tiistai 2. marraskuuta 2010

Lomat meni

Ja blogia en ole mukamas ehtinyt päivittää =) No nyt viettelen "sairaspäivää" ja finrexin avuilla sain itseni virkeäksi, joten tämän päivitys lienee oivaa puuhaa.

Viime viikko oli tosiaan syysloma ja ensimmäinen viikonloppu alkoi vähän liiankin vauhdikkaasti. Lauantaina olin ilmoittanut Teslan Seinäjoen näyttelyyn ilman suurimpia odotuksia, mutta kerrankin oli 1 ja 8 ryhmä samana päivänä niin Lauran ja Heiskun henkisenä tukena olin varautunut olemaan. Aamusti lähdettiin puoli kuuden aikaan hyvinmielin ajelemaan kauniissa säässä ja kesärenkaat alla. Ehdittiin kääntyä Karvialle, kun sitä lunta alkoi tulla ja lopulta sitä oli 30-40 senttiä ja taivaalta pyrytti lisää. Auto heitti loputa takaapääkäännökset ja jumahti penkkaan. Vauhti oli hidas ja kenenkään ei sattunut, edes autoon. Koirat eivät reagoineet juuri mitenkään. Olettivat kyseessä olevan normaalin pysähdystauon. Hieman piti Tesla meteliä, kun nelivetomaasturin kuljettaja kävi kiinnittämässä köyden autoon. Matka jatkui 20-30 km/h kunnes päästiin isolle tielle ja oltiin jo hyvää tahtia myöhässä.

Molempien kehät alkoivat yhdeksältä ja paikalla olimme varttia yli. Ei siinä ehtinyt paljon jännittää. Molemmat tytöt saivat siniset nauhat, joten ei siinä juhlimista. Tässä Teslan arvio:

Ung tik som ännu behöver en hel del naturlig etc. Huvud m. bra prop. Bra uttr. Korr bett. Nyt flat brösthorg. Behöver fylla ut betydligt i fronten. Korrekt ländparti. Ganska bra kors. Rör sig m. kort steg fram o. ostabilt fram o. bak. Behöver stå på tillväxt o. mogna. Tyct lpvande päls. Livlig o. uppmärkisam. Gunilla Skallman.

Kirjoitusvirheet ovat erittäin mahdollisia ja huomasin ruotsin taitojeni olevan melko ala-arvoisia. Kielenkääntäjä kaverini Henna onnistui kuitenkin niistä huolimatta tähän suuntaan tekemään käännökset:

Nuori narttu jonka pitää vielä kypsyä paljon. Pään mittasuhteet erittäin hyvät. Hyvä ilme. Korrekti purenta. Litteä rintakehä. Etuosan tulee täyttyä melkoisesti. Korrekti lanneosa. Melko hyvä risti. Liikkuu hyvin lyhyellä askeleella edestä, epävakaasti sekä edestä että takaa. Tarvitsee aikaa kasvaakseen ja kehittyäkseen. Hyvin lupaava turkki. Eloisa ja tarkkaavainen. (Jos onnistuin tulkitsemaan kirjoitusvirheet oikeaan suuntaan)


Seuraavaksi mennään varmaan Turkuun, kun sielläkin on enkkusprinkut samana päivänä. Mulla on hyvät periaatteet käydä näyttelyissä =) Toiset metsästää sertei, mutta mulle on ihan sama, mutta jos sopii aikatauluun ja saa kaverin mukaan niin mikäs siinä. Tesla on myös todella helppo esittää, joten sen kanssa suostun kehäänkin menemään mieluusti.

Illalla sitten vähän ihmiset purkivat päivän tapahtumia juhlimalla ja koirat saivat nauttia toistensa seurasta koko viikonlopun, joka siis kyläiltiin Ulvilassa. On se omakotitalo elämä koiran kanssa aika luksusta ja Tesla ja Heisku nauttivat, kun pääsivät takapihalle kirmaamaan. Hyvin tiedostavat molemmat reviirinsä, vaikka pihassa ei ole aitoja ja naapurustossa asustelee kissoja ja koiria. Aika huoletonta elämää siis =)

Maanantaina meillä oli sitten vielä agitreenit ja paikalla ei ollut Teslan lisäksi kuin yksi aussi, joten saatiin aika tehokasta treeniä. Tällä kertaa aiheena oli hyppytaktiikkaa ja tekniikkapätkiä. Hyppytreenit sujuu Teslalta aika vaivattomasti. Kyllähän schapen kuuluukin osata hypätä. Kontakteja hinkattiin ja etäisyyttä kasvatettiin. Teslalla on varmat kontaktit, joten niitä voi hinkata vaan pidemmälle ja pidemmälle. Sitten ohjaaja laitettiin todellisen haasteen eteen, kun piti valsseja yrittää vääntää neljällä peräkkäisellä hypyllä... Se ei varmasti ollut kaunista katselvataa, mutta ei se haittaa, sillä Teslan pujottelu oli kertakaikkisen upeaa! 90 asteen kulmat ja molemmat puolet kerrassaan loistavasti. Vinokepit oli käytössä ja kulmaa ehkä kolkyt astetta? Jos sitäkään.

Heinolassa lomailut


Tiistaina sitten ajeltiin Heinolaan ja heti illalla kentälle tokoilemaan itsenäisesti. Treenasin lähinnä seuraamista ja liikkeestä pysähtymistä. Maahanmeno on loistavassa pisteessä, mutta "odota" käsky välillä vähän hukassa. Jos annan käskyn yhtään liian painostavasti koira on maassa ja tätä pitää treenata, koska kisatilanteessa en taatusti tule hallitsemaan äänensävyäni. Meidän seuraaminen on mielestäni edistynyt. Pieniä pätkiä ja paljon tapahtumia, on ollut ihan hyvä lääke. Mutta paikalla makuu on jotain käsittämätöntä. Nyt Tesla on keksinyt, että jonkun aikaa maattuaan tarjoaa seisomista. Yleensä ei lähde paikoiltaan, mutta kokeilee, josko tämä olisi se juttu. Pitänee palata jokunen asken taaksepäin... kai se siitä. Onneksi ei olla menossa alokkaaseeen vielä tämän vuoden puolella. Haaveena olisi kyllä korkata se ennen hallikauden päätöstä. En sitten tiedä onko sillä mitään merkitystä, mutta TVA järkkää talvikauden kisat meidän agihallissa ja ajattelen, että siellä olisi helppo saada koira hyvään vireeseen heti alunalkaen ja paikka olisi tutuimmista tutuin, joten ei tarvitsisi jännittääkään niin paljon?

Keskiviikkona käytiin tervehtimässä Hannea ja puolivuotiasta Antoni sekä tietysti tipsupoikia Indyä ja Rikiä. Aika vähän Teslaa koko vauva kiinnosti. Hieman se uskalsi tulla nuuskimaan, kun vauva oli minun sylissä, mutta muuten keskityttiin mieluummin riehuttamaan pikkupoikia. Vauvanlelut kyllä kiinnostivat kovasti.

Torstaina käytiin taas kentällä ottamassa vähän tokoa. Hyppyestettä, paikalla makuuta, avon kaukoi ja seuraamista. Sekä leikkimässä Friida-bortsun kanssa, joka meinasi suuttua, kun ei saanut Teslaa oikein kiinni.

Perjantaina päästiin pitkästä aikaa hakuilemaan, kun Tuija Cassu-schapen ja Jonna Ilona-poron kanssa innostuivat mukaan. Otettiin Cassulle ja Ilonalle tuulitreeniä ja Teslan kanssa tein alarinteeseen, joka päätyi järveen pari L-kirjain treeniä, niin että vietiin taas eka ukko ja ällää takasin ja lähetys keskilinjalta ja sitten sama ukko jatko eteenpäin ja toi koiran mukanaan toiselta pistolta. Tämä sujui aivan uskomattoman hyvin. Treeni onnistui aika täydellisesti, koska koira joutui oikeasti käyttämään nenäänsä ja maalimiehen luoksemenokaan ei tuottanut minkäänmoista ongelmaan. Oisko tämä luova tauko tehnyt hyvää? Jokohan me keskiviikkona uskallattaisiin pelastuskoiratreeneihin kokeilemaan miten koira siellä toimisi? Ja pitäisi ehkä tuota treeniohjelmaa muuttaa. Ollaan nyt tehty tota samaa treeniä ihan loputtomiin. Tosin aika hyvin erilaisissa maastoissa.

Viikonloppuna kävi vierailemassa Sannalla ja Markolla sekä Saralla ja Selmalla. Tesla jäi mummolaan hoitoon nauttimaan Alman kiusaamisesta. Eivät nuo kaksi taas muuta tehneet, kun telmivät minkä kerkesivät...

Takasin Poriin


Ja sitten taas maanantain agitreeni =) Tällä kertaa meillä oli vähän haasteellisempi radanpätkä vastassa, mutta päästiin hinkkaamaan ohjausta kunnolla. Ja kyllä vaan jäi taas hyvä mieli. Pitää vaan muistaa, että tuo halli on sisältä paljon kylmempi kuin ilma ulkona. Pidän ensin omalle ryhmälle 1,5 h treenit ja sen jälkeen treenaan itse, joten täytyy alkaa siihen ekaan ryhmään pukeutua kunnolla ja voisi olla myös asiallista hankkia autoon lämmitin koiraa varten ennen pakkasia. Kouluttajana saan onneksi auton lämmitykseen. Vaikka ei tuo koira tunnu kylmyydestä kärsivän. Tosin nyt meillä on back on track -verkkoloimi ja hurtan talvitakki pakkasten ja lihashuollon avuksi ensitalvea ja kisakautta varten hankittuna. Tai ohan tuo talvitakki ollut jo aikaa sitten, mutta toivottavasti tosta back on trackista on lisähyötyä =) Lämmittelyitä ja jäädyttelyitä unohtamatta...

Tuli taas vähän pitkää päivitystä. Jos seuraavan kerran koetan kirjoittaa heti treenien päätteeksi niin tämä blogikin ajaisi enemmän asiaansa treenipäiväkirjana?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti