sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Lelukoira puuhasteli Tampereella

Perjantaina huristelimme Teslan kanssa Tampereelle, jossa oli sopivasti meidän aikatauluun seudun schapeporukan hakutreenit. Paikalla oli kolme muutakin 8- ja 9-viikkoista pentua, joten Tesla sai ikäistään rotuseuraa. Teslan kanssa otettiin vähän namirinkiä. Eipä näyttänyt olevan vieraiden ihmisten luoksemeno minkäänmoinen ongelma, joten tästä olisi hyvä jatkaa. Haku-innostus sai taas pientä lisäkipinää, mutta taitaa jäädä meidän osalta haaveeksi. PK-haku on kuitenkin aikaa vievää puuhaa ja pitäisi päästä sisään johonkin hakuporukkaan ja omistaa auto. Harrastusmielessä toki tungetaan varmasti treeneihin mukaan aina, kun tilaisuus tulee.

Muuten oli todella mielenkiintoista seurata schapeporukan treenejä. Mukana oli eritasoisia ja ikäisiä koiria. Kaikki ilmaisivat haukulla. Minua kiinnostaisi opettaa Tesla rullalle, vaikka koen sen jollain tapaa vaikeammaksi. Meille kuitenkin sopisi, että tuo pentu ei oppisi haukkumaan lainkaan. Paljon opin kuitenkin uutta ja pääsin hieman sisään hakumaailmaan. Olenhan minä pienestä pitäen ollut hakumetsällä ja maalimiehenä, mutta aika hämärässä on miten koiraa alkaa kouluttaa ja miten kaikki säännöt ja normit menevätkään. Nykyään koulutetaan käytännössä hajumielikuvilla. Tiltu -mummon olen kouluttanut raunioilla näkömielikuvilla, eli perään lähdöillä ja näköärsykkeillä. Onneksi minulla on ”haku-asiantuntija”, jolle pääsi heti treenin jälkeen soittamaan ja esittämään mieleen jääneitä pohdintoja ja kysymyksiä. Asiantuntijoitahan oli tuolla treeneissäkin, mutta jonkin aikaa pitää aina sulatella ja pohtia kuulemaansa ja näkemäänsä. Noita kahta eritapaa ei kuulemma tule käyttää ristiin ja käytännössä nykyään PK-puolella koirat koulutetaan nimenomaan hajumielikuvilla. Kuulemma meidän Salli on koulutettu juuri hajumielikuvilla.

Palakseni Teslaan ja tosielämän faktoihin näyttää kuitenkin PK-ura meidän kohdalla kaukaiselta haaveelta. Resurssit yksinkertaisesti puuttuvat. Pelastuskoirapuoli kuitenkin kiinnostaa kovasti ja ainakin vielä viime syksynä sain sellaisen mielikuvan, että Porissa lajin harrastaminen ei ole ”mahdotonta”. Isommissa kaupungeissa on pelastuskoiratoimintakin lähtenyt aikamoiseen räjähdysmäiseen nousuun viime vuosina ja treenipaikkoja ei irtoakaan ihan noin vain. Pelastuskoirapuolellakin toki hakuillaan, mutta hieman on eroavaisuuksia, esimerkiksi koira työskentelee enemmän likiohjaajassa, kun PK-haussa ohjaaja pysyy keskilinjalla kunnes koira on ilmaissut maalimiehen löytävänsä. Mennään vapun jälkeen Teslan kanssa Heinolaan ja täytyy toivoa, että löytyisi muutama maalimies, niin voisi mennä kokeilemaan noita hajumielikuvia. Tampereellekin varmaan eksytään uudemman kerran. On se vaan niin ihana seurata, kun nuo karvapallot työskentelevät. Asuisipa Tampereella niin olisi hyvä treeniporukka koossa!

Treenin jäljeen haettiin Terhi ylöjärveltä ja juoruiltiin yli puolen yön kunnes lopulta käytiin nukkumaan. Tesla vähän etsi paikkaansa ja kulki ylitseni ristiin rastiin kun nukuin patjalla lattialla. Kakit ja pisut tuli tietenkin yön aikana. Terhi lähti jo aamukuudelta tekemään aamutallia, mutta me laiskat jäätiin vetelemään sikeitä.

Tallilla Tesla oli pirteä eikä ollut moksiskaan. Taisi vaan nauttia maalaiselämästä ja vapaana olosta. Ihan kokoaikaa ei tuota voinut vapaana pitää, kun ei sitten näyttänyt pelkäävän hevosia yhtään. Luuli varmaan isoiksi koiriksi ja olisi todennäköisesti leikkiin pyytänyt, jos olisi tullut tilaisuus. Tallilla oli kouluratsastuskisat ja minä laskin pisteitä sekä otin jotain kuvia niin Tesla sai opetella olemaan häkissä. Hieman se protestoi, mutta veteli lopulta sikeitä.

Kisojen jälkeen Tesla pääsi tutustumaa yhteen arabiin minun sylissä sekä shetlanninponeihin. Lampaita hirvitti pieni koiranpentu sen verran, että niitä ei päästy haistelemaan. Sänkipellolla sen sijaan oli tosi kiva niittää heinää. Eipä touhupäivä toista liikaa väsyttänyt, kun Ansku ja Samuli tulivat Terhille vielä illemmalla ihailemaan pentua ja kengät saivat kyytiä samoin lahkeet. Energiaa tuntui riittävän vielä illalla Porissakin.

Tesla on muuttunut spanielista lelukoiraksi. Sen kirjava väritys, kömpelöt pyrähdykset ja pehmoinen karva taitavat vaikuttaa tähän mielikuvaan. Aika monet kommentit tuolla kaupungilla on saanut kuulla lelukoirasta. Hirvittää mikä turkki tuolle tulee, kun on jo nyt niin pitkä. Laittelen illalla kuvia Teslan Tampereen retkestä, kun saan kameraan piuhan!

1 kommentti:

  1. sara on saanut haistaa niitä lampaita! :) ei ne sitä pelänneet yhtään. vai että lelukoira. meilt vaan kysellää sillee vähä epäuskosena että niin, onkos tuo vai samanrotuinen kuin tuo toinen?

    VastaaPoista