keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Tanssiva hollantilainen

Viikko ehdittiin ohjattujatreenejä Porissa, kunnes nyt sitten alkoivat ne tavallaan jo odotetut juoksut... Tavallaan niitä marraskuulle odottelin, mutta en uskaltanut olettaa ajoituksen olevat näin tarkka nuorella koiralla. Kyllä merkit oli jo aika selvät, mutta luottamus omaan arviointikykyyn ei niinkään... Tesla on hyvin schapemainen eikä sen juoksuja ole niin helppo huomata.

Viimeisimmät agitreenit sujuivat mukavasti. Hallilla oli haasteellinen ja tekninen rata, jossa päästiin treenaamaan. Lauantain oli sama rata, kun mentiin Hennan, Suvin ja kääkkien kanssa treenaamaan. "Kääkkä" nimityksen opin tarkoittavan kääpiöpinsereita, joten kutsuttakaan Nemiä ja Penniä täten niin ;) Teslan kanssa keskityin keppeihin, jotka tosiaan sujuvat sujumistaan. Jo muutamilla toistoilla olen saanut molempia puolia tasaisemmiksi. Jos vaan ohjaajan hermot ja jännitys pysyy kasassa niin, että saan koiran kuulolle ja innokkaaksi, niin kai me aletaan kisavalmiit olemaan. Ensivuoden kisakalenteria olen suunnitellut jo ja se näkyy tuossa oikealla. Eräs kasvattaja neuvoi, että ei se jännitys lähde kuin kisaamalla, joten aloitetaan sitten kisaaminen kunnolla ;)

Perjantaina oli sitten kymppitreenit TVA:n uudella hallilla, joka on ihan mukava talvitreenipaikka. Harmi, kun nyt jää muutama ohjattu tokokerta juoksujen takia väliin. Viime kerralla oltiin saatu seuraamista muutamissa askelissa eteen ja sivuille perusasentoa vahvistaen sekä liikkeestä pysähtyminen kotiläksyiksi. "Odota" käskyn vahvistaminen naksuttelemalla oli tuottanut tulosta ja Tesla ei tarjonnut kertaakaan maahanmenoa =) Saatiin kotiläksyksi liikkeestä seisominen kunkin osalta siltä osin mikä vahvistamista vaati. Eli meillä se liikkeen loppuosa lukuunottamatta perusasentoa. Tesla jää hienosti seisomaan, mutta herpaantuu minun lähestyessä ja tarjoaa herkästi perusasentoa ennenaikojaan. Nyt meiltä jää sitten kotiläksyt saamatta ja en tiedä mikä mua potkisi päähän treenaamaan kotosalla tokoa johdonmukaisesti? Nyt ei nuo loskakelit myös houkuttele ulkotokoon hirveästi, joten pitää keskittyä olohuonetreeneihin... Meidän suurin ongelma tällä hetkellä on tuo paikallamakuu, joka on nyt ihan katastrofaalinen... Oon koittanut pohtia mikä siihen on mennyt tai siis mitä olen tehnyt väärin. Kai se ainoa ratkaisu on ottaa askelia taaksepäin ja alkaa vahvistaa sitä lyhyemmillä matkoilla ja palkata useammin ja taas pikkuhiljaa pidentää aikaa. Onneksi meillä ei ole mikään kiire kisoihin ja pääsenpähän kisakuumettani toteuttamaan agiliidon parissa pian =)

Ja sitten otsikkoon! Eli meillä on vallan uusi harrastus. Ilmoitin Teslan jokin aika sitten koiratanssin alkeiskurssille. Ilmoitus oli varsin houkutteleva. Ajattelin, että tuosta olisi varmasti hyötyä kontaktin parantamisesta ja sitten erilaiset temput ovat hyvää aivojumppaan ja minä olen maailman huonoin ihminen opettamaan temppuja vain temppujen vuoksi. Ja eihän sitä tiedä miten uudesta lajista innostuu ja koiratanssia ei tarvitse ottaa niin pilkuntarkkaan kuin tokoa. Ja mikä parasta, ensimmäinen koirakurssi, jossa koulutetaan koiraa nimenomaan positiivisen vahvistamisen ja naksuttimen avulla. Meillehän se sopii loistavasti. Ensimmäisellä kerralla saatiin kotiläksyksi koiran ehdollistaminen naksuun, mikä meillä nyt on jo ollut hallussa pennusta lähtien, joten päästään heti treenaamaan liikkeitä. Ensimmäisellä kerralla käytiin seuraamista ja puolenvaihtoja valssaten koiraedelle sekä puolenvaihtoja niin, että koira vaihtaa puolta menemällä ohjaajan jalkojen välistä. Teslalle oli alkuun vähän hankalaa, mutta kotona otettiin sitten kasa nakkei ja naksutin käyttöön ja pian tuo alko itse jo kulkemaan jalkojen välistä. Seuraava vaihe on saada se toimimaan liikkeessä. Käskynä meillä on tähän "ali". Käskyistä kehotettiin pitämään kirjaa heti alun alkaen ja sekä käsi- että ääniavut ovat sallittuja. Seuraavat kerrat joudun menemään juoksujen takia ilman koiraa, mutta kurssipaikkana toimii vetäjän olohuone, joten eiköhän me kyetä sitten saman hommat toistamaan kotona, että ei jäädä ryhmässä jälkeen. Paikalle siis mennään kuunteluoppilaana.

On kyllä jotenkin tylsää, kun koiralla on juoksut ja jää ohjatut treenit väliin. Omakin sosiaalinen elämä kärsii, kun ei muita harrastuksia kaipaa :D No kyllähän mä silti maanantaisin käyn koutsaamassa omaa agiryhmääni niin ei ihan putoa kärryiltä ja on tässä talkoohommiakin kisoissa ja muuta. Tesla raukka vaan joutuu olemaan kotosalla...

En tiedä löytyykö suomesta vielä muita tanssivia hollantilaisia, mutta tässä vähän naapurimaan mallia:

schapendoes freestyle

=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti