Lajivalikoimassa dobo

Kaikkea voi kokeilla ainakin kerran tuumasi hän, kun briardin dobotunnille ilmoitti.  Kokeilun perusteella voisi toki kokeilla toistekin. Dobo on siis sekä koiran että omistajan kuntoa kohottavaa treeniä jumppapallon avulla, liikkeitä tehdään sekä yhdessä, että erikseen toki koiraa joutuu kokoajan ohjaamaan.

Ensimmäisenä tunnilla tehtiin agilitystä tuttuja veryttely- ja venyttelyliikkeitä ennen kuin päästiin kokeilemaan pallon päälle kiipeämistä. Meille oli  varattu se valtavin pallo. Zelda luottavaisena tietysti teki mitä pyydettiin vaikka alkuun pallon päällä oleminen selkeästi jännitti hiukan, mutta siitä huolimatta se tuli aina uudestaan ja lopulta pystyi ottamaan rennosti ja vaihtamaan asentoa makuusta seisomiseen. Zelda jopa innostui hyppäämään itse pallon päälle. Ensi reaktio palloa kohtaan toki oli kovin innostunut. Palloa tönittiin ja oltaisiin mieluusti purtu, jos oltaisiin annettu. Jännitys tuli esille vasta, kun olin huijannut koiran valtavan lelun päälle.

Sitten testailtiin tasapainoalustaa. Etujaloilla seisominen ei ollut temppu eikä mikään, mutta takapään asettelu alustalle aiheutti enemmän harmaita hiuksia.

Koiran tutustuttua dobotarvikkeisiin oli oma vuoro jumppailla ja siinä huomasi miten yksinkertaisen asiat ovat oikeasti aika raskaita. Omia pohkeita alkoi melkein heti jomottaa niin ei ihme, että laji tekee hyvää myös koiran syville lihaksille. Zelda olisi mielellään osallistunut myös mun jumppailuun ja saikin sitten osallistua kiertämällä ympäri sekä ylittämällä ja alittamalla jalkoja. Zeldan ehdoton suosikki oli, kun makasin selällään jalat pallon päällä ja aina keskivartaloa nostaessa koiran tuli mennä alta.  Siinä se pääsi heti juonesta kiinni vaikka joutui isompana koirana ryömimään.

Loppuun sitten vielä verkkailut tietysti päälle. Oli oikein antoisa kokemus ja tuollaisen tasapainoalustan voisi hommata kotia. Teslalle koitan ehdottomasti saada kurssipaikan jahka nyt selviää mitä kevät tuo tullessaan. Viimeistään sitten kesällä.

Tutustumistunnilla Zelda saa kyllä kympin käytöksestään. Se oli kokoajan mun kanssa eikä sitä kiinnostanut muut koirat samassa  huoneessa. Pystyin huoletta pitämään koiraa vapaana ja luottamaan siihen, että se ei lähde varastamaan naapurin palloa itselleen. Tämä on semmoinen ominaisuus mitä arvostan koirassa valtavasti.

Dobopäivää seurasi hakupäivä ja tehtiin varman päälle onnistunut treeni, kun oli luvattu talvea, joka sitten viimein tänään tuli ja varmaan huomenna sulaa pois. Eilen tosiaan tehtiin maastossa ensin puhtaaseen metsään valmis 50m pisto niin että maalimies kiersi piilolle eikä jäänyt hajuvanaa. Sitten edettiin ns. risteillen etenevillä haamuilla, joita oli kolme kappaletta molemmin puolin. Kolmannelle piilolle mennessä neiti herkkähipiä jäi karvoistaan kiinni johonkin risuun ja parkaisi matkalla maalimiehelle, mutta ei hidastanut vauhtiaan. Ennen viimeistä pistoa jouduin sitten kaivelemaan kuusen oksaa karvoista saaden osakseni muutaman valituksen toimenpidettä koskien, mutta pieni operaatio ei häirinnyt viimeistä pistoa lainkaan. Kosteat ja nihkeät havupuiden risut on turkkikoiralle kyllä kaikkein ilkeintä, kun takertuvat kiinni kuin takiaiset. Jotenkin tämä venytetty syksy on varmaan saanut oksatkin käyttäytymään normaalia kiukkuisemmin.

Tässä ehkä sitten tämän talven ainoa lumikuva:

Agilityuran korkkaus

Mulle iski joku ihme pakkomielle startata Zeldan kanssa Wecan perinteisissä loppiaiskisoissa. Mielestäni koira ei todellakaan ollut vielä valmis eikä sen kanssa ole edes kovin säännöllisesti lajia treenattu. Ennemmin ollaan hömpötelty keskenämme, sitten koitettu vakavoitua muutaman kurssin avulla ja sitten hakattu päätä seinään ja päätetty luovuttaa koko lajista. Olin onneksi kesällä ilmoittanut Liuhdon Timon koulutukseen vähän sillä asenteella, että tämä laji nyt sitten varmaan jää tähän viimeiseen taistoon ja surkuhupaisaan esitykseen, mutta kuten edellisestä postauksesta käy ilmi niin Zelda ei ollut lainkaan niin huono kuin oletin ja saimme rutkasti kannustusta jatkaa ja pääsimme osallistumaan useisiin valmennuksiin syksyn aikana, vaikka omaa ryhmäpaikkaa ei ollut ja omatoimiset treenit aika kurittomia...

Odotukset eivät kisoihin mennessä olleet suuret vaan enemmin mentiin sillä asenteella, että oma halli ja tutut esteet, joten mennään kokeilemaan ja haistelemaan, miltä tuntuu kartturoida maksikoiraa vuosien tauaon päälle. Luonnollisesti koira oli miljoonakertaa parempi kuin oletin ja ohjaaja ehkä vielä surkeampi kuin voi olettaa. Videot ovat sinänsä melkoista räpellystä, mutta täytyyhän ne kaikkien iloksi tännekin jakaa. Kiitos Hannalle videoinnista :) Taidettiin saada Lelullekin pieni agibriardin purema aikaan, jee!

 

Kisakuume kasvoi kyllä taas valtavasti, mutta taidan ensin edes yrittää opetella ohjaamaan tuota turkkihirmua, jolta ei vauhtia eikä intoa puutu. Ja vaikka ohjaus oli kamalaa niin kyllä mä olen sille osannut kontaktit ja superhienot kepit opettaa, vaikka yritin niitä terrorisoida kovasti tuolla ekalla radalla, mutta niin vaan se kesti mun epätoivoiset yritykset siinä kohtaa. Estehakuisuudessa toki muuten on runsaasti puutteita, mutta kyllä se ohjausta lukisi paremmin, jos ohjaisi paremmin.

--> Se mikä täytyy pistää jälleen uudelleen mietintämyssyn alle ovat nuo lähtötilanteet. Tähän aiheeseen otan kyllä mielellään kommenttia vastaan niin suuntaan kuin toiseen. Alunperin oli päättänyt, että se istuu ja istuihan se kunnes ei enää vaan pystynyt. Koitin saada sitä istumaan niin hyvällä kuin pahalla ja lopulta treenit meni yhdeksi tappeluksi ja koira ei halunnut tulla lähtöihin enää lainkaan mukaan, ainakaan hyvällä. Seuraava ajatus oli sitten, että miksi sen täytyisi istua, että voihan se myös maata lähdöissä. Niin no voihan se, mutta tarvitsee silloin vähintään 5-7 metriä etäisyyttä ennen ensimmäistä estettä, koska ampuu asennosta kuin asennosta sillä vauhdilla, että ei lyhyemmällä matkalla ehdi/osaa koota itseään. Ja ratkaisu ei tule olemaan se, että älä kutsu sitä niin kaukaa. Kyllä mun täytyy nyt vaan voida jättää se vaikka viiden esteen taakse ja sen täytyy ne itsenäisesti suorittaa rimoja räiskimättä, piste. Eli tässä on nyt sitten kaksi vaihtoehtoa oikeastaan eli opetan sen istumaan ja kysymys kuuluu miten? Tai sitten opetan sen kokoamaan itsensä makuusta lyhyemmälläkin matkalla? Ja sitten taas kysymys, että miten se onnistuu? Vai onnistuuko se edes? Ja nytkin oli tosiaan kisoissa se tilanne tuolla keskimmäisellä radalla, että seinä tuli vastaan siinä neljän metrin kohdilla, jos halusi jättää koiran oikeassa linjassa lähtöön. On meilläkin ongelmat, voin kertoa, että ainakin erilaiset kuin yhdenkään aiemman koiran kanssa :) On se kumma, kun aina tulee uudet ongelmat, vaikka vanhoja virheitä ja kantapään kautta opittua välttämään onnistuisikin.


Kepeistä oon kyllä varsin iloinen. Sanoin jo kasvattajallekin, että se on selkeesti asentanut koiriin jonkun pujottelugeenin, koska ei me niitäkään olla liikaa treenattu ja ohjurit on olleet vielä harjoituksissa mukana viimeisessä välissä. Mähän olin niistä eniten huolissani, kun koira ei ollut juoksujen takia esteitä nähnyt edes kuukauteen... Zeldan siskon Naavan kepithän on myös sikamakeet ;)

Noh ensi viikolla alkaa Zeldan ohjatut aksatreenit ihka omassa treeniryhmässä ja kattellaan sitten, koska ollaan valmiit suuren maailman kisoihin :) Ja ennenkaikkea luottamus koiraan kuntoon, siihen mitä se osaa ja ei osaa. Ja sitten joku kunnon kohotus kuuri... ja sitten viimesenä ohjaajan vaihto ;)

Tässä vielä muutama kuvakaaappaus kisoista loppuun:

(c) Heidi Ojanen

Pätevyyttä ja päättäväisyyttä

Me ei taideta tänä vuonna jaksaa tehdä tavoitelistauksia sen enempää kuin kerrata viime vuottakaan, kokeillaan vaihteeksi näinpäin, että tehdään parhaamme ja treenataan ahkerasti. Tavoitteita on, mutta annetaan niiden täyttyä omaa tahtiaan ja elää matkan varrella. Sen verran olisi tarkoitus, että Teslalle yritetään niitä pentuja ja molemmat tytöt olisi tarkoitus luonnetestata syksymmällä. Zeldalle täytyisi löytää silmätarkastusaika ja sitten käydään ahkerasti kokeissa ja kisoissa, luokat ja lajit on sitten toinen juttu.

Vuosi alkoi laiskotellen, kun juhlittiin perinteisesti maalla kera kolmen katin ja viiden koiran. Zeldan juoksut veteli viimeisiään, mutta alkuun ei Hemmoa juuri kiinnostanut ja käytettiin kaksikko juoksentelemassa valvovien silmien alla, mutta illalla teki hieman mieli haistella niin Zelda viihtyi omassa häkissään, seuraavana päivänä ei kiinnostanu Hemmoa enää sitäkään vähää eli eiköhän ne ole nyt sitten turvallisesti ohitse. Muuten laumalla ei suurempia ongelmia, kuten tästä koirakuiskaaja kuvasta näkee:

(c) Minttu Ruohomäki

Joululomalla tuli Zeldan kanssa poseerattua kameralle ja molemmat tytöt yrittivät piparihaastetta siinä onnistumatta:

Vii

 Viimeisenä Salli kuukautta vajaa 13v ja Zelda 2,5v. Alkaa näiden kohdalla käydä yhteinen aika auttamatta vähiin.

Tänään otettiin sitten vahinko takaisin laiskottelun päälle ja lähdettiin aamulla intoa täynnä hakumetsälle. Ja yllättäen siellä olikin ihan superpätevä tyttö, joka osasi juosta suoraan! Zeldan kanssa saa kyllä hakata sitä päätä seinään aina aika ajoin niiden onnistumisten toivossa. Päättäväisyyttä tässä nyt sitten on se, että päätin, että oikeasti luonnostellaan meidän kaikki treenit. Asiaa saattaa helpottaa, jos talvi vihdoin tulee. Toki se ei tarkoita haun totaalista jäähylle laittoa vaan entistä ahkerampaa ilmaistutreeniä. Tässä kuitenkin tämän aamun treenikaavio:

Nyt tuli kyllä ekan kerran ikävä painttia näin omppumaailmaan vajonneena... :P

Zelda vaatii sen, että se on hallinnassa keskilinjalla tai sen keskittyminen hajoaa totaalisesti. Nyt kaikki treeni selkeästi tuotti tulosta ja Zelda haki kaikki kuusi ukkoa oikein onnistuneesti edeten suoraan ilman eestaas (keskilinjan suutaisesti siis) sahausta. Kahdella ensimmäisellä saattoi hajuvana auttaa, koska maalimiehet kävelivät suoraan etulinjaa pitkin, mutta toisaalta niinhän se on kokeessakin eli ollaan otettu etulinjat selkeästi mukaan treeneihin. Seuraavat lähetykset sitten pohjautuivat puhtaasti nenän käyttöön ja kyllähän se löysi suoraan ja hienosti. Halusin tarkoituksella osan maalimiehistä niin lähelle keskilinjaa, että koira voisi saada jo siinä kohtaan tarkan hajun ja pystyin tarkkailemaan koiran nenää lähetystilanteissa. Nyt täytyisi saada tämä yhtä tarkka nenänkäyttö säilymään sinne syvälle saakka. Zelda irtoaa kyllä syvälle, mutta se ei enää keskity nenän käyttöön niin hyvin mitä enemmän on rallattelua pohjalla tai oikeastaan se vaihtaa sen rallattelu vaihteen siellä syvemmällä liian herkästi päälle. Nyt saatiin kuitenkin juuri toivotunlainen ja oikein onnistunut treeni alle, joten antaa tulla vaan sitä lunta nyt sitten kiitos!