Kaikkea voi kokeilla ainakin kerran tuumasi hän, kun
briardin dobotunnille ilmoitti. Kokeilun
perusteella voisi toki kokeilla toistekin. Dobo on siis sekä koiran että
omistajan kuntoa kohottavaa treeniä jumppapallon avulla, liikkeitä tehdään sekä
yhdessä, että erikseen toki koiraa joutuu kokoajan ohjaamaan.
Ensimmäisenä tunnilla tehtiin agilitystä tuttuja veryttely-
ja venyttelyliikkeitä ennen kuin päästiin kokeilemaan pallon päälle
kiipeämistä. Meille oli varattu se
valtavin pallo. Zelda luottavaisena tietysti teki mitä pyydettiin vaikka alkuun
pallon päällä oleminen selkeästi jännitti hiukan, mutta siitä huolimatta se
tuli aina uudestaan ja lopulta pystyi ottamaan rennosti ja vaihtamaan asentoa
makuusta seisomiseen. Zelda jopa innostui hyppäämään itse pallon päälle. Ensi
reaktio palloa kohtaan toki oli kovin innostunut. Palloa tönittiin ja oltaisiin
mieluusti purtu, jos oltaisiin annettu. Jännitys tuli esille vasta, kun olin
huijannut koiran valtavan lelun päälle.
Sitten testailtiin tasapainoalustaa. Etujaloilla seisominen
ei ollut temppu eikä mikään, mutta takapään asettelu alustalle aiheutti enemmän
harmaita hiuksia.
Koiran tutustuttua dobotarvikkeisiin oli oma vuoro
jumppailla ja siinä huomasi miten yksinkertaisen asiat ovat oikeasti aika
raskaita. Omia pohkeita alkoi melkein heti jomottaa niin ei ihme, että laji
tekee hyvää myös koiran syville lihaksille. Zelda olisi mielellään osallistunut
myös mun jumppailuun ja saikin sitten osallistua kiertämällä ympäri sekä
ylittämällä ja alittamalla jalkoja. Zeldan ehdoton suosikki oli, kun makasin
selällään jalat pallon päällä ja aina keskivartaloa nostaessa koiran tuli mennä
alta. Siinä se pääsi heti juonesta
kiinni vaikka joutui isompana koirana ryömimään.
Loppuun sitten vielä verkkailut tietysti päälle. Oli oikein
antoisa kokemus ja tuollaisen tasapainoalustan voisi hommata kotia. Teslalle
koitan ehdottomasti saada kurssipaikan jahka nyt selviää mitä kevät tuo
tullessaan. Viimeistään sitten kesällä.
Tutustumistunnilla Zelda saa kyllä kympin käytöksestään. Se
oli kokoajan mun kanssa eikä sitä kiinnostanut muut koirat samassa huoneessa. Pystyin huoletta pitämään koiraa
vapaana ja luottamaan siihen, että se ei lähde varastamaan naapurin palloa
itselleen. Tämä on semmoinen ominaisuus mitä arvostan koirassa valtavasti.
Dobopäivää seurasi hakupäivä ja tehtiin varman päälle
onnistunut treeni, kun oli luvattu talvea, joka sitten viimein tänään tuli ja
varmaan huomenna sulaa pois. Eilen tosiaan tehtiin maastossa ensin puhtaaseen
metsään valmis 50m pisto niin että maalimies kiersi piilolle eikä jäänyt
hajuvanaa. Sitten edettiin ns. risteillen etenevillä haamuilla, joita oli kolme
kappaletta molemmin puolin. Kolmannelle piilolle mennessä neiti herkkähipiä jäi
karvoistaan kiinni johonkin risuun ja parkaisi matkalla maalimiehelle, mutta ei
hidastanut vauhtiaan. Ennen viimeistä pistoa jouduin sitten kaivelemaan kuusen
oksaa karvoista saaden osakseni muutaman valituksen toimenpidettä koskien, mutta
pieni operaatio ei häirinnyt viimeistä pistoa lainkaan. Kosteat ja nihkeät
havupuiden risut on turkkikoiralle kyllä kaikkein ilkeintä, kun takertuvat
kiinni kuin takiaiset. Jotenkin tämä venytetty syksy on varmaan saanut oksatkin
käyttäytymään normaalia kiukkuisemmin.
Tässä ehkä sitten tämän talven ainoa lumikuva: