maanantai 24. marraskuuta 2014

Kisailua ja kouluttautumista

TOKON SEURAMESTIKSET

Ilmoitin molemmat tytöt hieman hetken mielijohteesta seuramestaruustokoihin. Zeldan kanssa oli tarkoitus mennä seuraavaksi voittajaan, mutta sen liikkeet eivät ole vielä valmiit ja halusin, että sekin pääsee seuramestaruuksiin. Siinä kävi sitten niin, että se ykkönenhän sieltä tuli, joten kai sitä kolmatta joutuu yrittämään.

Zeldan rivi oli pelkkää kymppiä niiden liikkeiden osalta, jotka onnistuivat. Ohjaaja olisi muutamassa kohtaa voinut rangaista jostain nykimisistä, mutta koira teki kyllä kympinarvoisesti. Luoksetulossa ennakoi stoppia törkeästi ja kaukoissa jäi kiinni kapulaan ja tuijotti liikkurin kaukotaulua. Suoritti kuitenkin ekat vaihdot ennenkuin herpaantui, joten saatiin pisteitä kasaan 5, luoksetulosta 6. Eli yhteensä 173p ja 3. sija eli oikein hienosti.

Teslan kanssa ei kyllä mennyt yhtään niin hienosti. Se meni totaaliseen lukkoon noudon kohdalla, kun liikkuri ojensi kapulan eikä päässyt tästä lainkaan yli, joten keskeytettiin. Ennen sitä räävittiin kasaan rumia pisteitä rumilla suorituksilla. Vire kyllä oli siihen mennessä jokseenkin kohdillaan.

TOKOKOULUTUS

Kohtuullisen tuoreessa porilaisessa koirahallissa, Royal Canin Sport Centerissä järjestettiin 22.11 Pesosen Heidin tokokoulutus ja me onnistuimme saada koirakkopaikan. Halli oli oikein mukava, avara sekä valoisa ja pohja tuntui tosi kivalta.

Zeldan kanssa aloitettiin tekemään kaukoja noutokapula häiriössä. Se pystyi suorittamaan jokseenkin hienot vaihdot, vaikka tuijotti kokoajan noutokapulaa. Kuunteleminen oli heikkoa ja virheitä tuli. Jossain kohtaa se alkoi turhautua ja purki sen haukkumalla, joten tässä kohtaa vaihdettiin tehtävää, koska ei tuntunut järkevältä jatkaa kaukoilla.

Eli tehtävänä oli istuminen ja Heidi heitteli noutokapulaa ja antoi koiralle käskyjä kuten "tuo, vapaa, hae". Ja Zeldahan meni lankaan muutaman kerran. Tästä koiralle välitön palaute ja alkoi ottaa vastaan melko nopeasti. Kehuminen kiellettiin, jotta ei tule kehuttua väärästä mielentilasta ja vapautus lelulle ja annettiin koiran rallatella lelun kanssa, jotta sai purettua tilanteen.

Tämän päälle meillä jäi vielä aikaa katsoa luoksarin ennakointia, mutta yllättäen sitä ei esiintynyt. Ehkä kuuntelutreenillä oli merkitystä eli kun oli korvat auki niin kuunteli myös luoksetulossa. Sivulta maahanmeno oli todella ruma, sitä pitää alkaa korjata. Stoppi olisi voinut olla napakampi, että sitä lienee myös syytä muistutella kiertämisen avulla, jotta saadaan jarrut pelittämään tarpeeksi äkäisesti.

Meille tuli oikein toimiva treeni ja oli ihan superantoisaa päästä tokokoulutukseen taas pitkästä aikaa. Kuuntelemalla muiden treenejä tuli myös paljon hyviä juttuja. Tykkäsin.

AGIKISAT

Teslan kanssa käytiin vähän tsaukkilassa kisaamassa eikä mennä toista. Eka rata olisi ollut ok, jos en olisi mokannut puomille vientiä. Toka rata tuntui tosi kivalta ohjata. Johtui varmaan siitä, kun hyllytettiin neljännellä esteellä koiran karatessa putkeen. Kolmannella radalla sain jotenkin ohjaukseni koottua, vaikka tuntui todella tahmealta. Okserin jälkeisellä valssilla koira meni sitten kuitenkin nenälleen aika ikävästi. Tästä saatiin yliaikanolla ja seuraava rata oli sitten todella surkea. Ohjasin toki hyllykohdan huolimattomasti, mutta Tesla kulki todella huonosti. En ohjannut sitten enää loppuun, koska koira ei enää liikkunut kovin jouhevasti. En kuitenkaan usko sen johtuvan nenälennosta vaan kivituhkasta. Ulkona oli nollakelit ja koiran kostea turkki imi itseensä valehtelematta varmaan lähemmäs kilon kivituhkaa. Tuleehan tästä jo painoa askeleeseen ja ne roikkuvat rannut alkoivat selkeästi ahdistaa. Toki ennen treenattiin maseeseissa ja sitä rataa, mutta silloin koirat olivat niihin tottuneet, että mukana oli sitä ylimääräistä painolastia. Nykyisin treenataan lähes pelkästään matoilla, joten eiköhän meidän kivituhkahallikisat olleet nyt sitten tässä. Hyvää treeniä kuitenkin saatiin ja itte se tässäkin lajissa suurin este on menestyksen tiellä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti