maanantai 8. elokuuta 2011

Pentupäiväkirja vk 1

Jostain kumman syystä en ole viime viikolla ehtinyt tai malttanut istua liiaksi blogin ääressä? Nyt pitää käyttää aamukahvihetki Heinolassa hyväksi ennenkuin palataan takaisin Poriin koko lauma.

Zelda osoitti aika pian, että Teslan hämmästely johtui vain ja ainoastaan matkaväsymyksestä. Muutamassa päivässä nuo leikkivät keskenään kuin olisivat aina. Teslalla on toistaiseksi riittänyt energiaa ja hermoja pennulle. Lähinnä noiden menoa saa rajoittaa ja yhteiset ulkoiluhetket ovat aika rajoitettuja kunnes pentu vähän kehittyy eikä jää jalkoihin. Aika hyvin Tesla uskoo sisällä, mutta milläs sitä ulkona ja vapaana ollessa rajoitat, kun liikkeet tapahtuvat sekunnin sadasosissa. Kohtalaisen nätisti se leikkii, mutta se on äärimmäisen sähäkkäliikkeiltään ja Zelda vielä pentumaisen kömpelö. Tosin ei se hirveästi välitä pienistä kuperkeikoista vaan sisuuntuneena hyökkää taas Teslan kimppuun ja roikkuu karvoissa. Leluleikeissä Tesla jää kakkoseksi. Pentu ei lelustaa luovu, vaikka mikä olisi.

Sunnuntaina saatiin viettää heti kahden keskistä laatuaikaa, kun Tesla meni näyttelyssä nappaamaan pokaalit kotiin ja joutui täten karanteeniin Artulle.  Mariella oli pennun kanssa, kun Tesla kävi näytillä isossa kehässä ja Tesla pääsi pesun kautta kotia. Toisen pesee koiransa ennen näyttelyitä, meillä jälkeen.

Maanantaina Isä vietti aikaa koirien kanssa minun joutuessa töihin. Illalla käytiin ilmoittautumassa palveluskoirakerhon treeniryhmiin. Zelda oli mukana sylikoirana ihmettelemässä maailmanmenoa. Alunperin oli tarkoitus ilmoittaa Tesla, mutta päätyihän se Zeldakin sitten penturyhmään. Aika näyttää kumman kanssa keskityn ensisijaisesti treeneihin. Riippuu pitkälle siitä pääseekö Tesla tokoryhmään.

Tiistaina oli Teslan agilitytreenit tauon päälle ja pakkohan se oli pentu ottaa mukaan ja pakkohan sen oli päästä putkeen. Ei tarvinnut toista houkutella tai käyttää avustajaa, kun kipitti putken läpi muinamiehinä vallan itsekseen. Ei tunnu pienistä hätkähtävän tuo ja menee eikä meinaa. Teslaa ehkä hieman häiritsi sekä pennun että iskän mukana olo ja tästä lähtien tiistain agit ovat Teslan ja mun kahdenkeskistä aikaa ja pentu saa opetella yksinoloa ainakin niin kauan kun treenataan ulkona.

Illemmalla treffattiin naapurissa asuvaa 13viikkoista Hertta bortsua. Z oli vielä vähän töttöröö ja vaikka toinen käyttäytyi kohtalaisen hyvin niin tämä kerta pidettiin vielä tutustumisena ja peuhaamaan pääsevät kunnolla sitten, kun Zelda saa vähän kehityksessään toista kiinni. Pelkään vähän, että Zelda ei tule jäämään paineissa kakkoseksi.

Niin ja se tärkeä! Iskä käytti pennun ekalla rokotuksella. Päädyin tähän eläinlääkärin suosituksesta ihan jo sen perusteella, kun asustellaan keskustassa. Aika paljon kuullut kasvattajien rokotellaan jo nuorempia koiria täällä etelässäpäin ja ei siitä ole mitään haittaakaan. Ollaan meneväisiä niin eipähän tarvi miettiä. Samalla tuli käytettyä tuo vaa'alla ja painoa oli 6,05 kg. On se iso :)

Keskiviikkona harjoiteltiin ekaa kertaa yksinoloa tai siis kaksinoloa Teslan kanssa. Iskä lähti joskus puolenpäivän aikaan ja mä pääsin kolmelta töistä. Kotiinpalatessa kaikki oli kuosissa. Vastassa oli kaksi iloista ja ennenkaikkea hiljaista koiraa. Mitään pahaa ei oltu tehty. Tästä sitten lähdettiin hyvillä mielin pelastuskoirien hakutreeneihin. Zelda pääsi metsäryhmään ja tehtiin laajennettua "makkararinkiä" niin että ukkelit oli mettässä ja Z kävi hakemassa heiltä ruokaansa. Edetään tässä hakuiluprojektissa ihan kaikessa rauhassa ja tehdään ensin motivaatiopohjat maalimiehiä kohtaan kuntoon. Tosin Z kiipeää varauksetta jokaisen vastaantulijan syliin eli tässä ei mitään ongelmaa, kunhan vahvistellaan ja pidetään kivaa. Jossain vaiheessa, kun uskallan, aloitellaan tuulijutskat, hajumielikuvat jne. Teslan piti tehdä esineruutua, mutta Tesla oli sitä mieltä, että pentu on varmasti jättänyt sinne muutaman maalimiehen hänelle ja karkasi suoraan hakualueelle... se siitä esineruudusta :D Jos tiistait on Teslan agille niin keskiviikot on sitten pennulle.

Torstaina meillä kävi ihmisvieraita ja hengailtiin vaan kotosalla ihan kaikessa rauhassa. Työpäivän ajan osasivat olla hienosti keskenään. Oikeastaan tähän alkuun on hyvä treenata yksinoloja, kun pentu ei vielä pääse kiipeämään jokapaikkaan. Pieni puistolenkkejä ollaan yritetty tehdä kahden koiran kanssa ja se alkaa sujumaan pikkuhiljalleen... helpointa on pitää Tesla kytkettynä ja laskea pentu irti.

Perjantaina suunnattiin sitten schapendoesien leirille ja siitä tulossa ihan oma bloggaus :) Eilen illalla ajeltiin leiriltä Heinolaan ja hyvin täällä on mennyt koko lauma yhdessä. Nada ollu vähän ärtsy, mutta lähinnä se on vältellyt pentua. Zeldalla ei ole kiinnostusta hyppiä noiden vahhempien schapejen silmille, kun Almassa, Teslalla ja Sallissa riittää tarpeeksi puuhaa. Kokoajan se on kipittänyt häntä pystyssä ja tutustunut paikkoihin. Yhden kerran otti matsia pensaan kanssa ja pensas taisi vähän voittaa. Todennäköisesti törmäsi johonkin oksaan, kun kuului pieni inahdua minkä jälkeen hyökkäsi uudestaan pensaan kimppuun, jonka jälkeen muisti, että pensashan hyökkäsi ensin hänen kimppuun ja uikutti hieman tassuaan, kunnes simahti ja heräsi taas entisellään. Tarviiko pentujen tehdä aina kaikesta hirveää draamaa? Se ei sovi mun mielenrauhalle, kun etsin jo päivystävän eläinlääkärin numeroa.

Kohtapuoleen lähdetään taas Poria kohti ja viimeinen yövuoroviikko edessä. Äiti ja Iskä ottaisivat mielellään pennun hoiviinsa, mutta mä olen sitä mieltä, että kerta ne ovat nyt osoittaneet pärjäävänsä päivävuorojen ajan Teslan kanssa ongelmitta niin pärjäävät kyllä yönkin yli. Ehkä jopa paremmin. Eikä ole järkevää jättää vasta viikon kotona ollutta pentua heti "vieraaseen" paikkaan hoitoon.

Kohta alkaa olla kuvia sen verran, että saisi päivitettyä tuon otsikkopalkin... en vaan millään saa sitä photaria avattua... Taidan laittaa väliaikaisen yksinkertaisen jutskan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti