maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kesäkuun koulutukset

Kesäkuussa Zelda ja Ohmi ovat molemmat päässeet pari kertaa Päivin treeneihin. Zeldan kanssa on lähinnä korjailtu seuraamisen mielentilaa, joka on hajonnut kevään ampumistreenien yhteydessä. Ei ihan helpoimmasta päästä oleva ongelma, mutta onneksi ongelmat on tarkoitettu ratkaistaviksi. Ohmin kanssa ollaan vahvisteltu aktiivisuutta ja opeteltu autosta ulos tuloa ja sen se on kyllä oppinut ihan muutamalla treenillä. Tuntuu muutenkin, että se oppii asioita paljon tätiään helpommalla ollakseen putkiaivo.

Kesäkuun alussa alkoi Lentsun perustaidot kurssi, joka on noin kerran kuussa. Se oli kyllä just eikä melkein meille kuin tilauksesta. Saa niihin eritärkeisiin perustaitoihin tärkeitä palasia rakenneltua oli se laji sitten tulevaisuudessa toko, haku tai agility niin kaikissa vaaditaan tietyt perusasiat, oli kyse sitten irtoamisesta tai keskittymisestä. Ja Lentsu vaan on paras :)

Ekan kerran teemana oli tarjoaminen. Opeteltiin ensin tarjoamaan omaa taukopaikkaa ja Ohmilla se on kevythäkki. Sitten olikin jännää, kun laitettiin esineitä lattialle ja piti tarjoamisen kautta koiran tajuta ottaa jotain suuhunsa. Ohmi valitsi pienen vinkulelun pitkällisen pohdinnan päälle. Tämä on harjoitus, jota täytyy ehdottamasti alkaa treenata aktiivisesti. Ohmi ottaa kyllä asioita paremmin suuhun kuin Zelda, mutta vahvistaa täytyy sitä, että se on kannattavaa. Sitten ehdittiin vielä peruutellakin. Saatiin kotiläksyksi opettaa jokin temppu ja me ollaan oltu sen suhteen vähän laiskoja. Ensin oli tarkoitus ottaa ahneena häpeä temppu, mutta kun tajusin. että kesäkuu on ihan hirveän kiireinen päädyin morjestukseen, mutta luovutin nopeasti, kun en päässyt edes alkuun millään. Nyt ollaan sitten siinä vaiheessa, että peruuttaa 2-4 askelta tarjoamisella eikä olla vielä saatu vihjesanaa sisäistettyä ja monta askelta jäljellä, mutta onhan tässä vielä muutama päivä aikaa treenata niin kehdataan mennä seuraavalle kerralle. Ehkäpä se tajuaa tämän nopeasti sitten, kun tajuaa?

Zelda pääsi Jänesniemen Elinan yksärille ja siellä tehtiin rohkeita valintoja, joissa mä jouduin juoksemaan ja opeteltiin suullista käskyä ja liikkeen pysähtymättömyyttä noin niinkuin pähkinän kuoressa eli Zeldalle vaikeita juttuja, kun sen pitäs suorittaa lukittu este vaikka oma vauhti pysää tai vaihtaa suuntaa,

Kesäkuussa oli myös meidän tokoporukalla Riitalle yksäri. Ohmi pääsi myös mukaan. Zeldan kanssa syvennyttiin tunnariin ja pohdittiin sen lukkoja. Siis päänsisäisiä. Sinällään se osoitti kyllä osaavansa homman. Ohmin kanssa tuli tosi paljon treenijuttuja tokoa ajatellen. Näytettiin ensin vähän mitä ollaan tehty eli ei juuri mitään. No jotain asennonvaihtoja luopumisen kautta ja näitä saatiin kannusteeksi tehdä lelulla. Ja sitten saatiin ohjeeksi, että jos keskittyminen herpaantuu luopumisessa niin palkka lähtee "pakoon". Niin ja autosta tulo treeniin saatiin vielä lisäohjeeksi heittää palkka takaisin autoon. Sitten saatiin työkalut perusasentoon ja seuruuseen. Perusasentoa tehdään niin, että siirryn itse koira sivulle. Tässä tuli lähinnä fiksausta palkansuunnan suhteen. Ja sitten seuraamista tehtiin tarjoamisen kautta eli käveltiin vaan remmissä ja heti kun tarjosi kontaktia niin sosiaalista palkkaa ja makupalalla palkatessa samalla ohjattiin istumaan sivulle. Sitten saatiin vielä luoksetulotreeniksi, joka sopii toki myös noudon tarttumisiin, niin että heitetään nami (tai lelu) ja päästetään koira sinne ja juostaan itse päinvastaiseen suuntaan ja sitten palkkaus. Kauheesti tuli treenattua kaikkea eväitä treenireppuun!

Nyt, kun vielä työt lakkaisi haittaamasta harrastamista ja ehtisi todenteolla treenata kotosalla niin kyllä olisi komiaa...

Juhannus sentään treenattiin! Heti perjantaina treffattiin veljeksiä urhoa ja spurrea metsässä haun ja jäljen merkeissä. Zelda pääsi esineille. Lauantaina pellolle, jonne tein Ohmille kolme ja Zeldalle kaksi jälkeä. Molemmat saivat myös yhden vieraan jäljen, kun iskä oli mukana tallomassa. Sunnuntaina sitten velipojat tuli Heinolaan ja otettiin näyttelysulkeiset sekä tottistelut perään.

SBRY:n erkkarikin on taputeltu tätä kirjoittaessa, mutta siitä ehkä oma postaus kera juhannuksen kuvasadon ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti