Tesla voitti paikallisen koirayhdistyksemme Ulvilan Palveluskoirat Ry:n vuoden 2018 näyttelykoira tittelin sekä viikonloppuna palkittiin vielä Suomen Schapendoes Ry:n vuoden veteraaniksi. Muutenkin se keräsi ihan mukavia sijoituksia ollen Vuoden Schapendoes kilpailussa 5/37, aktiivischape jaetulla 8/25 sekä rallytokossa 12/15 eli ei hullummin veteraanilta, joka täytti helmikuussa pyöreitä.
Hakutreenikausi käynnistyi pari viikkoa sitten onnistuneesti, mutta sitten iskikin totaalinen takatalvi, mutta ensi viikolla toivottavasti päästään metsään. Kylmässä metsässä makoilu romahdutti myös oman kunnon sen verran, että neljä päivää meni peiton alla makoillen ja sairastaen. Onneksi nuo ranskalaiset osaavat ottaa rennosti eikä seinät kaadu heti päälle, jos hieman joudutaan vetämään henkeä.
Tässä on tullut paljon pohdittua omaa treenimotivaatiota ja tavoitteita kevään aikana. Agility on mulle lajina erittäin rakas. Se on myös siitä jännä laji, että vaikka se on mennyt kovin hifistelyksi ja taso huipulla on aivan huikea niin siitä ei ole kadonnut vielä se avoimuus kaikkia kohtaan. Agilityvalmennuksissa ei koskaan tule ahdistunutta oloa siitä, että ei ole treenannut tarpeeksi tai koira ei ole riittävän mustavalkoinen. Toki siellä on se, että huipulle halutakseen alkaa koiramateriaalilla olla suuri merkitys, mutta toisaalta treenaaminen on kaikkien kesken tasa-arvoista. Jotenkin tämä kaikki heijastuu selkeästi myös koiriin ja ne nauttivat agilitystä eniten. Itte tykkään myös opetella asioita agilityn parissa ja olen saanut lajin kautta paljon ystäviä ja tärkeitä treenikavereita.
Tokoa taas ei olla tehty juuri lainkaan. Rallytokoakin treenataan erittäin laiskasti. Tottis on mennyt varovasti eteenpäin, mutta aika yksinäistä puurtamista sekin on. Ehkä kesän tullessa ja kenttien sulauessa on tokoon ja tottikseenkin helpompi saada treeniseuraa. Onneksi UPK:lla pyöri sunnuntaisin tottisryhmä ja se oli kyllä talven pelastus, vaikka monta kertaa jäikin välistä. Muuten kaikki harrastaminen on mennyt ehkä omaan makuun liian kurssipainoitteiseksi eikä vuorotyöntekijä millään raaski ostaa mitään kalliita kursseja, joille osallistuminen on aina yhtä epävarmaa. Tykkään enemmän agilityn kausiluonteisesta treenaamisesta ja jatkuvuuden takeesta. Toisaalta agilityhallilla on tullut tehtyä aika paljon tottista, kun sinne tulee usein ajeltua. Satakunnassa harrastamisen suurimmaksi haasteeksi koen edelleen pienoisen sillisalaattifiiliksen. Tästä olen varmaan ennenkin kirjoitellut. Harrastamisen koirien parissa, kun olen aloittanut ns. joka lajin seurassa, jossa on ollut tarjottimella niin puitteet maastolajeille, agilitylle ja tokolle. Jotenkin se helppous treenata lajia kuin lajia oli silloin niin helppoa. Varmasti asiat ovat muuttuneet vähän jokapuolella.
Tällä hetkellä olen todella kiitollinen meidän ihan huikeasta hakuporukasta. Silti takaraivossa on pieni ajatus, että Ohmista voisi saada enemmäkin irti kuin sen HK1:sen. Toisaalta en tiedä tuleeko sen tottis koskaan olemaan käyttövaliotasoa, vaikka maastossa se onkin ihan huikea. Tästä se ajatus sitten vähän lähti siihen suuntaan, että pitäisikö taas virittäytyä pelastuskoirapuolelle. Ja kun nuo pohjat tuohon PK-hakuun on nyt tehty omaan makuun riittävän huolella niin eipä nuo kaksi toisiaan poissulje millään tavalla. Toisaalta myös se pelastuskoirapuolen yhteisöllisyys houkuttelee, koska sen on tässä itsestään oppinut, että on enemmän koiraharrastuksessa semmoinen yhdessä puurtaja kuin yksin tallaaja. Eli tavoitteen niin PK- kuin pelastuskoirapuolla kuitenkin jonkin matkaa kulkevat käsikädessä ja meillehän se tarkoittaisi enemmän treeniä, mitä ollaan tässä kokoajan kaivattukin.
Satakunnan pelastuskoirien alkeiskurssimainoskin sitten osui sopivasti silmiin. Alkuun laitoin hakemusta ihan sillä ajatuksella, että ei tässä nyt ainakaan mitään häviä. Toisaalta takaraivossa painoi se, että onko se nyt tosissaan meidän juttu ja riittääkö oma aika enkä halunnu viedä kurssipaikkaa keneltäkään. Hakemukseen kirjoittelin kaikki ajatukseni rehellisesti, mutta ehkä viikkoa ennen soveltuvuustestiä alkoi enemmän iskostua päähän se ajatus, että kyllä meillä tähänkin aikaa on. Soveltuvuuskokeen haastattelussa oli myös kiva huomata, että tavoitteita PK-puolella ei katsottu lainkaan huonona.
Itse soveltuvuuskoe oli mielestäni kohtuullisen haastava. Toki siellä ei koiran mitään tarvinnut osata ja katsottiin enemmän sitä miten koira ja ohjaaja selviävät yhdessä tilanteista. Itsellä painoi vielä pahasti flunssa päälle ja täytyy sanoa, että soveltuvuuskoe meni ihan Ohmin sooloiluksi ja minä lähinnä roikuin kirjaimellisesti perässä. Ensin katsottiin ryhmässä koiran reaktiota laukauksiin ja äänitorveen. Ohmin reaktio oli MH-kuvaukseen verraten varsin laimea, mutta selkeästi se kiinnostui äänen lähteestä ja olisi halunnut mennä ääntä kohti. Ohmi reakoi ääniin aika suurella uteliaisuudella, mutta ei mielestäni kuitenkaan osoita missään määrin pelkoa. Tästä osioista siis selvittiin ihan suveneeristi.
Seuraavaksi meidät jaettiin ryhmiin, joissa lähdimme suorittamaan tehtävärakseja. Tämä olikin sitten se haastavin osuus kulkea asiallisesti ryhmässä. Oli kyllä hienoa huomata, miten hyvin kolme toisilleen vierasta urosta pystyi kulkemaan ja odottelemaan vuoroaan ilman rähinöitä. Ekalla pisteellä katseltiin koiran suhtautumista vierasiin ja hieman lähteekö leikkimään vieraiden kanssa. Vieraille olisi saanut antaa myös ruokaa, mutta tiesin Ohmin sen verran avoimeksi etten nähnyt tarpeelliseksi. Ja avoimuuttahan se ainoastaan osoitti ja lähti jopa leikkimään. Seuraavaksi oli metsätien oikealle puolelle mennyt ojan yli metsän puolelle maalimies piiloon ja itse piti kävellä vasenta reunaa ilman mitään ohjeita tai käskyjä koiralle. Koiran sai laskea irti, jos sen sai kiinni. Ohmi lähti jolkottelemaan eteenpäin ja nappasikin aika nopeasti hajun. Se tarkensi hienosti ja syöksyi suoraan maalimiehelle. Tämä oli sille toki aika helppo tehtävä, kun on koko eka kausi tehty haun pohjiksi pelkkää tuulitreeniä.
Seuraavaksi käveltiin raunioille, joissa jokainen sitten vuoron perään kävi koiran kanssa ihan vaan kulkemassa. Ohmihan sinne veti itse edellä kivakasan päälle eikä palkit olleet ongelma. Sitten olisi pitänyt nostaa koira tasolle ja tasolta alas. Tästä en kyllä suoriutunut mitenkään päin. Ohmi hyppäsi kyllä itse tasolle ja tasolta alas ja minä esitin auttavaista. Tämän tiesinkin, että nostaminen on asia, jotka joudutaan miettimään ja treenaamaan. Sitten piti mennä koiran kanssa raunioiden alla olevia betoniputkia pitkin. Ohmihan meni suurella innolla putkiin ja itte löin pääni betoniin, kun yritin epätoivoisesti pysyä sen perässä. Päästin sen lopulta ittekseen painelemaan. Ohmi selvisi tästä osiosta siis moitteitta, mutta ohjaaja antoi varmaan erittäin kömpelön kuvan itsestään.
Seuraava tehtävä sisälsi kartanlukua ja luonnetestin pimeän huoneen kaltaisen osion. Pimeän huoneen haastetta lisäsi pelti seinät, jotka olivat palomiesten harjoituksissaan savustamat. Itse piti mennä peltiseinän taakse kyykkyyn. Tässä olen tyytyväinen, että Ohmin toimintakyky riitti hienosti siihen, että lähti itsenäisesti huoneeseen ja käytti nenäänsä etsimiseen, vaikka hajut kulkeutuivat erittäin haasteellisesti. Sillä aikaa, kun selvittiin pimeästä huoneesta olikin ryhmäkaveri lähtenyt kartan kanssa "piiloon" ja käytiin hakemassa tämä koiran kanssa. Tässä kohtaa oli viety muut paitsi suorittava koira autoon. Eli aika paljon vaadittiin koiralta myös koirasosiaalisuutta. En tosin tiedä olisiko räyhäroopet suoraan diskattu, kun meidän ryhmässä ei sellaisia ollut. Viimeinen vaihe olikin sitten haastattelu meidän ryhmällä ja lopuksi speko tarjosi vielä kaikille osallistujille makkarat.
Päivä oli kyllä erinomaisesti järjestetty ja vaikka ei olisi soveltuvuustestiä läpäissyt niin siitä olisi jäänyt paljon käteen. Pelastusharjoitusalueella oli lisäksi vielä palomiehiä häiriötä, joten vilinää riitti ja vaatteet tuoksui savulle, kun kotia pääsi. Sen mitä hieman ehti muita koiria ja ihmisiä nähdä niin kaikki vaikuttivat varsin päteviltä, joten ei ollut kyllä oikeastaan juuri käsitystä miten meni noin yleisellä tasolla. Nopeasti saatiin onneksi sähköpostiin vastaus, että meidän on hyväksytty alkeiskurssille. Nyt sitten odotellaan pääsiäistä ja peko-infoa.
Laitetaan tähän loppuun vielä videota meidän juoksariprojektista niin voi sitäkin sitten joskus myöhemmin täältä muistella ja ihmetellä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti