maanantai 14. helmikuuta 2011

Järki jäässä ja noutotilitys part2

Voihan pakkanen, minkä teit :( Olihan se ollut vähän liikaa kuviteltua, jos ei olisi lämpömittari taas laskenut 20 asteeseen. Lauantain Heinin agikoulutus peruuntui ja multa ilmeisesti on pää jumissa pakkasen takia, kun unohdin tänään totaalisesti meidän ohjatut tokotreenit! Tänään ois ollut teemana mm. ruutu, joten arvata saattaa, että pännii? Tai sitten vuorotyöt sekottaa pään, kun en tajua mikä päivä on...

Mutta hei me ollaan taas tokoiltu tai ainakin sinnepäin yritetty...

Sain vinkin, että kapulan räkimiseen voisi auttaa, kun siirtyisi lattiatasolta korkeammalle ja koira joutuisi katsomaan ylöspäin ja antamaan kapulan ylöspäin. Aluksi se tuntui tehokkaalta, mutta äsken treenasin muovikapulalla, kun metalli on unohtunut jäätymään autoon niin saatiin enemmän aikaan hampaanjälkiä kuin onnistumisia. Tesla osaa istua kapula suussa semmosen kolmisen sekkaa ennenkuin keksii jotain muuta. Nyt se on yhditänyt tassulla läpsimisen noutoon. Kokoajan keksii uutta kivaa, joten tuntuu mahdottomalta saada se ymmärtämään, että riittäisi, kun pitäisi sitä kapulaa nätisti suussaan. Ja naksun olen pääsääntöisesti jättänyt pois noutotreeneistä...

Toisaalta, mitä mä murehdin jostain noudosta, kun alokasluokkakaan ole ikinä valmis? Paikallamakuu on jumissa. Pitää varmaan odottaa kevääseen, että päästään sitä jokapäivä treenaamaan ulos ja voidaan oikeasti ottaa sitten metreittäin ja sekunneittain sitä kestoa. Jossain kohtaa tuo koira nimittäin ohjatuissa aina ponkasee seisomaan. Ei yleisesti lähde kyllä minnekään haahuilemaan. Kotona kyllä makaa ruokakupin avulla ihan kivasti, vaikka kuinka kauan. Koetin etupalkkaa vähän ohjatuissakin ja tuntui toimivan, mutta ei se paljon auta, että kerran viikossa pääsee kokeilemaan. Varsinkin, kun ei muista edes sitä yhtä kertaa.

Seuraaminen on vähäiseen treenimäärään nähden edistynyt ihan kohtalaisesti. Auttaa kummasti, kun tekee itse käännökset siististi ja alottaa kropankääntämisen ylhäältä eikä vedä semmosia äkkijarrutuskäännöksiä, joihin koiran on mahdotonta päästä mukaan... Se on sitten toinen asia kestääkö toi seurata pidempää pätkää lähtemättä haahuilemaan muualle. Palkattomuutta pitäs päästä kanssa treenaamaan enemmän.

Tokotreenien ohella vähä temppuiltiin kaikkea kivaa ja targettia vahvisteltiin, joten koira oli ainakin puuhasteluun äärimmäisen tyytyväinen. Taidan lähteä jäädyttämään järkeäni hieman lisää tuonne pakkasii, jotta voi sitten loistaa yövuorossa. Toivottavasti muistan huomenna mennä vetämään agitreenit...

2 kommenttia:

  1. Reenejä videolle ni vois analysoida! Ois kivaa!

    Hassua että Teslalle on vissiin tullut ihan samanlainen kapulaidea kun Saralle aikanaan tuli naksulla. Selmalle puolestaan on tullut naksulla mielettömän nätti pito. Ongelmana sen kanssa tuleeki sitte olemaan että miten sen palautusvauhdin sais kivaks..

    Mut oot tosi oikeessa siinä että nyt pari kk kandeis ehkä keskittyä alon valmiiks saamiseen ensisijasena huolehtimisen aiheena ;)

    VastaaPoista
  2. Kimppatreenejä paikallamakuuseen?! Vois samalla kattoo sitä noutoa kans. Prkl ku nää pakkaset vaan tästä häipyis..

    VastaaPoista