldallakaan ei ole silloin alla kuukauden treenitaukoa. Ja voisi osallistua noille yksilöradoillekin :)

Hieman oli pakko kaivella vanhoja agirotumuistoja enemmänkin ja tässä niitä muutama:

Tältä vuodelta en hirveästi ole onnistunut pukufinaalista kuvia bongaamaan, mutta tuolla oli nyt ainakin muutamat otoset:

http://nalminlad.kuvat.fi/kuvat/AGILITY/Agirotu+2016/160710+Pukukulkue/

Ensimmäisistä agiroduista ei taida olla mitään todistusaineistoa. Sallin kanssa ollaan joskus 2000-luvun puolella kaahattu briardijoukkueessa ja schapeporukalla ollaan saatu aina kunnon karkelot aikaan. Ehkä taas joku vuosi. Taitaa silti olla agirotu jäänyt vähän muiden karkeloiden jalkoihin...

Mutta kiitos Menomopeille, että päästiin taas tänä vuonna mukaan!

Hakua, leikkiä ja erkkaria

Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu oli aktiivinen koiraharrastus rintamalla. Lauantain aamusta Eeva toi Bitten erkkarireissulle ja minä pakkasin lopun lauman autoon ja suunnattiin Tampereelle viettämään kerrassaan loistavaa päivää briardporukan kesken, luvassa oli hakuilua sekä maalimiesoppilas leikitti toisella kentällä muuta porukkaa. Mukaan saatiin riittävästi osallistujia, joskin olisi sinne vielä muutama mahtunut. Toivottavasti seuraavaan päivään rohkaistuisi jokunen uusikin mukaan.

Zeldan kanssa meille on tullut muutamalla viime kerralla omituinen ongelma ilmaisuin suhteen, kun se aloittaminen on hieman tökkinyt. Olen joutunut lähettämään koiran toistamiseen pistolle ennenkuin ilmaisee. Ajattelin, että maalimiehen kanssa leikittämisellä voisi saada jotain vihjeitä palkkaukseen ja ilmaisun vahvistamiseen, jos se nyt ylipäätään innostuisi leikkimään tällä kertaa, mutta päätin sitten pienellä yllytyksellä ainakin kokeilla vielä kerran, kun ei mitään hävittävääkään ollut. Aloitettiin homma niinkuin uskon Zeldalle parhaiten toimivan ja kyllähän se samantein sitten pääsi juonesta kiinni ja saatiin jopa haukahtamaan liinassa.

Kuva: Kaisa Pirttimäki

Kuva: Kaisa Pirttimäki

Kuva: Tuula Tanska

Zelda veti ekan kierroksensa heti päivän alkuun ja siitä lähdettiin sitten hakuporukalla tallomaan maastoa ja loppu väki jäi nauttimaan kentän paahteeseen leikityksestä. Sää olosuhteet olivat kyllä tukalan kuumat ja metsässä oli ihan liikaa paarmoja ja muita hyönteisiä. Tehtiin Zeldalle ekalla kierroksella kolme pistoa ilman apuja. Toiselle pistolle oli todella haastava lähetys ja tyhmänä yritin lähettää pahimman ryteikön läpi ilman apuja. Teki sitten pari tyhjää pistoa, jotka olivat auttamatta liian vinoja eikä tuulta ollut pätkääkään auttamaan. Päätin etten ala taistelemaan suoraksi enkä halunnut ainakaan apuja antaa, joten maalimies sai jäädä muutaman härnäyshuutelun kera seuraavalle kierrokselle. Kolmas oli hyvä pisto ja löytö, joten siihen oli hyvä päättää eka rundi.

Oli kiva jakaa ajatuksia briardistien kesken ja keskustelua olisi varmaan syntynyt enemmänkin ja on sitä saatu onneksi jatkaa jälkipuinnin merkeissä. Metsässä taisi osa porukkaa kaivata hieman enemmän toimintaa analyysin sijaan :D Onnistuttiin kuitenkin aikatauluttamaan eka hakukierros niin että leikitysporukka oli saanut oman kierroksen tehtyä ja grillin hiiloksille. Zeldan kanssa tehtiin vielä toinen leikityssetti ennen maastoa, jossa otin sitten haastavista olosuhteista johtuen enää kaksi pistoa ääniavuilla. Toinen oli lähetys ylämäkeen ja toinen edelliskierroksella metsään jätetty ukko. Treeni ei olisi voinut paljon täydellisempi olla, joten siihen oli hyvä lopettaa. Ehdottomasti pitää päästä viimeistään keväällä tällä porukalla uudestaan maastoon :) Ja omissa tämän viikon treeneissä, joissa oltiin uudessa maastossa ja mukana vieraampi maalimies, niin ilmaisuongelmat olivat tyystin kadonneet :O

Porukka halusi ottaa vielä kentällä tokoa ja erityisesti paikallaoloja uusilla säännöillä. Itse pääsin siinä hieman treenaamaan liikkurointia ja vaikka olin päättänyt, että rankan päivän päätteeksi turha lähteä Zeldan kanssa pelleilemään niin pakkohan sitä oli vähän tokoilla, kun kaikki muutkin. Aliarvioin selkeästi koirani jaksamista jälleen kerran ja hyvin se veti häiriössä kaukoja. Sitten tehtiin vähän ruutua ja seuruuta ja mielentila oli kohdillaan ja energiaa vielä riitti.

Schapendoesien erikoisnäyttely

Sunnuntaina oli sitten vuorossa schapejen erkkari, jossa tuomarina Rob Douma ja koiria arvosteltavana 91 kpl. Eilisen väsymys vielä painoi ja näyttelytouhu ei jotenkin jaksanut yhtään inspiroida. Kaikenlisäksi oli jännättävää agilityn MM-karsinnoissa. Onneksi sitten, kun teltta saatiin kasaan ja sen varjossa sai vähän katsella karsintoja niin alkoi vähän se näyttelytouhukin tuntua taas inhimilliseltä. Meillä olisi ollut ensimmäistä kertaa mahdollisuus saada kasvattajaryhmä näytille, mutta tuomari ei tällä kertaa arvostanut keskeneräisiä ruipeloita. Bitte nappasi H:n ja Uno EH:n ja Hilma vielä H:n eli melkoisen sinikeltaista. Arvostelut oli kyllä kaikilla kattavat eikä niistä löytynyt mitään virheitä, mutta vähän sitä ja tätä puuttui tai oli liian vähän. Ei siis tarvinnut miettiä kuka handlaa kenen kasviskehässä :)

Teslaa virittelin ennen kehään menoa ja se oli oikein täydellisessä mielentilassa, mutta kehässä iski nenä heti maahan ja oma väsymys siihen päälle niin meinasi jo järki lähteä. Aiemmin melko kirjavaa linjaa käyttänyt tuomari nakkaili kuitenkin kaikille valionartuille eriä, joten jatkoon jouduttiin. Sain onneksi vähän vedettyä henkeä ja kaivettua yhteyden takaisin ja päätin, että mennään seuraavalle kunniakierrokselle nyt hakemaan sitä hyvää fiilistä ja oikeaa mielentilaa. Meidät sitten poimittiin 14 valionartun joukosta kuuden kärkeen ja kunniakierrosten ravaaminen jatkui ja lopulta päästiin kilpailuluokassa neljännelle sijalle ja saatiin pääsylippu seuraavalle kunniakierrokselle. Eli ei ollenkaan huono veto puudelilta ERI4 SA erikoisnäyttelystä :) On se edelleen kaunis. Ja päivän voitti vielä omaan makuun todella kaunis schapendoes.

Kuvat: Tuula Pullinen

Kuva: Tuija Laurila

Ei ilmeisesti ihan kaikki ole kohdillaan omassa päässä, kun briarderkkarin lisäksi on jo seuraava näyttelyreissu suunniteilla, mutta taikasana ulkomaille tehoaa itseeni vähän liian hyvin, että josko sitä kokemusta vaikkei ehkä niinkään menestystä lähdetään hakemaan.

Parin viikon kesäloma olisi seuraavaksi edessä ja ihanaa saada elää edes sen aikaa tavallisten ihmisten rytmissä. Tosin ei tuossa ajassa taida ehtiä paljon siihen autuuteen päästä, kun taas työt kutsuu. Kyllä käy hiukan kateeksi kaikkia normaalityötä tekeviä kuukauden kesälomia ja päälle vielä talvilomaa nauttivia, mutta näillä mennään toistaiseksi ja koitetaan jaksaa :)