Kahjo naakannoutaja ja pihtaava kanapaimen

Meillä pätee vähän liian hyvin sanonta ”kevättä rinnassa”. Tällä hetkellä mulla on vähän, joka suhteessa jokseenkin aivoton ja kaahottava briardin riiviö…

Hakumettässä mennään innolla ja motivaatiolla, mutta ilman järjen hiventä. Suurin ongelma edelleen se hajun tarkennus. Koira käyttää kyllä nenäänsä, mutta ei vaan osaa tarkentaa sitä hajua ja siinä kohtaa jalat vie eikä järki. Ollaan siis perusasioiden äärellä ja tankataan hajuhakuja kunnes se nenä alkaa tarkentaa. Siinä samassa opetellaan menemään suoraan. Toisaalta treenaaminen on helppoa, kun tietää mitä tekee. Haamut,  yliheitot, risteilyt yms puhumattakaan nyt jostain peräänlähdoistä, joita ei olla kyllä ikinä yhtään tehty ovat kaikki kieltolistalla. Palkkaus ollaan supistettu pelkkään ruokaan ja sitä rataa. Keskilinjalle tullaan aina hallitusti ja tervehditään joka kerta tuomaria. Kaikki oma kiva on ehdoton nou nou. Maalimiehillä pitää käyttäytyä eikä se riitä, että käy siellä maassa vaan siellä täytyy myös pysyä. Kuulostaako tylsältä ja ankealta? No sitä se ei onneksi todellakaan ole vaan koira on aina intoa täynnä eikä meinaa oikein housuissaan pysyä ja omistajasta laji on aina vaan kiehtovaa.

Ulkotreeneissä luultiin jo olevamme voiton puolella, mutta viikko sitten Zelda ei pystynyt vastustamaan kiusausta vaan pääsi kurvauttamaan oikein kunnon vauhtilenkit lintujen perässä. Se sai kyllä kuulla siitä hyvästä kunniansa ja julmasti hylkäsin sen kentän nurkkaan, jossa se kiltisti makoili, kun menin autolle, joka ei ollut näköetäisyyden päässä  vaan kaukalon toisella puolella. Rakensin rauhassa ruudun ja edelleen se siellä makoili. Vedin syvään henkeä ja kutsuin luokse, tuli vasta toisella käskyllä. Eipä enää linnut kiinnostaneet, vaikka parvi lensi ylitse. Tarinalla voisi olla onnellinen loppu, mutta….

…lähdinpä sitten viikonlopuksi reissuun ja vein Zeldan veljelle hoitoon. Mitä tekee Zelda koko viikonlopun? No mitäpä muuta kuin jahtaa naakkoja kieli pitkällä. Maanantaina olin kahjon kanssa hakumettässä ja tiistaina ajettiin sitten Kupittaalle, joka on oikea lintujen paratiisi, Lentsun yksärille. Se yksäri meni sitten enemmän ja vähemmän lintujen koomailuun ja tukkäpöllyihin. Mikä meni pieleen? No oltaisiin ehkä tarvittu johonkin rakoon jonkinasteinen palauttava treeni.

Kaikesta huolimatta tokoilut Lentsun opissa ovat aina yhtä antoisia ja hauskoja ja uskomattomasta koomailusta huolimatta saatiin jotain aikaankin. Tesla oli taas vähän nenä maassa ja paineistunut, mutta positiivista, että ennen se olisi jäänyt siihen moodiin, mutta nyt sain sitä hieman sieltä nostettua treenin edetessä!

Tänään oltiin esineruutukurssilla. Ekalla kiepillä vein itse esineen niin, että koira näki. Eka esine oli jokseenkin hyvä, mutta tokalla tuli vähän liikaa rallattelua. Tokalla kiepillä kokeiltiin esineiden yhdessä viemistä  ja video kertoo enempi kuin tuhat sanaa.

Toisella yrityksellä lähetin polun yli ja polku vei mennessään. Jostain syystä se tästä kaikesta kaahotuksesta ei enää pystynyt palauttamaan esinettä suoraan mulle, joten tehtiin vielä loppuun hallittu palautustreeni.

Tesla käyttäyty viikonloppu hoidossa huomattavasti asiallisemmin ainakin lintujen suhteen. Juoksujen alkua odotellessa saan vielä lievän hermoromahduksen senkin kanssa tosin.