Haukku vai rulla?

Hakukausi on vihdoin pyörähtänyt käyntiin oikein todenteolla ja ollaan mukana porukassa, josta löytyy tavoitteita ja kokemusta kisakentiltä. Nyt ollaan silti taas suurten kysymysten äärellä tuon ilmaisun suhteen. Alkuun muistan ajatelleeni haukkua, mutta sitten hylänneeni ajatuksen ja keskittyneeni siihen rullailmaisuun. Haluaisin alkaa rakentaa vahvaa pohjaa jommallekummalle tavoitteet mielessä enkä edetä sillä periaatteella, että ainahan sen voi sitten vaihtaa, jos ei toimi. Oma ajatus on, että se mikä valitaan niin laitetaan sitten toimimaan. Piste.

Rullailmaisussa huonoina puolina tulee mieleen valeilmaisut, jotka nekin sitten taas on minivoitavissa järkevällä treenaamisella. En usko Zeldan ottavan musta maastossa painetta niin, että se mun takia tekisi valeilmaisuja, koska sille se maalimiesten löytäminen taitaa olla mamman miellyttämistä tärkeämpi tehtävä. Muuta en sitten oikeastaan keksikään, paitsi sen, että Zeldan muistikapasiteetti ei kaikessa innossa riitä siihen, että se ensin hakisi rullan ja sitten vielä malttaisi näyttää uudestaan sen saman ukon.

Haukun huonojen puolten takia se oikeastaan hylättiin alun alkaen ainakin seuraavista syistä:

*Onko koiralla pokkaa haukkua vartti vierasta äijää 300m:n päässä?

*Fyysisesti vaativa varsinkin helteessä tekniikasta riippuen?

*Innokas koira tunkee liian liki maalimiehiä?

*Onko koiralla olemassa ominaisuuden kympin haukkuun?

Tarkoituksella nuo no nyt muotoiltu kysymyksiksi, sillä entäpä, jos mulla onkin nyt käsissä koira, jolta löytyy kaikki haukkuvalta koiralta vaadittavat ominaisuudet ajatuksena, että se haukku kantaa aina sinne kolmosiin saakka niin miksi siitä tekisin rullakoiran?

Rullakoiran kouluttaminen on huomattavasti työläämpää, hienosäätöisempää ja virheille herkempää. Meillähän ei tietenkään ole mikään kiire, mutta toisaalta Zelda vaatii aika paljon töitä asian kuin asian suhteen, joten jos ilmaisun suhteen on mahdollista toimia suoraviivaisemmin niin miksi ei niin tehtäisi.

Maalimiehiltä molemmat vaativat taitoa ja oikeastaan se on ollut yksi syy haukkuilmaisun hylkäämiseen, koska ole myös ajatellut, että rullailmaisussa mulla on suurempi mahdollisuus hallita niitä palikoita. Ja ehkä osin pelännyt, että haukussa on sitten enemmän varaa virheisiin, kun koira käyttäytyy liian röyhkeästi maalimiehillä. Motivaatiota sillä tuntuisi olevan kyllä haukkua maalimiehille, jos koulutus vaiheessa tehdään säännöt selviksi. Toisaalta viime keväällä meillä ei ollut vakioporukkaa ja nyt meillä taas sellainen on ja täynnä maalimiehiä, joiden arviointikykyyn oma luottamus on täysin kohdillaan.

Tässä kohtaa siis herää kysymys, että miksi hakkaan päätäni sen rullailmaisun kanssa, kun se itse etsiminenkin aiheuttaa niitä harmaita hiuksia, kun intoa on enempi kuin järkeä ja hajun tarkennus taas vaihteeksi tökkii eikä koira osaa juosta suoraan. Niin miksikö siitä nyt oikeastaan alun perin halusinkaan rullakoiran?

Tälläistä elämää suurempaa tällä kertaa :)

Ps. Taas on vähän bloginukkunut ja lienee tuo naamakirja paras tapa pysyä perässä, mutta ollaan me tehty tokoo ja revitty turkkei kera kevät flunssan. Ja vähän aksaa.

Treenaamisen iloa!

Viimeksi hakattiin hieman päätä seinään, mutta siitä toettiin aika nopeasti :) Tehtiin Zeldan kanssa oikein iloiset kaikki onnistuu tokoilut hallilla eikä ne kaukot olleet yhtään huonot siellä. Minne nämä KO-treenit aina unohtuu, kun ne tuntuu pelastavan kaiken? Eli jos tuntuu siltä, että täytyy hakata päätä seinään niin sitten täytyy välillä tehä niin ettei tarvi hakata ja johan ollaan taas nousussa. Onneksi meillä on maailman paras tokokoutsi, jolla on maailman parhaat neuvot, kun niitä vaan muistaa noudattaa.

Teslan voivoi-tilannetta ei olla hetkeen päivitelty, mutta kerrataanpa vähän:

Paikallamakuu > ei ongelmaa
Seuraaminen > ollut viime treeneissä melko hyvää, perusasentoa ollaan saatu parannettua, sivuaskeleet vaatii treeniä!
Liikkeestä istuminen > ei valittamista, nopea ja tehokas. Vaikeammalta puolelta koirat taaksekiertämistä tarvitsee vahvistaa!
Luoksetulo > ikuinen murheenkryyni
Ruutu > hakeminen vielä jokseenkin epävarmaa, loppuosa ok.
Metallinouto > palauttaminen parantunut roimasti
Hyppynouto > sama kuin edellä eikä muuta valittamista, molempien noutojen suurin ongelmahan on ollut se palauttaminen, joka on epävarmaa eli aika pahaa mälväämistä, mutta muuten noudot on ihan ok.
Tunnari > Täytyy vahvistella, välillä unohtaa haistella. Ympyrässä haistelee, rivissä ottaisi sen mikä ekana tulee vastaan.

Haaveilen silti salaa  VOI-kokeen korkkauksesta tässä jopa kevään aikana, kun ei niitä juoksuja kerta näy...

Zelda tähtää nyt tokossa ensisijaisesti sinne avoimeen ja SM-joukkueessa olisi tarkoitus edustaa, joten halutaan olla sen mukaisesti eduksemme. Ei niitä ylempien liikkeitä olisi huono silti vähän aktiivisemmin ottaa jo työnalle, mutta ei meillä mikään hätä ole.

PK-puolella alkaa esteen olla jo ihan mukavalla mallilla:

https://www.youtube.com/watch?v=HiIcfTE2A1M

  https://www.youtube.com/watch?v=JCCK0kyJZX4

Ylitetään tuossa siis vielä 90cm estettä, mutta ei se metri enää kaukana ole! A-este tehtiin myös jo noutona eikä se kapula aiheuttanut suurempia dilemmoja. Maastokautta ollaan jo varovasti korkattu, mutta vauhtiin päästään ensi viikonloppuna. Päästiin mukaan tavoitteelliseen hakuporukkaan, joten sen puoleen varmaan noususuhdanteista hakutreeniä luvassa.

Kevään jo melko perinteinen schapendoesien agility viikonloppu käytiin tällä kertaa lyhennettynä yhden päivän koulutuksena. Tällä kertaa meitä oli Jaakko Suoknuutti opettamassa ja sain tungettua Zeldan mukaan, kun riitti vielä yksi paikka vääränrotuiselle. Aamu alkoi mukavasti auto-ongelmilla, mutta niistä selvittiin ylitse. Teslasta ei kuitenkaan ole videomateriaalia, kun tuli jälleen hieman kiire. Ekan koiran ongelmia. Zeldaa ehdittiin jo kuvaamaan ja yhden julkaisukelpoisen pätkän sain eilen ehtoosti editoitua radan alkupätkästä:

Teslan kohdalla pitää luottaa siihen, että koira oikeasti osaa kyllä kaikki ohjauskuviot, myös takaaleikkauksen yms. Täytyy rataantutustuessa rohkeasti miettiä ensin ne koiralle parhaat linjat ja sen jälkeen niihin ne oikeat ohjauskuviot ja oikeasti käyttää niitä eikä vältellä tiettyjä linjoja, koska haluaa mieluummin ohjata toisella tavalla. Rataantutustumisen tärkeyttä ei siis voi korostaa taaskaan liikaa.

