maanantai 8. maaliskuuta 2010

Hakuilua ja muuta

Pitkästä aikaa päästiin vihdoin hakuilemaan Teslan kanssa eilen. Hakupaikkana meillä oli metsäjärven jää ja maalimiehet laitettiin rannalle piiloon, loistava paikka ottaa tuulitreeniä. Lunta oli pakkautunut rannan tuntumaan paikoin vyötärölle asti, mutta ei se menoa haitannut.

Tesla oli melko lailla samassa pisteessä, kuin ennen taukoakin. Ei ne olemassa olevat taidot vain minnekään katoa. Jatkettiin siis meidän vanhan ongelman parissa ja treenien pääpaino oli niissä maalimiehissä ja niiden mukavaksi tekemisessä. Otettiin kolme ”ukkoa” ja ensimmäinen saatettiin piilolle asti ja palattiin samaa kinttupolkua takaisin. Lumesta huolimatta ei koira lähtenyt edes yrittämään jälkeä vaan hienosti otti suoran linjan piilolle ja suoraan maalimiehen luo. Toisella kertaa, vaikka oli sama maalimies niin hieman tuli epäröintiä. Tällä kertaa ei saatettu maalimiestä perille asti. Tesla lähti piilolle hienosti, mutta pari metriä ennen piiloa jarrut ja hetken mietintä, voiko tuonne mennä. Kouluttaja huuteli ohjeita maalimiehelle, että juttele sille koiralle ja niin se Tesla syöksyi maalimiehen syliin. Viimeiselle piilolle vaihtui maalimies ja Tesla jo lähtötilanteessa vinkui tämän perään. Hakuintoa siis löytyy, kun saataisiin vain se turha varautuneisuus heitettyä menemään. Sitä ennen ei uskalleta pahemmin pelastuskoira tai saati hakukoira urasta haaveilla…

Oli upea ilma hakuilulle ja hyvin siinä lähes neljä tuntia treenatessa vierähti. Eikä tuo sunnuntai päivänä pahemmin haittaa. Hakuilu on aikaa vievää ja sen olen oppinut jo pienestä pitäen, joten ei ole metsässä rämpiminen ja seisoskeleminen ongelma. Haku on oikeastaan loistava harrastus päästä seuraamaan erilaisia koiria ja niiden työskentelytapoja. Pelastuskoirapuolella rotukirjo on vielä paljon suurempi kuin PK-porukoissa. Enkä minä Teslankaan kohdalla ole vielä epätoivoon vaipunut tuon arkailun suhteen. Kyseessä on onneksi nuori koira, mutta töitä se vaatii.


Sunnuntai illan agitreenit


Hakuilun päälle jaksettiin vielä mennä agilitytreeneihin. Tai no Teslahan lepäsi autossa lähes koko treenit, kun oli ensimmäisenä vuorossa. Halli oli tyhjillään ja paikalla oli vain yksi vieras ihminen, joka tuurasi meidän omaa ohjaajaa. Eikä paikalle muita sitten eksynytkään, joten Tesla sai yksityistreenit. Olin varautunut, että otetaan sitten jotain sen mukaan mitä koira jaksaa ja saan sen rauhassa lämmitellä, koska tähän asti me ollaan aina aloitettu maxeista.

Meidän rataharjoitus ei oikein lähtenyt sujumaan ihan niin hienosti kuin olisi voinut. Ensinnä Tesla päätti jostain syystä ottaa hirveästi häiriötä uudesta ohjaajasta ja laittoi mörköily vaihteen täysillä päälle. Ohjaaja sanoi, että haisee varmaan aika voimakkaasti omille uroksiilleen, jos se voisi olla yhtään syynä. Toisaalta näin jälkeenpäin myös mietin, että varmasti koira oli väsynyt myös hakuilun päälle, kun se varmasti otti henkisesti voimille ja sitten kostautui agilityssä, kun paikalla oli vallan vieras ihminen eikä edes ketään muuta. Itse agilityä se ei kuitenkaan paljon haitannut, paitsi kolmas este oli pussi, joka on ollut yksi Teslan lempiesteistä. Pussi oli kuitenkin pakkasesta kangistunut ja en moista ajatellut. Eihän meidän herkkähipiäinen sinne voinut mennä. Se, että vieras ohjaaja nosti pussia hieman, vain pahensi tilannetta eikä myös auttanut, että hän piti koiraa, kun Tesla ei sitä kestänyt. Lopulta peruutin itse pussin läpi, jotta sain Teslan sen tulemaan ja lopetettiin pussilla pelleilyt siihen.

Radalla oli myös viiden esteen ”suora”, joka oli aikamoista siksakkia. Tässä tuli selkeästi ilmi, että Tesla ei vielä osaa hakea esteitä kovin hyvin. Kädestä ohjaamisesta pitäisi siirtyä enemmän irtoamisharjoituksiin. Paljon on otettu tekniikkatreeniä, mutta taas on vähän jäänyt ne muut perusasiat, kuten irtoamisharjoitukset ihan puhtailla suorilla väliin. Otettiin sitten ihan parin esteen suoraa namikipolla ja ”eteen” käskyllä. Lopuksi otettiin vielä vähän kontakteja ja keppejä sekä pieni ohjaamisharjoistus seuraavanlaisesti:



Ihanne tilanne 4,5,6,7-esteillä olisi siis kokoajan pysytellä seiskan alapuolella, joten namialusta muurin taakse, jotta koira saisi sinne imua ja sitten koiran tulisi osata irrota putkelle ja siinä jo ollaankin vastaanottamassa 7-hypylle. Teslan putkeen irtoamiset ovat vaiheessa ”siinä ja siinä”.

Kontaktit meillä on mielestäni hyvässä vaiheessa. Tesla osaa ottaa ne itsenäisesti ja korjata itsenäisesti, jos menee vahingossa liian pitkälle. Jotain olemme siis oppineet kantapään kautta, kun Tiltun kanssa kontaktit ovat ihan hunningolla. A-este ja puomi ovat kunnossa eikä niissä ole oikein mitään ongelmaa (toistaiseksi).

Laiheliinin ruokatilitystä

Laitetaan tähän loppuun vielä katsaus meidän syömishäiriöilystä. Käytiin viikko sitten eläinlääkärillä hakemassa varmuudenvuoksi vähän strongholdia, jotta voidaan taas olla huoletta jonkin aikaa täiden ja muiden suhteen, kun kuitenkin liikutaan erilaisissa paikoissa ja nähdään myös erilaisia koiria. Siinä sitten samalla punnitsin Teslan ja vaaka näytti 11,35 kg, eli kyllä sitä painoa saisi hieman lisää tulla. Hieman lihaa luiden päälle ja mieluusti tietysti lihasta, mutta eihän sekään tyhjästä kasva.

Mä olen nyt vaihtanut jahdin ja vahdin pois. Syötän Teslalle Sallin ruokia, kun Sallin piti tulla meitä viihdyttämään, mutta se on taas ollut vähän huonommassa kunnossa, joten saa jatkaa maalaiseloaan rauhassa. Maistuu paremmin ja lisämausteilla olen nyt saanut kipon tyhjäksi jo useamman kerran. Lohiöljyä, ruokaöljyä, jauhelihaa, pirkkasäilykkeitä ja kermaviiliä olen antanut nappuloiden seassa ja toivottavasti näillä sitä painoa kertyy. Koulutuksessakaan ei tarvitse säästellä makupalojen suhteen. Pakastin on myös tuloillaan niin sitten varmaan päästään kunnolla eroon nirsoilusta. Kai se Teslakin vaan ymmärtää vähän liikaa laadun päälle =)

2 kommenttia:

  1. Heips, saanko mie matkia sinua ja tehä blogiin tuollaisen "tietolaatikon" Ransusta?

    Tuo ratojen piirtäminen näkyviin vois olla itsellekin hyödyllistä!

    VastaaPoista
  2. Juu vapaasti saa "matkia", varmaan olen sen itsekin jostain matkinut ainakin osittain :D

    Mä oon nyt innostunut piirtelee aina, kun on tullut jotain hyvii juttui vastaan ja sitten ohan se selkeempää, jos joku tänne eksyy myös lukemaan, kun on selityken kuvina ;)

    VastaaPoista