maanantai 8. elokuuta 2011

FI MVA


Kannatti sinne Pori KV näyttelyyn raahautua sitten ajetun yön päälle. Ensimmäistä kertaa näytillä avoimessa ja heti tuli se kolmas serti. Ei tarvinnut kauan jahdata. Teslalle ei sert riittänyt vaan sijoittui kilpaluokan ykköseksi ja nappasi vielä parhaan nartun paikan saaden Cacibin ja sitten valikoitui vielä rotunsa parhaaksi ja jouduttiin isoon kehään. Kyllähän sitä vähän ylpeä täytyy olla. Näköjään se on muidenkin kuin minun mielestä kaunis. SA:ita ei jaeltu runsas kätisesti ja minun silmään kaikki sen saaneet omansa ansaitsivat, mutta tänään vedettiin ROP kotiinpäin.

Hans V D Berg oli oikein symppis ja hauska tuomari. Nuhteli meitä, kun emme olleet Raumalla, vaikka asumme niin lähellä. Tässä hänen arvostelunsa Teslasta:

TULOSSA 

Isossa kehässä oli sitten paluu todellisuuteen ja kiitos, hei, näkemiin... oikeastaan ilman noita kaikka kolmea. Tuomari ei nimittäin vilkaissutkaan meihin päin ja ei saatu edes juosta kunniakierrosta :( Muutaman kuvan oli silti seurakaveri onnistunut nappaamaan:


Ja pakollisia pokaaliposeerauksia, kun joutui niitä raahaamaan kourallisen syliin. Vaihtoehtoina olivat ne lahjakortit, jotka olisi pitänyt tuhlata siellä paikanpäällä. Ei riittänyt hermot näyttelykojujen kiertoon auringon paahteessa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti