Mun ei koskaan pitänyt tulla Poriin jäädäkseni ja olin useamman vuoden vakaasti mielellä, että en sinne jää. Syksyllä 2005 kuitenkin aloitin insinööriopinnot, joita en koskaan toki suorittanu loppuun. Meni siinä yksi välivuosi maailmalla leikkien CSI-tutkijaa (forensic chemistry, uni of glamorgan) ja kunnes muutin kiertokadulle, en toki jäädäkseni. Niin sitä sitten vain jumahti yli neljäksi vuodeksi ja sai pitkän odotuksen jälkeen oman schapendoesin kotiin. Toki Salli yritti siinä jossain kohtaa korvata koiran puutetta, mutta parempi sen on elellä "maalla", vaikka se henkisesti viihtyi. Jossain kohtaa tuli järki käteen ja vaihdoin teknisen journalismin kurssien loppuessa kesken kemiantekniikan inssi-opinnot prosessihoitajan tutkintoon ja taas oli selvää, että keskustayksiöstä on päästävä pois. Siinä ehti kuitenkin ennen työelämään siirtymistä vapaahkosta opiskelija elämästä nauttiessa hankkia toisen koiruuden ja niin oli asiat kohdillaan, taloudessa eli schapendoes ja briard, niinkuin kuuluukin :)
Asuntotarjonnan kyttääminen alkoi varmaan niillä kohdin, kun koiramäärä oli oikea ja valmistuminen näytti realistiselta. Vakinaistamisen myötä se muuttui sitten jo asunnon metsästämiseksi, kun tajusin, että tännehän sitä jäädään. Ilman työtä olisin todennäköisesti vaihtanut maisemia. Pidempään oli jo itsestään selvää, että keskustan kerrostalohelvetti ei ole se ihanteellinen koiran omistajan koti. Toki molemmat tytöt on keskustassa elämisen ansiosta aika hyvin sosiaalistettu kaikenmaailman hälinään, mutta kyllä sitä jonkinsortin "helpoutta" vaan kaipaa...
Haaveilin jossain kohtaa jostain mummon mökistä, mutta järki tuli onneksi vastaan. En ole kuitenkaan vielä ihan valmis oman talon tuomiin haasteisiin. Järkevin vaihtoehto oli rivari. Ja lopulta se oikea löytyi ja onnellisesti tarjous meni kertaheitolla läpi. Kaikella etsimisellä ja aiemmin epäonnistuneella tarjouksella oli selkeästi tarkoituksensa. Tällä hetkellä koti vaikuttaa aika unelmalta: rivitalon päätyhuoneisto, riittävän kokoisella pihalla varustettuna ja loistavalla sijainnilla.
Muutimme siis tyttöjen kanssa Vanhaan-Ulvilaan. Työpaikka on edelleen Porissa ja työmatka suunnilleen samanpituinen. Parhaita puoli tässä on tosiaan oma takapiha, jolla on kokoa ihan sopivasti. Kuuleman mukaan lähistöltä löytyy mielenkiintoiset lenkkipolut ja peltoa riittää. Parasta on, että ei ole rappukäytävää eikä humalaisia huutamassa sekä kolistelemassa viikonloppuisin oven takana. Ja Zeldan poikaystävä Jartsa asuu melkein naapurissa, joten pelikaveripula on ratkaistu. Ja takapihalle tulee aika mahtavia puutarhakalusteita ;) Ja sitten mä pääsen sisustamaan.
Vaikka tämä onkin koirien treeni- ja kuulumisblogi pääsääntöisesti, mutta oman asunnon ostaminen on sen verran suuri elämän mullistus, että kyllähän se vaatii oman postauksensa. Ja toki tällä on vaikutus myös koirien elämään, uskoakseni vallan positiivinen. Viime aikoina koirat ovat olleet ihan heitteillä muuttourankan alla, mutta osoittaneet olevansa oikeita aarteita kaikesta huolimatta. Nyt on aika siis keskittyä taas olennaiseen ja palauttaa normaali rytmi ja vähän enemmän kohdilleen! Luvassa on siis rutkasti treenailut iloa ja muuta muvakaa, remontin sujuessa siinä sivussa omalla painollaan ilman stressiä ;)
Tyttöjen kuvaterveiset uuden kodin merkeissä:
Olen asunut siis kuukauden vuokralla ja ollut samalla asunnonomistaja. Pidettiin tähän ehtooseen asti majaa Porissa. Lauantaina heitin tytöt Ulvilaan ja jätin sinne tottumaan, kun itse suuntasin kouluttautumaan koetoimitsijaksi ja porukat tuli viikonlopuksi apuun purkuhommissa. Purkaminen voittaa muuten pakkaamisen kuus nolla. Eihän sitä uuteen kotiin hetkessä totu ja tunnin verran oli jaksettu kapinoida. Jotenkin tuntuu, että Z on paljon hämmentyneempi tilanteesta ja Tesla taas on niinkuin olisi aina ollutkin, mutta eiköhän se elämä tasaannu ja nyt jo näyttää siltä, että ne todelliset ongelmat on tuon schape-elukan kanssa... kuten naapureille tai muille haukkuminen takapihalla. Eiköhän tuo vahtivietti kuriin saada ja eihän se tarkoitus ole tuota takapihaa vahtimiseen käyttää. Teslan kanssa keskitytään takapihalla treenaamiseen. Zelda saa varmaan enemmän vapauksia pihan käytön suhteen, jos jatkaa samalla linjalla.
On tää jännää, tää asunnonomistanen, katotaan nyt kuka malttaa nukkua ensi yönä :)
Asuntotarjonnan kyttääminen alkoi varmaan niillä kohdin, kun koiramäärä oli oikea ja valmistuminen näytti realistiselta. Vakinaistamisen myötä se muuttui sitten jo asunnon metsästämiseksi, kun tajusin, että tännehän sitä jäädään. Ilman työtä olisin todennäköisesti vaihtanut maisemia. Pidempään oli jo itsestään selvää, että keskustan kerrostalohelvetti ei ole se ihanteellinen koiran omistajan koti. Toki molemmat tytöt on keskustassa elämisen ansiosta aika hyvin sosiaalistettu kaikenmaailman hälinään, mutta kyllä sitä jonkinsortin "helpoutta" vaan kaipaa...
Haaveilin jossain kohtaa jostain mummon mökistä, mutta järki tuli onneksi vastaan. En ole kuitenkaan vielä ihan valmis oman talon tuomiin haasteisiin. Järkevin vaihtoehto oli rivari. Ja lopulta se oikea löytyi ja onnellisesti tarjous meni kertaheitolla läpi. Kaikella etsimisellä ja aiemmin epäonnistuneella tarjouksella oli selkeästi tarkoituksensa. Tällä hetkellä koti vaikuttaa aika unelmalta: rivitalon päätyhuoneisto, riittävän kokoisella pihalla varustettuna ja loistavalla sijainnilla.
Muutimme siis tyttöjen kanssa Vanhaan-Ulvilaan. Työpaikka on edelleen Porissa ja työmatka suunnilleen samanpituinen. Parhaita puoli tässä on tosiaan oma takapiha, jolla on kokoa ihan sopivasti. Kuuleman mukaan lähistöltä löytyy mielenkiintoiset lenkkipolut ja peltoa riittää. Parasta on, että ei ole rappukäytävää eikä humalaisia huutamassa sekä kolistelemassa viikonloppuisin oven takana. Ja Zeldan poikaystävä Jartsa asuu melkein naapurissa, joten pelikaveripula on ratkaistu. Ja takapihalle tulee aika mahtavia puutarhakalusteita ;) Ja sitten mä pääsen sisustamaan.
Vaikka tämä onkin koirien treeni- ja kuulumisblogi pääsääntöisesti, mutta oman asunnon ostaminen on sen verran suuri elämän mullistus, että kyllähän se vaatii oman postauksensa. Ja toki tällä on vaikutus myös koirien elämään, uskoakseni vallan positiivinen. Viime aikoina koirat ovat olleet ihan heitteillä muuttourankan alla, mutta osoittaneet olevansa oikeita aarteita kaikesta huolimatta. Nyt on aika siis keskittyä taas olennaiseen ja palauttaa normaali rytmi ja vähän enemmän kohdilleen! Luvassa on siis rutkasti treenailut iloa ja muuta muvakaa, remontin sujuessa siinä sivussa omalla painollaan ilman stressiä ;)
Tyttöjen kuvaterveiset uuden kodin merkeissä:
On tää jännää, tää asunnonomistanen, katotaan nyt kuka malttaa nukkua ensi yönä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti