sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Krista Karhun rallytokoseminaari 13.11

Katselin jo alkusyksystä, että Porissa on marraskuussa tarjolla Krista Karhun rallytokosemppaa, mutta havahduin ilmoittautumaan vasta siinä kohtaa, kun enää viimeistä paikkaa huudeltiin. Siinä sitten Tanskan reissun puitteissa jo unohdin koko sempan ja onnistuin vielä työllistämään itseni koko viikonlopuksi. Noh kuka sitä unta tarvii, joten ilta+yövuoron päälle parin tunnin unet ja koirat kevythäkkeineen kyytiin.

Järjestelyt olivat kyllä ihan ensiluokkaiset. Petporin tilat sopivat mainiosti tälläiseen koulutukseen reiluine oleskelutiloineen ja sohvineen. Tarjolla oli mukavasti vielä aamupalaksi sämpylää ja kahvia, jota tuli juotua useampi kuppi. Sain molempien tyttöjen häkit sisälle ja osasivatkin olla pääsääntöisesti oikein mallikelpoisesti. Luennon ajan ei kuulunut onneksi inahdustakaan, joten ei tarvinnut vielä autoon odottelemaan kumpaakaan.

LUENTO

Aamu alkoi tosiaan luennolla, jossa käytiin läpi Kristan mielestä tärkeät asiat eli oleelliset perustaidot, mitä rallytokossa tarvitsee osata. Muistiinpanot eivät välttämättä ole täydelliset aamun väsymyksestä johtuen, mutta jokseenkin näin:

*Seuraaminen molemmin puolin on kaiken perusta, vaikka tässä ei arvostelu ole yhtä tiukka paikansuhteen kuin tokossa niin on kuitenkin koiralle reilumpaa tehdä kriteerit selväksi, mitä siltä vaaditaan seuraamisen suhteen. Tähän liittyy oleellisesti se kontakti, että koira pitää ohjaajaan kontaktia. Ei välttämättä samalla lailla tiukkaa katsekontaktia, kuten tokossa/tottiksessa, koska koiran tulee myös pystyä irtautumaan kontaktista käsimerkkeihin.
*Asennot: Istu, maahan, seiso. Nämä tulee osata ja näissä täytyy myös pysyä kunnes toisin todetaan ja häiriötreenillä varmistetaan, että koira osaa. Kontakti ja kuuntelu tulee näissäkin tärkeinä elementteinä.
*Eteentulo on erityisen tärkeä, koska vinoista lähtee pisteitä ja liian vinoista lähtee se kymppi. Eteentulot olisi hyvä opettaa koiralle joka suunnasta, että osaa tulla suoraan eteen. Ja ylemmissä luokissa käsiavut ei saa olla enää liian ”vetävät” joten sekin on hyvä ottaa alusta alkaen huomiin.
*Pyörimiset molempiin suuntiin.
*Peruuttaminen ja takapäänkäyttö.

Sitten perustaitojen lisäksi on osattava temppuja, kuten puolenvaihto jalkojen välistä, takaa ja edestä sekä sitten hypyt, putki ja merkki.

Rallyssä erityisen tärkeää (takapäänkäyttöä tärkeämpää) on rintamasuunta eli tähän kannattaa alusta alkaen kiinnittää huomiota, että koira rintamasuunta säilyy oikeana. Tätähän ei tokossa vaadita, joten tähän täytyy varsinkin Teslan kanssa muistaa kiinnittää huomiota.

RATATREENI

Meidät oli laitettu tosiaan avo/voi ryhmään ja ihan hyvä, koska avoimen radalla tuli vähän enemmän erilaisia juttuja mitä alokkaan radalla. Ihan ensimmäisenä täytyy muistaa mennä lähtökyltin suoritusalueelle. Ja sitten askelia täytyy opetella kävelemään. Vasemmalle käännökset vaativat nimenomaan rintamasuunnan suhteen treeniä, että eivät jää liian vinoiksi. Peruutus seuraamisen yhteydessä lähtee hyvin, mutta ei osaa muutamaa askelta enempää. No eipä sitä ole tähän mennessä tarvinnut enempää opetellakaan. Pyörähdys täytyy muistaa tehdä suoritusalueella eikä kyltin jälkeen ja sitten taas oikealle askelluksessa täytyy mennä kauemmas kyltistä.

Treenitilan seinän takana on kuntosali ja sieltä kuului hirveä pauke meidän suorituksen aikana ja Tesla hiukan reagoi ääniin. Kaikesta huolimatta se selviytyi radasta häntä heiluen ja häiriö aiheutta lähinnä pieniä katkoksia tekemisessä. Sivulta seisomaan nouseminen ja paikoillaan pysyminen oli tosi levottomia varmasti johtuen osin häiriöstä ja osin treenin puutteesta. Myös yleisöä päin kävely vähän aiheutti ahistusta, mutta siitäkin selvittiin.

YHTEISTREENIT

Molempien ryhmien (ALO ja AVO-VOI) ratatreenien jälkeen oli lyhyt ruokatauko ja sitten käytiin yhteistreeneissä läpi asioita, joita Krista oli nähnyt ratatreeneissä ongelmallisemmiksi. Tästä treenistä olen Teslan suhteen ihan äärettömän ylpeä. Tehtiin todella paljon toistoja muiden koirien häiriössä ja meille ihan uusia asioita eikä motivaatio laskenut hetkeksikään.

Ensin käytiin takapäänkäyttöä sivuaskeleessa. Ensin otettiin takapääkäyttöön pyörimällä 360 astetta ympäri, kun siinä käytti koira takapäätään, otettiin sivuaskel. Sitten treenattiin tuplasaksalaista niin, että ensin koira vaan opetettiin kiertämään perusasentoon ympäri ja sitten sama liikkeessä ja lopulta niin, että kiersi tuplasti. Tässä huomasi, että se toinen kierros aiheutti koirissa hämminkiä ja samajuttu tulee tuplasaksalaisessa. Eli treenin ideana oli, että ensin perusasiat kuntoon ja ruotsissa tämä on ihan rallytokoliikekin. Sitten tehtiin vielä vuokkoja eli niin että koira ja ohjaaja vaihtaa suuntaa pyörähtämällä samaan suuntaan. Voittajassa jo kisaavat tekivät myös tulppaaneita, jossa koira ja ohjaaja vaihtavat suuntaa pyörähtäen toisiaan vasten, mutta meille nämä oli ihan uusia juttuja niin aloitettiin helpoimmasta. Alkuun vaikeahkon tuntuinen liike oli yllättäen Teslalle ihan ”piece of cake”! Eniten haastetta aiheutti, kun tehtiin liikkeitä kyltin edessä suorituspaikalla. Teslalla on tosi vahva merkki ja targetti työskentely niin se kokoajan odottaa vihjettä päästä kiertämään rallykyltti. Tähän saatiin ohjeeksi, että aina tyhjässä tilassa treenatessa täytyy laittaa reppu tai mikätahansa kyltiksi niin, että koira oppii olemaan välittämättä niistä.

Asiaa tuli ihan hirveästi ja nyt muutaman kurssin viisaampana jotenkin tuntui, että pystyi vastaanottamaan ja sisäistämään lajin kiemuroita vielä keväistä semppaa paremmin. Sen verran uusi laji ja sääntöviidakoltaan vielä opeteltava, että täytyy heti kirjoittaa kaikki ajatusvirta ylös ettei unohdu. Nyt tarttis kyllä kipeästi viimeistään alkuvuodesta päästä jollekin kurssille tai säännölliseen treeniin ja sitten voitaisiin uskaltaa kokeeseen. Päivin mielentilatreenit on kyllä saaneet koirassa ihan uskomattoman muutoksen aikaan viimeisen vuoden sisään. Ja näitä treenejä toki jatketaan myös ja onneksi meillä on niin huikee tukihenkilö, jonka puoleen kääntyä heti, jos seinä tulee vastaan, mutta enpä usko, että tulee, kun noudatetaan neuvoja ;)


Kiitos Supertassuille ja Petporille hyvin järjestetystä ja antoisasta seminaarista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti