Juhlan aihetta huolen keskellä

Tämä viikko ei alkanut kovin hyvin. Teslan sisaren kyynärät olivat pompsahtaneet kennelliitosta kolmosina. Taisivat olla Suomen ensimmäiset virallisesti kuvatut kolmosen kyynärät schapendoeseilla. Samana päivänä Teslan toinen sisko kävi kuvauksissa ja eläinlääkäri arvioi Selman kyynärät kolmosiksi. Järkytys oli alkuunsa suuri, varmasti valtava Selman omistajilla, mutta kova pala myös kasvattajalle sekä minulle niin sisarenomistajana kuin omistajien ystävänä sekä kasvattajan tyttärenä.

Kyynärasioita on pohdittu tämä viikko enemmän ja vähemmän. Selman tuloksista ja niiden pohdinnoista voi lukea enemmän omasta blogistaan, en niitä ala tähän purkamaan. Ikävät tulokset saivat myös minut tarttumaan puhelimeen ja varaamaan ajan kuvauksiin. Tarkoitus on ollut toki kuvata Tesla tässä keväällä, mutta en ole pitänyt asian suhteen kiirettä. Olen myös saanut vahvistusta sille, että koira on hyvä kuvata kahden ikävuoden jälkeen eikä keskenkasvuisena. Välikuvat ovat asia erikseen.

Moni koira harrastaa ja puuhastelee ikänsä ilman mitään terveystuloksia ja Tesla on tähän asti ollut täysin oireeton, joten meidän elämä jatkuu normaalisti ja mietitään asioita uudestaan, kun ollaan käyty kuvauksissa ja saatu asiantuntevan eläinlääkärin mielipide. Asioita on turha murehtia etukäteen. Teslalle on varattu aika 6.4 Ventelän Karille Kankaanpäähän, joten palailemme sitten asiaan meidän osalta.

Ajatukset muualle ja metsään

Niinpä keskiviikkona lähdin harrastamaan koiran kanssa lajia, jossa se saa liikkua vapaasti ja omaehtoisesti eikä rakennevirheet estä puuhastelua, vaikka tositoimissa koiran terveys on oleellinen. Onnistuneen Tampereen hakuilun päälle päätettiin aktivoida taas pelastuskoiratouhut ja mörköilystä huolimatta saatiin aikaan hyvät treenit. Kiitos vaan ihanille ja aktiivisille maalimielille, jotka jaksavat meitä auttaa ja katsella! Tässä on yksi syy, miksi rakastan hakuharrastusta. Siinä kaikki treenaajat keskittyvät yhteen koiraan eikä jokainen omaansa.

Otettiin helppoi pistoi, näkymättömiä piiloja ja maalimiestyöskentelyä. Ja seuraavan kerran treenisuunnitelmana on makaava makkararinki :)

Ykkösen radat taakse

Tänään oli Liedossa ATT:n agikisat, jonne oltiin ilmoittauduttu. Kaikessa kiireessä on koira jäänyt ihan kakkoseksi ja treenaaminen ollut aika olematonta. Yövuorosta sitten lähdettiin silmät ristissä Turkuun ja ehdittiin juuri ja juuri perille. Ensimmäinen rata meni jonkinmoisessa unessa ja sumussa. Huidoin koiraa putkille ja se otti kieltoja. Sitten tuli keinu ja se olikin lentokeinu, multa pääsi positiivisen hämmentynyt "perjantai" ja ehdin siinä ääneen kummastella, kuinka tässä näin kävikään... Otettiin keinu uudestaan siistimmin eli hyllytettiin eka rata sitten siinä.

Ennen tokaa rataa sain juotua kupin kahvia ja koottua ajatuksia. Rata ei ollut liian helppo vaan siinä oli mielestäni muutama hyvinkin vaikea kohta. Ohjaamalla niistä kuitenkin selvisi, eli ei mitään mahdotonta. Kepit aiheuttivat monille vitosia ja meillä oli lähellä, kun vauhtia oli taitoa enemmän, mutta ilmeisesti Teslalla on kuitenkin sitä taitoa sen verran kertynyt, että osasi korjata itse oman vauhtinsa ja suoritti kepit virheettömästi. Tässä kohtaan olin kiitollinen, että en ole koskaan sotkenut sitä omaa kättä sinne keppien väliin vaan antanut koiran suorittaa pujottelun itsenäisesti. Ei olisi tullut nollaa ilman itsenäisiä keppejä. Ohjaus ei ollut täydellistä eikä jouhevinta, mutta ykkösluokan radalla riittävää ja ihanneaika alittui ihan mukavasti. Mulla on loistava agikoiran alku jälleen kerran käsissäni ja kovalla treenillä meistä voi tullakin jotain, joten kyllä nuo tulevat kuvaukset tavallaan hirvittää, mutta niiden kanssa on sitten vaan elettävä. Agility ei ole elämä. Ja eihän sen seinään tarvitse loppua.

Menolippu kakkosiin on jokatapauksessa plakkarissa ja vielä hienosti nollavoitolla, kiitos Tesla.