Zeldan kanssa pitää edelleen tehdä töitä estehakuisuuden kanssa eli saada koira hakemaan ja irtoamaan esteille.  Zeldassa on sitä draivia, röyhkeyttä ja voimaa, jota Teslaan hieman kaipaisin lisää, mutta sillä on myös voimakas saalisvietti ja palkka on sille tärkeämpi kuin agility. Tekemisen halun ja innon, kun saa kohdistettua oikein niin vauhtia ei puutu. Ja tosiasia on myös se, että minä en ikinä tule juoksemaan sitä vauhtia, että edes helpoimmilla radoilla voisin ohjata koiraa ilman, että se irtoaa ja hakee esteitä.

Koiraharrasteiden puolelta kevät näyttää tällä kertaa varsin valoisalta ja kaikkea kivaa on luvassa, joten onnistuneita treenejä avoimin mielin odotellessa :)

 

Hakataan päätä seinään...

Zelda on oikeasti mitä mainioin harrastuskoira, mutta kyllä sitä välillä itsekin on sen kanssa aika epätoivoinen. Toisaalta ne läpimurrot on sitten parasta mitä on ja kun ne seinät kerran kaadetaan niin ei niitä enää kukaan meidän eteen esteeksi nosta.

Meillä nyt alkaisi olla avoin melkolailla ilman kaukoja kasassa, mutta niiden kanssa sitten saakin hakata sitä päätä seinään melkein kaksinkerroin. Aloitetaan nyt sitten siitä missä mennään. En ole tainnut vielä täällä julkaista videota, jolla haettiin seuran SM-joukkueeseen, mutta hätäseen kyhätty BH-treenin päälle tulos oli tämä:

Ohjaaja yksinkertaisesti unohti luoksarin stopin, mutta sehän me jokseenkin hanskataan ja tehtiin siitä bonusvideo:

Kaukoja ollaan ahkerasti treenattu, ehkä yhtä ahkerasti tai jopa ahkerammin kuin noutoa ja ne on oikeasti olleet ihan kivalla mallilla, mutta sitä haluttua edistystä ei tapahdu ja ensimmäisen asennon jumittaminen vaanii silloin tällöin. Mä haluan, että tekniikka on pomppu ja kakstahtikaukoja en missään kohtaa hyväksy. Tässä kuitenkin tasapainoillaan äärettömän jumituksen ja jonkinsortin suorituksen rajoilla. Ehkä me mennään tahtia hitaasti hyvää tulee, koska seuraava koe on vasta toukokuun lopussa eli rotumestaruuksissa.

Tänään koira meinasi jäädä ilman iltaruokaa. Ensin yritin puuttumista eikä se toiminut. Sitten koetettiin tekniikkaa kateus ja tässä on Zeldan mielipide siitä:

(Teslan vaihdot vissiin vähän kärsii näistä Zeldan treeneistä)

Sitten kun oltiin hetken aikaa hakattu päätään seinään niin päätin, että koiralla on kaksi vaihtoehtoa... joko totella ekalla käskyllä ilman apuja tai jäädä ilman iltaruokaa. Vaati kyllä aikamoista epäonnistumista ja sitkeyttä molemmilta ennenkuin päästiin haluttuun (tai edes sinnepäin) lopputulokseen:

Ennen kyseistä videota oli alla siis jo aivan liian monta toistoa ja ruokakuppi oli ehtinyt poistua koiran nenän edestä useamman kerran ja käytiin jäähyllä ennen uutta yritystä. Tästä syystä sallin siis epätäydelliset vaihdot.

Mutta hei, kyllä siitä vielä tottelevaisuusvalio irti hakataan ;)

Kiirettä, treeniä, surua ja onnistumisia

Tämä kevät on ihan hullunmyllyä eikä se taida paremmaksi muuttua Elämässä on ikäviä asioita ja sitä koettaa pitää itsensä jotenkin kiireisenä. Blogin päivittelyn tökkimiseen on olemassa myös salakatala syyllinen, josta joutuu maksamaan kerran kuussa, jotta voi jumittaa illat tv-sarjoja ennen nukkumaan menoa... Ja sitten, kun yrittää kirjottaa jotain niin on niin paljon asiaa, että pää hajoaa.

No kokonaisuudessaan kevät on sitä, että maanantaisin Tesla treenaa tokoa alemmassa korkeakoulussa ja Zeldalla on paikka PK-tottis ryhmässä. Tiistait olen siunannut koirattomalle (joskin tulevaisuudessa koiralliselle) harrasteelle, eli Poriin perustettiin Roller Derby seura ja tokihan sieltä itsensä löysi. Tavoitteena olisi oppia sen verran hyvä tasapaino, että keväällä saa valjastaa briardin juoksuvyöhön ja aloittaa uudelleen ei koskaan alkaneen canin crossin vähän vaarallisempana versiona. Keskiviikkoisin käyn itse kouluttamassa ja ennen jälkeen väleissä koitan treeniä omia koiria tilanteen mukaan. Torstaisin on Zeldan aksatreenit. Kuraiset pellot olemme hyljänneet lähes kokonaan tässä viikon aikana, kun tajusin, että muutaman sadan metrin, kun kävelee päinvastaiseen suuntaan niin talojen keskeltä lähtee riippusilta, joka vie luontopolulle. Zelda on jo saanut ystävän matkan varrella ja minä en ole kehdannut kertoa tälle tädille koiran oikeaa ikää. On se pentu, juu, juu...

Yks Lentsun tokoyksäri molemmille sekä Stenbergin Heinin agivalmennus Zeldalle mahtuu myös viime ja tämän päivityksen väliin.

Yksi suruista on meidän Sallin poismeno. Koetan saada aiheesta oman postauksensa ja omistetaan tämä loppu kirjoitus yhdelle Zeldan virstanpylväistä eli BH = SUORITETTU!!!

Tottelevaisuusosuus saatiin kokeesta videolle ja mukavan positiivista palautetta tuli niin tuomarilta kuin treenikavereilta:

Eli lienee edelleen ihan kehityskelpoinen yksilö kohti niitä isojen tyttöjen kisoja. Metristä ollaan taas lähempänä ja 90cm menee jo rennolla otteella. A-este on kunnossa ja eteenlähetys paranemassa pikkuhiljaa. Ja näyttäisi siltä, että pian päästään jo treenimään maastoon ja uskalletaan tarttua sitä suurinta härkää eli ilmaisua sarvista.

Kaupunkiosuus oli sitten taattu Z-laatua... Eli hallinnassa oli puutteita, mutta onneksi Zelda ei ole pahansuopa eikä aggressiivinen. Lähinnä se purki turhaumaa muhun ja koetti komentaa ja riekkua. Kaupan edessä se oli kuitenkin ihan rauhallisesti. Jotenkin sitä ehkä itsekin meni vähän liian takki auki eikä ottanut koiraa tarpeeksi kuriin ennen suoritusta, kun oltiin heti ensimmäisiä. Tottelevaisuusosuuteen se sopi hyvin, mutta kaupunkia ennen olisi ehkä pitänyt päästä päästelemään jotenkin höyryjä, kun ei se BH-kaavio niistä sitten vienyt näemmä edes murto-osaa. Remmilenkit ei ole meidän juttu.

Mutta se on nyt suoritettu kuitenkin hyväksytysti :)

ps. Teslan juoksut on kadonneet :P

Ei se ole kuriton

-->

Zelda on reaktiivinen, herkkä, sinnikäs, keskittymiskyvytön ja hieman röyhkeä. Nämä adjektiivit nousivat esiin sunnuntaiselta motivointiklinikalta, jota veti Vappu Alatalo.  Ja itse allekirjoitan kyllä kaikki kyseisen kouluttajat sanomiset ja arvostan suuresti muutenkin hänen linjaansa. En lähde tässä blogissa sen enempää purkamaan Vapun luentoa, ideologiaa ja muita juttuja, vaan keskityn lähinnä siihen mitä tehtiin Zeldan kanssa. En voi silti kuin suositella Vappua ihan jokaisella koiraharrastajalle, ihan jo avartaakseen omia näkemyksiään.

Kerrataan kuitenkin ensin tähän astiset…

Meidän alkuvuoden koulutukset ovat alkaneet hieman nihkeästi, kiitos pakkasten. Agilityä ei olla päästy treenaamaan lainkaan. Yksi tottistreeni on takana ja siellä Zelda oli ihan pöhkö, ei siis mitenkään huono, mutta todella yli-innokas ja kiihkeä, eikä meinannut pysyä housuissaan. Täyskäännökset olivat laiskoja ja eteenlähetyksessä otti ihan hulluna painetta lelupalkasta eikä pystynyt kunnolla seuraamaan kohti etupalkkaa, mutta poispäin kääntyessä teki taas tosi upeeta seuraamista välittömästi. Juoksu- ja joulutauko olivat tehneet tehtävänsä näemmä…

Torstaina (23.1) päästiin Lentsun yksärill tukkakoirien kesken. Tesla teki kaukoja, ruutua, luoksaria ja seuruuta. Ihan samoista asioista saatiin taas noottia niin, että ihan hävettää meidän surkea treenitahti. Perusasennot ja ruutu on se kaikkein pahin kompastuskivi eikä niiden suhteen auta muu kuin katsoa peiliin. Zeldan kanssa ei tarvinnut ihan niin paljon hävetä, koska saatiin kehuja meidän noudosta. Sen kanssa on siis todistettavasti treenattu ja päästy eteenpäin. Ei se avoin vielä ihan valmis ole. Luoksarit stoppi ei toiminut lelulla, mutta Lentsu sai sen toimimaan namilla ja sen jälkeen Z olisi tehnyt mielellään kokoajan Lentsun kanssa. Uskomaton koira, kun yleensä se on niin mammantyttö koulutustilanteissa, että ei hirveän herkästi lähde vieraan ihmisen kanssa tekemään yhtään mitään.  Kaukot vaatii vielä aika paljon työtä, vaikka ne kotona toimivatkin. Paikkamakuu tehtiin alkuun ja Zeldalle iski joku peili ahdistus. Enkä se näki liian monta briardia ja Tarto oli varmaan väärän värinen ja sitten se joutui vielä katselemaan omaa kuvaansa peilistä. Toisin sanoen se lähti hiippailemaan perässä piilolle. Ei kuitenkaan tehdä tästä vielä ongelmaa, koska tilanne oli koiralle selkeästi hämmentävä ja se vilkuili epäilevän näköisenä peilin suuntaan ennen kuin nousi. Pistetään siis pöhköilyn piikkiin ja katsotaan uudelleen toisessa tilateessa, jos ongelma ei toistu niin sitä ei ole. Meillä oli siis tällä kertaa Laura ja Tarto seurana ja oli hauskaa tokoilla briardien kesken =) Tarto oli oikeen näppärä tapaus eikä ottanut onneksi Zeldan häröilystä yhtään häiriötä vaan makasi nätisti paikoillaan.

…Ja sitten takaisin vappuun =)

Vappu oli pyytänyt koirakoista ennakkotietoja ja mun täytyy tässä kohtaa hieman ylpeillä, että ainakin tunnen oman koirani. Vappu totesi, että ainoastaan briardi vastasi sitä käsitystä minkä hän oli jokaisesta koirasta luonut ennakkotietojen perusteella. Muiden kohdalla taisivat adhd-diagnoosit olla ennemmin luulotauteilua, mutta Zeldan kohdalla vilkkaus ja keskittymiskyvyn puute ovat ihan todellisia dilemmoja.  Moottoria koirissa on se mitä on,  mutta onneksi malttia sekä keskittymiskykyä voidaan harjoittaa sekä parantaa.

Heti ensimmäisena Zelda olisi tietty hyppinyt kaikkien syliin, mutta Vappu ei sitä sallinutkaan ja keinot eivät perustu niinkään palautteen antamiseen vaan lähinnä koiran ei toivotun toiminnan rajoittamiseen. Heti alkuun Vappu totesi koiran olevan melko stressaantunut.  

Tehtiin sitten vähän kuuntelemis treeniä niin että pyysin koiralta tehtäviä kuten istu ja maahan sekä annoin niistä sitten luvan palkkautua patukkaan. Tässä tuli seuraavia huomioita:

*Älä annan käskyä ennen kuin koira on oikeasti kuulolla!

*Annan koiralle myös muutama sekunti aikaa reakoida käskyyn! (ei siis apuja tai uusia käskyjä)

Sitten tehtiin luopumisharjoitusta, jonka tarkoitus on siis kasvattaa mm. sitä malttia. Oikeastaan Vappu teki harjoistusta Zeldan kanssa ja mä sain katsella. Teslan kanssa ollaan tehty samaa harjoitusta ja sehän alkoi heti mukautua. Zelda sen sijaan oli melkoisen sinnikäs tapaus ja Vappu vertasi sinnikkyyttä ja palkkaan jumiutumista terrierimäiseksi ja joutui kesken harkoituksen rikkomaan kaavaa ja antaman palkan selkeästi koiran sivulle. Zelda olisi mielellään purrut itsensä läpi nyrkistä, joka oli täynnä ruokaa eikä se meinannut millään ymmärtää ideaa eli sitä, että luopumalla saa.

Sitten harjoiteltiin ihan rauhoittumista eli koira maahan ja rauhallisesti makupalat taskusta.

Jälkipyykkinä tuli vielä tsemppaukset iloisesta asenteesta ja muutama harjoitus lisää.

Tässä olisi nyt itselle lähinnä karkeaa muistilistaa, miten toimia:

*Maltin opettaminen, mieluummin niin että koiran täytyy itse rauhoittua tilanteeseen, koon ja voiman vuoksi mulla ei ole hirveästi keinoja rajoittamisen avulla tähän

*uuden oppiminen mahdollistuu koiran keskittyessä ja rauhoittuessa

*konekivääripalkkaus uuden oppimisen yhteydessä, pikkuhiljaa viivettä lisäten

*koskeuskeppi/kämmenkosketus harjoitus, jonka tarkoituksena, että koira fokusoituu muhun

*uuden opettaminen kotona, hallilla helpotettuna, tiheään palkaten

(osa varastettu melko pitkälle tuijan muistiinpanoista, kiitos!)

Meille teki Vapun ajatukset ja näkemykset kyllä taas todella hyvää , antoi vahvasti uskoa omiin tekemisiin ja ajatuksiin. Paikalla oli myös todella hyviä harjoituskoirakoita ja alun parituntinen luento hurahti hetkessä.

Pakkasetkin on ehtineet laskea tässä ennenkuin on ehditty "julkaise" -nappia klikata... Pikaselostukena ei oo menny ohjaajan osalta vahvasti, kauheeta sähläämistä. Koira on ollut hyvä. Ja Teslan kanssa ei ole oma sählääminen onnistunut treenejä pilaamaan vaan maanantaina tehtiin mm. tosi onnistunut tunnari, jee!

Vapun motskaklinikan sivulla sain kuvia myös Zeldan kirjavasta nykylookista, kiitos Sirpa Alanko!

 

Lajivalikoimassa dobo

Kaikkea voi kokeilla ainakin kerran tuumasi hän, kun briardin dobotunnille ilmoitti.  Kokeilun perusteella voisi toki kokeilla toistekin. Dobo on siis sekä koiran että omistajan kuntoa kohottavaa treeniä jumppapallon avulla, liikkeitä tehdään sekä yhdessä, että erikseen toki koiraa joutuu kokoajan ohjaamaan.

Ensimmäisenä tunnilla tehtiin agilitystä tuttuja veryttely- ja venyttelyliikkeitä ennen kuin päästiin kokeilemaan pallon päälle kiipeämistä. Meille oli  varattu se valtavin pallo. Zelda luottavaisena tietysti teki mitä pyydettiin vaikka alkuun pallon päällä oleminen selkeästi jännitti hiukan, mutta siitä huolimatta se tuli aina uudestaan ja lopulta pystyi ottamaan rennosti ja vaihtamaan asentoa makuusta seisomiseen. Zelda jopa innostui hyppäämään itse pallon päälle. Ensi reaktio palloa kohtaan toki oli kovin innostunut. Palloa tönittiin ja oltaisiin mieluusti purtu, jos oltaisiin annettu. Jännitys tuli esille vasta, kun olin huijannut koiran valtavan lelun päälle.

Sitten testailtiin tasapainoalustaa. Etujaloilla seisominen ei ollut temppu eikä mikään, mutta takapään asettelu alustalle aiheutti enemmän harmaita hiuksia.

Koiran tutustuttua dobotarvikkeisiin oli oma vuoro jumppailla ja siinä huomasi miten yksinkertaisen asiat ovat oikeasti aika raskaita. Omia pohkeita alkoi melkein heti jomottaa niin ei ihme, että laji tekee hyvää myös koiran syville lihaksille. Zelda olisi mielellään osallistunut myös mun jumppailuun ja saikin sitten osallistua kiertämällä ympäri sekä ylittämällä ja alittamalla jalkoja. Zeldan ehdoton suosikki oli, kun makasin selällään jalat pallon päällä ja aina keskivartaloa nostaessa koiran tuli mennä alta.  Siinä se pääsi heti juonesta kiinni vaikka joutui isompana koirana ryömimään.

Loppuun sitten vielä verkkailut tietysti päälle. Oli oikein antoisa kokemus ja tuollaisen tasapainoalustan voisi hommata kotia. Teslalle koitan ehdottomasti saada kurssipaikan jahka nyt selviää mitä kevät tuo tullessaan. Viimeistään sitten kesällä.

Tutustumistunnilla Zelda saa kyllä kympin käytöksestään. Se oli kokoajan mun kanssa eikä sitä kiinnostanut muut koirat samassa  huoneessa. Pystyin huoletta pitämään koiraa vapaana ja luottamaan siihen, että se ei lähde varastamaan naapurin palloa itselleen. Tämä on semmoinen ominaisuus mitä arvostan koirassa valtavasti.

Dobopäivää seurasi hakupäivä ja tehtiin varman päälle onnistunut treeni, kun oli luvattu talvea, joka sitten viimein tänään tuli ja varmaan huomenna sulaa pois. Eilen tosiaan tehtiin maastossa ensin puhtaaseen metsään valmis 50m pisto niin että maalimies kiersi piilolle eikä jäänyt hajuvanaa. Sitten edettiin ns. risteillen etenevillä haamuilla, joita oli kolme kappaletta molemmin puolin. Kolmannelle piilolle mennessä neiti herkkähipiä jäi karvoistaan kiinni johonkin risuun ja parkaisi matkalla maalimiehelle, mutta ei hidastanut vauhtiaan. Ennen viimeistä pistoa jouduin sitten kaivelemaan kuusen oksaa karvoista saaden osakseni muutaman valituksen toimenpidettä koskien, mutta pieni operaatio ei häirinnyt viimeistä pistoa lainkaan. Kosteat ja nihkeät havupuiden risut on turkkikoiralle kyllä kaikkein ilkeintä, kun takertuvat kiinni kuin takiaiset. Jotenkin tämä venytetty syksy on varmaan saanut oksatkin käyttäytymään normaalia kiukkuisemmin.

Tässä ehkä sitten tämän talven ainoa lumikuva:

Agilityuran korkkaus

Mulle iski joku ihme pakkomielle startata Zeldan kanssa Wecan perinteisissä loppiaiskisoissa. Mielestäni koira ei todellakaan ollut vielä valmis eikä sen kanssa ole edes kovin säännöllisesti lajia treenattu. Ennemmin ollaan hömpötelty keskenämme, sitten koitettu vakavoitua muutaman kurssin avulla ja sitten hakattu päätä seinään ja päätetty luovuttaa koko lajista. Olin onneksi kesällä ilmoittanut Liuhdon Timon koulutukseen vähän sillä asenteella, että tämä laji nyt sitten varmaan jää tähän viimeiseen taistoon ja surkuhupaisaan esitykseen, mutta kuten edellisestä postauksesta käy ilmi niin Zelda ei ollut lainkaan niin huono kuin oletin ja saimme rutkasti kannustusta jatkaa ja pääsimme osallistumaan useisiin valmennuksiin syksyn aikana, vaikka omaa ryhmäpaikkaa ei ollut ja omatoimiset treenit aika kurittomia...

Odotukset eivät kisoihin mennessä olleet suuret vaan enemmin mentiin sillä asenteella, että oma halli ja tutut esteet, joten mennään kokeilemaan ja haistelemaan, miltä tuntuu kartturoida maksikoiraa vuosien tauaon päälle. Luonnollisesti koira oli miljoonakertaa parempi kuin oletin ja ohjaaja ehkä vielä surkeampi kuin voi olettaa. Videot ovat sinänsä melkoista räpellystä, mutta täytyyhän ne kaikkien iloksi tännekin jakaa. Kiitos Hannalle videoinnista :) Taidettiin saada Lelullekin pieni agibriardin purema aikaan, jee!

 

Kisakuume kasvoi kyllä taas valtavasti, mutta taidan ensin edes yrittää opetella ohjaamaan tuota turkkihirmua, jolta ei vauhtia eikä intoa puutu. Ja vaikka ohjaus oli kamalaa niin kyllä mä olen sille osannut kontaktit ja superhienot kepit opettaa, vaikka yritin niitä terrorisoida kovasti tuolla ekalla radalla, mutta niin vaan se kesti mun epätoivoiset yritykset siinä kohtaa. Estehakuisuudessa toki muuten on runsaasti puutteita, mutta kyllä se ohjausta lukisi paremmin, jos ohjaisi paremmin.

--> Se mikä täytyy pistää jälleen uudelleen mietintämyssyn alle ovat nuo lähtötilanteet. Tähän aiheeseen otan kyllä mielellään kommenttia vastaan niin suuntaan kuin toiseen. Alunperin oli päättänyt, että se istuu ja istuihan se kunnes ei enää vaan pystynyt. Koitin saada sitä istumaan niin hyvällä kuin pahalla ja lopulta treenit meni yhdeksi tappeluksi ja koira ei halunnut tulla lähtöihin enää lainkaan mukaan, ainakaan hyvällä. Seuraava ajatus oli sitten, että miksi sen täytyisi istua, että voihan se myös maata lähdöissä. Niin no voihan se, mutta tarvitsee silloin vähintään 5-7 metriä etäisyyttä ennen ensimmäistä estettä, koska ampuu asennosta kuin asennosta sillä vauhdilla, että ei lyhyemmällä matkalla ehdi/osaa koota itseään. Ja ratkaisu ei tule olemaan se, että älä kutsu sitä niin kaukaa. Kyllä mun täytyy nyt vaan voida jättää se vaikka viiden esteen taakse ja sen täytyy ne itsenäisesti suorittaa rimoja räiskimättä, piste. Eli tässä on nyt sitten kaksi vaihtoehtoa oikeastaan eli opetan sen istumaan ja kysymys kuuluu miten? Tai sitten opetan sen kokoamaan itsensä makuusta lyhyemmälläkin matkalla? Ja sitten taas kysymys, että miten se onnistuu? Vai onnistuuko se edes? Ja nytkin oli tosiaan kisoissa se tilanne tuolla keskimmäisellä radalla, että seinä tuli vastaan siinä neljän metrin kohdilla, jos halusi jättää koiran oikeassa linjassa lähtöön. On meilläkin ongelmat, voin kertoa, että ainakin erilaiset kuin yhdenkään aiemman koiran kanssa :) On se kumma, kun aina tulee uudet ongelmat, vaikka vanhoja virheitä ja kantapään kautta opittua välttämään onnistuisikin.


Kepeistä oon kyllä varsin iloinen. Sanoin jo kasvattajallekin, että se on selkeesti asentanut koiriin jonkun pujottelugeenin, koska ei me niitäkään olla liikaa treenattu ja ohjurit on olleet vielä harjoituksissa mukana viimeisessä välissä. Mähän olin niistä eniten huolissani, kun koira ei ollut juoksujen takia esteitä nähnyt edes kuukauteen... Zeldan siskon Naavan kepithän on myös sikamakeet ;)

Noh ensi viikolla alkaa Zeldan ohjatut aksatreenit ihka omassa treeniryhmässä ja kattellaan sitten, koska ollaan valmiit suuren maailman kisoihin :) Ja ennenkaikkea luottamus koiraan kuntoon, siihen mitä se osaa ja ei osaa. Ja sitten joku kunnon kohotus kuuri... ja sitten viimesenä ohjaajan vaihto ;)

Tässä vielä muutama kuvakaaappaus kisoista loppuun:

(c) Heidi Ojanen