maanantai 6. elokuuta 2012

Ohjatusti ahkerammin

Ollaanhan me tässä kesällä koetettu treenata, mutta on se vaan helpompaa, kun joku vähän raippaa kerran viikossa tai mieluummin kaksi :)

Viime viikolla alkoi Teslan lukio:
* Paikkamakuu toimii edelleen, kolme minuuttia piilossa ja levollinen, skarppi koira
* Seuraamista eri tempoilla, ylläri juoksu oli paras, kun vain juoksin sopivaa vauhtia
* Kohtalaisen pätevää seuraamista muutenkin, mutta oikealle käännökset valuu, niissä paljon parannettavaa
* Luoksetulossa esiteltiin meidän takapalkka kokeilu ja uskotaan koutsia ja palataan treenaamaan hommaa kuntoon pikkuhiljaa etäisyyttä lisäämällä, lyhyellä matkalla pysähtyy hyvin, mutta pitkällä on vähän liian kiirus mamman luo...

Tänään alko Zeldan yläkoulu:
*Luoksepäästävyydessä oli niin mahdotonta pysyä aloillaan, kun uutta koutsia ois pitänyt päästä pussailemaan.
*Paikkamakuusta poukkoiltiin hieman, varsinkin, kun naapurit poukkoili. Saatiin kuitenkin pidempiä ja skarpimpia onnistumisia kuin koskaan. Sivulta menee hienosti maahan. Kahteen minuuttiin on kuitenkin aikaa.
*Pa edelleen kiva, ehkä 60% tulee jo ekalla kerralla täydellisesti, mutta sehän ei meille riitä. Koetan olla palkkaamatta korjauksista.
*Paikalla käännöksen vasuriin on alkanu sujua, oikeille ei ongelmaa sinänsä
*Seuraamista liikkurilla: Zeldan ehkä pisin pätkä, patukka palkka oikeassa kädessä, palkalle vapautus selän taakse, kaikki käännökset. Koutsi luuli, että ollaan treenattu paljon käännöksiä! Hah ja pyh ;)
*Voihan luoksetulo! Joku ihme epävarmuus aivopieru ja ensin täydellinen luoksetulon stoppi ja toisella yrittämällä luoksetulosta maahanmeno. Tosin molemmissa hidas vauhti. Eihän me olla ees treenattu näitä koskaan kokonaisena liikkeenä ja vain muutaman kerran muutenkaan. Plan B ja tehtiin ihan vauhtiluoksetulo. Mistä näitä aivopieruja tulee?

Ollaan käyty Zeldan kanssa myös työkaverin järkkäämällä "käytöskurssilla". Oli ihan mielenkiintoinen kurssi ja tuli itselle taas luottamusta opettaa koiralle enemmän asioita tarjoomisen avulla ja treenata arjen juttuja myös enemmän positiivisesti kuin perkeleen avulla. Viimeisellä kerralla oli hauska tehtävä juttu, jossa Zelda oli kyllä ihan oma höntti itsensä. Vaappuvasta kosketuskepistä tuli sille kyllä simppelitehtävä, pikkuautolla pelaaminen oli yllättävän vaikeaa ja vieras kosketusalusta mahdottoman vaikea, se ois pitäny saaha suuhun. Palkkioksi sitten "pääsi" jahtaamaan lintuja ja siinä liinassa rykiessään taisi jäädä etutassun kannuskynsi väliin ja se on nyt sitten valtavan kipeä. Tosin ei se menoa haittaa, jos siihen ei vahingossa osua. Tutkia ei antaisi millään. On se sen muutenkin voinut rehata, mutta liinaa epäilen eniten.

Tänään tehtiin vielä molemmille tytöille pujottelutreeniä. Ainostaan Henna ja kääkät tuli agilityyn, joten sovittiin, että treenataan vaan yhdessä molempien koirat. Teslalle avokulmia ja muuta kivaa kepeillä, toimi hyvin joka suunnasta ja oli vauhdikas sekä innokas. Zeldan kanssa kolmas yritys ohjureilla ja en mä vielä oo ihan varma, että toimiiko ne pidemmän päälle. Nyt se kyllä oli jo hyppimättä yli ja melkein laukkas parit ekat välit, mutta sitten katos rytmi samantein ja alko hiippailla, vaikka henna riukku patukan kanssa toisessa päässä. Paraneeko tää nyt vaan treenimällä vai luovutetaanko alkuunsa? Tahtoo oman pihan ja 2x2 kepit :P Tai kujan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti